Yläkoulun opettaja, sinulla on Suomen paskin ammatti, ja hoidat senkin huonosti

Hei yläasteen opettaja, sinulla on Suomen paskin ammatti, etkä hoida sitäkään kunnolla. Sinua muistelee koko koulunsa käynyt kansa pahalla. Sinä et puuttunut kiusaamiseen, huomannut yksinäistä, pitänyt mielenkiintoisia tunteja etkä havainnut lahjakkuutta. Sellainen sinä olit – ja olet edelleen. 

Sinulle vittuilevat kaikki, jopa julkkikset. Paula Vesalakin lauloi Vain elämää -ohjelmassa ilkkuen: Opeta sä vaan sitä mätikkää. Laulaja rienasi Maija Vilkkumaan Tähti-kappaletta mukaillen vanhaa yläkoulun opettajaansa, joka ei älynnyt läksyttävänsä tulevaa staraa, kansanviihdyttäjää. Ja mistäpä olisi tajunnutkaan; ethän sinä homekorva yleensäkään mistään mitään tajua. Satulinnan pöydän ympärilläkin lyötiin yläfemmoja ja kyseltiin: kuka muu on lentänyt käytävään kesken oppitunnin? Sinulle vähän niin kuin vittuiltiin prime time -telkkarissa. 

Sinä olet tylsä, alalle vahingossa eksynyt ressukka, ikuinen yläkoululainen, kivireki, vastarannan kiiski ja muutosvastarinta. Ei ihme, ettei sinua arvosteta. Sinä et osaa opettaa, et kasvattaa. Nuorten elämästä varsinkaan sinä et tajua yhtään mitään. Lukioon mennään entistä heikommin taidoin, ja arvaa kenen syy? Niinpä. 

Selityksiä sinulla kyllä riittää. Ryhmäkoot, aloitetaan siitä. Liian isot ryhmäkoot, sinä sanot. Seli seli. 1950-luvulla luokassa saattoi istua jopa 60 murkkua eikä ollut mitään ongelmia. Häiriköitä läväytettiiin karttakepillä sormille, sinnikot saivat vielä kotona selkäsaunan opettajalle niskuroinnista. Kyse on siitä, että sinä et osaa pitää kuria. Et vaadi tarpeeksi, olet epäjohdonmukainen, lipsut ja lepsut. Tai sitten olet liian ankara, huudat ja vaadit liikaa. Etkö sinä tollo ymmärrä, että olet tekemisissä herkkien murrosikäisten kanssa? 

No kun en aina sitä ymmärrä, sinä puolustaudut. Olen saanut liian vähän koulutusta aiheesta: pedagogiset opinnot hoidin kirjatentteinä, harjoittelu oli lintukodon kaltaisessa Normaalikoulussa, perehdytys olematonta. Koulumaailmaa kehitetään muutenkin 7-11-vuotiaiden näkökulmasta, ei murrosikäisten. Huonoja selityksiä! Jok´ikinen kaduntallaaja on ollut teini. Pihtiputaan mummokin osaa kasvattaa, kurittaa ja vaatia. Turha mennä koulutuksen puutteen taakse piiloon. Olethan sinä itsekin käynyt peruskoulun, hyvänen aika, vieläpä korkeakoulun. Miten on mahdollista, että yläkoulun opettajiksi valikoituvat ne paskimmat tyypit? 

Ja taas sinä yrität: koulumaailma on niin erilainen kuin omana aikanani. Yhteiskunnan vaatimukset, digitaidot, informaatiotulva, auktoriteettien mureneminen, harrastusten lisääntyminen…Siihen seis! Säälittävää. Luokanopettajat osaavat, valmentajat osaavat, toimittajat osaavat, näyttelijät osaavat, koodarit osaavat, upseerit osaavat – sinä yksin et osaa. Olisi parempi, jos nuoriso raahattaisiin työpaikoille oppimaan. Siellä ollaan luovia, hauskoja, rentoja ja ymmärtäväisiä. Siellä osataan pitää myös kuria. 

