Vuoroasumiseen suhtaudutaan varovaisesti vaikka se voisi hyvin olla normi
Kodinvaihtoon liittyvä säätäminen rutinoituu äkkiä. Alkuun se oli rasittavaa ja työlästä. Kuva: Pasi Huttunen
Järkytyin taas hiukan tiedosta, että vuoroasumiseen päätyy hiukan alle kolmannes eroavista perheistä. Suomessa vajaat 30 prosenttia erillään asuvien vanhempien lapsista asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Ruotsissa luku on 35 prosenttia. Toki Suomi on tässä kansainvälistä kärkeä heti Ruotsin jälkeen, mutta kovin pieneltä tuo osuus tuntuu.
Hyvin tiedän, että tähän on monenlaisia syitä ja perheiden tilanteet – ylipäänsä se, onko eron jälkeen enää mitään perheeksi kutsuttavaa – ovat hyvin erilaisia. Kaikissa tapauksissa vuoroasuminen ei ole realistinen tai hyvä vaihtoehto. Mutta en silti osaisi kuvitella omalle kohdalleni muuta. Toki voisin pitää noita lapsia enemmänkin, mutta tasaisesti jaettu aika kotien välillä on meille reiluin ja paras ratkaisu.
Vieraannuttaminen tuskin selittää
Yhteiskunnallisessa keskustelussa vuoroasumista lähestytään ongelmana sen sijaan, että se oletettaisiin normiksi. Kun vuoroasumisesta puhutaan, ovat puheenvuorot varautuneita.
Vaikka muutosta tapahtuu, on se hidasta.
”Tietyin edellytyksin vuoroasuminen voi olla hyvä ratkaisu kaikille”, luonnehtii perhe- ja paripsykoterapeutti Anne Meritie (Karjalainen 16.1.2021) ja samassa jutussa muistutetaan, että ”täysin mutkatonta vuoroasuminen ei ole isompienkaan lasten kanssa”. Ikään kuin asuminen minkään lasten kanssa missään olisi koskaan täysin mutkatonta!
Me suomalaisethan olemme keskimäärin aika konservatiivista porukkaa, joten vaikka muutosta tapahtuu, on se hidasta. Isyystutkimuksen parissa onkin puhuttu ”isyyden hitaasta esiinmarssista” ja hidasta se kyllä tosiaan näyttää olevan. Kenties se on vielä viime vuosina hiukan entisestään hidastunut. Onneksi muutosta silti tapahtuu hoivaavamman, osallistuvamman isyyden suuntaan.
Vieraannuttamisesta on puhuttu Lapsellisissakin ja se nousee välillä yhteiskunnallisessa keskustelussa esiin, mutta en ole saanut käsitystä ongelman laajuudesta enkä vakavuudesta. Tapauksia on ja ne ovat usein äärimmäisen surullisia ja ikäviä. Veikkaan silti, että laajasti se ei selitä vuoroasumisen vähyyttä.
Isä saa valita, äiti ei
Todellisia vuoroasumiseen liittyviä ongelmia on ainakin seuraavanlaisia:
- Yhteiskunnallisessa keskustelussa näyttää edelleen istuvan tiukassa oletus, että lapset asuvat äitinsä luona ja isä lähtee. Vuoroasuminen ja muut järjestelyt ovat keskustelussa poikkeamia normista.
- Isälle sallitaan edelleen valinta. Isä voi halutessaan jättäytyä pois tasavertaisesta, jaetusta vanhemmuudesta ja tämä hänelle sallitaan myös erotilanteessa. Äidillä ei tällaista valinnanvapautta läheskään samalla tavallla ole.
- Lain mukaan lapsella voi olla täysin todellisuudesta riippumatta vain yksi virallinen asuinpaikka. Tämä vaikuttaa maksettaviin etuihin, koulun valintaan, esimerkiksi koulukuljetuksiin ja niin edelleen.
Raha ei aina riitä
Rahan riittävyys voi tulla tulla haasteeksi kun yhden vanhemman pitäisi pystyä ylläpitämään kaikki perinteiseen ydinperheoletukseen kuuluva isoista taloista autoihin ja lasten omiin huoneisiin. Tämä on harvoin realistista. Tässä jää tietenkin paljon perheiden moninaisuutta ja henkilökohtaisia valintoja huomiotta, kaikilla perheillä näitä ei ollut ensinkään, mutta kysymystä rahan merkityksestä ei voi sivuuttaa. Herää kysymyksiä yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, jos tulotaso määrittää sitä, kuinka hyvät mahdollisuudet vanhemmalla on osallistua lapsensa elämään.
Herää kysymyksiä yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, jos tulotaso määrittää sitä, kuinka hyvät mahdollisuudet vanhemmalla on osallistua lapsensa elämään.
Eihän vuoroasuminen aina onnistu. Jos toinen vanhemmista ei syystä tai toisesta pysty kantamaan täyttä vastuuta vanhemmuudesta, ei homma oikein toimi. Syitä voi olla monenlaisia päihdeongelmista ja mielenterveysongelmista ihan niin sanotuista perinteisistä sukupuolirooleista johtuviin puutteisiin vanhemmuuden ja kodinhoidon taidoissa.
Myös aivan muista syitä johtuvat riidat ja katkeruudet vanhempien välillä ja kyvyttömyys niiden vuoksi keskustella ja sopia edes lasten asioista voivat tehdä vuoroasumisesta mahdotonta. Silloin ei välttämättä edes virallinen sopiminen asioista auta.
Tutkimustakin vuoroasumisen eduista on. Oma kokemukseni tästä viikko-viikko -järjestelystä on ollut lähinnä se, että muu ei tulisi mieleenikään. Väitän, että yhteiskunta hyötyisi siitä, että vuoroasuminen olisi normi.
Pasi Huttunen, @paspah