Mutta siinä on se murrosikä, vänkäät edelleen. Nuoren aivot taantuvat, etuotsalohkon kehitys hidastuu, harkintakyky, tunnesäätely ja tulevaisuuden suunnittelu ovat murrosikäiselle haastavia juttuja. Eivät he ole valmiita töihin vielä, puoleksi lapsia vasta. No miksi et sitten jumalauta auta heitä siellä koulussa?! Miten voi olla mahdollista, että jokainen sosiaalityöntekijä, nuoriso-ohjaaja ja sairaala-apulainen on sinua empaattisempi? He näkevät nuoren, hänen hätänsä, pelkonsa, heikkoutensa ja vahvuutensa. Teatteri-ilmaisun ohjaajat ja tanssinopettajatkin tajuavat nuoria paremmin kuin sinä. Ota pääsi pois perseestä ja juttele niiden nuorten kanssa, ei se niin vaikeaa ole. 

Ei ole aikaa, minulla on 400 oppilasta ja näen kutakin tunnin-kaksi viikossa, sinä piipität. Kuka sinua on käskenyt tekemään töitä yksin siellä luokkahuoneissa, idiootti? Tee tiimityötä! Äläkä vedä tähän mitään luokkahuonerakenteita ja koulurakennusten tilaratkaisuja. Käytä luovuuttasi tai kysy konsultilta, kun eihän sinulla mitään luovuutta ole. Hämeenlinnassa purettiin seiniä, pura sinäkin. Yrittäisit edes, mutta ei – ethän sinä osaa muuta kuin valittaa.

Ja sinä ei kun jatkat: olen opiskellut suomea, kirjallisuutta, kemiaa, matematiikkaa, liikuntaa, kasviekologiaa, aluemaantiedettä, käsitöitä – en käytännössä lainkaan sosiaalityötä, hoitotieteitä ja psykologiaa; vähänlaisesti kasvatustieteitä, didaktiikkaa, johtamista ja arkkitehtuuria; voimankäyttöä en ollenkaan. No sen takiahan sinulla on oppilashuollon ammattilaiset siellä, että he auttavat. Taas paska selitys! Puhelimella voit soittaa ilmaiseksi hätänumeroon. Äläkä sinä vaivaa päätäsi sillä, miten erilaiset tilat toimivat – arkkitehdit ymmärtävät tilaratkaisujen päälle, johtajat johtamisen. Tee vain niin kun käsketään, mutta luovasti!

Entä ne sisällöt, sinä vielä uikutat. Ainesisällöt vai? Kaavat, sanaluokat, kirjallisuushistoria, lintu- ja kasvilajit? Euroopan joet, lauseenvastikkeet? Puheesi on murheellista, väsynyttä kiemurtelua, ja se kertoo kaiken tarvittavan yläkoulujen aineenopetuksen tilasta. Eihän sinun tarvitsisi muuta kuin ohjata oppilaat tiedon lähteille, sinä vähäuskoinen. Opeta uteliaisuutta, tiedonhakua, digitaitoja, sinnikkyyttä, tiimityötaitoja! Kun sinua kuuntelee, ei tarvitse ihmetellä, miksi PISA-tulokset laskevat. 

Sinä todellakin olet Suomen paskimman ammattikunnan surkein edustaja. Sinun pitäisi ohjata, kannustaa, välittää, tukea, valvoa, innostaa, inspiroida, motivoida, toimia esimerkkinä, kuulla, nähdä, valvoa, ilmoittaa, pitää yhteyttä, kohdata, toimia asiantuntijana, tehdä yhteistyötä, avata uusia maailmoja ja näköaloja, herättää vastuuntuntoa, kasvattaa, kouluttaa, koutsata ja koodata. Mutta mitä sinä teet? Nillität koulutuksen vähyydestä, palkan pienuudesta, rakenteista, osaamisen ja jaksamisen puutteesta. Ei tässä kuule niistä ole kysymys vaan siitä, että sinä itse olet vääränlainen: liian laiska, itsekäs, ahne, empatiakyvytön, uppiniskainen ja karkea. Sinulta puuttuu kaikki ja sen mukana kaikki. 

Sinut pitää saada äkkiä vaihtoon, sinä kiittämätön! Julistettakoon haettavaksi noin 30 000 paikkaa Suomen paskimpaan ammattiin. Vaatimukset lueteltu yllä. Hakijoille luetaan erityiseksi ansioksi hyvä vittuilunsietokyky. 

Otto Kallioranta
Kirjoittaja on yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja