Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Vieräskynä: Yksinhuoltaja muistelee

31.07.2016

Tulin perustaneeksi perheen kypsässä iässä ja vaimon työstä johtuen lapset olivat aluksi hänen hoidossaan Joensuun kaupungissa. Pojan tullessa esikouluikään lapset muuttivat maalle Juukaan minun hoteisiini. Niinpä arkiviikot olin minä vuorostani ”yksinhuoltajana” karjanhoidon ja maatöiden ohessa. Se ei ollut vielä kovin yleistä 90-luvun alussa, varsinkaan maalla.

Kävin aamutuimaan hoitelemassa karjan ja sitten tulin huolehtimaan pojan ja pari vuotta myöhemmin myös tytön koulutielle. Iltapäivällä lapset olivat kahdestaan, kun tein navettatyöt. En osannut olla mitenkään huolissani, lapset olivat kiltinsorttiset, eivätkä mielestäni keksineet mitään mahdottomia temppuja. Vuosia myöhemmin kuulin, kuinka kolmivuotiaan tytön oli pari vuotta vanhempi veljensä työntänyt leivinuunin päälle kissan kaveriksi ja auttanut alaskin. Siinä on kyllä ollut onnettomuuden paikka lähellä.

Kerran viljanpuinnin aikaan pojan ollessa koulussa yhteisen leikkuupuimurimme kuski ilmoitti tulevansa puimaan niityltä kauran. Kerroin nelivuotiaalle tytölle, että lähdemme viemään kärrin puintimiehelle. Vastaus oli tiukka ”ei”. Olin jo karjaisemassa lujan käskyn, mutta vedin henkeä ja pysähdyin miettimään. Yksinkään en voinut tyttöä jättää ja väkisin häntä oli mahdoton saada traktorin kyytiin. Sitten sytytti. Meillä oli silloin tällöin tapana tehdä pieniä retkiä eväitten kanssa ihan lähiympäristöön. Kysyin tytöltä lähdetäänkö retkelle, tämä vastasi heti ”joo” ja niin sitä mentiin.

Tytön ollessa esikoulussa hänellä oli keskiviikkona vapaapäivä, jotta eskaria pitävä alakoulun opettaja sai tarpeellisen huilipäivän. Sitä se oli minullekin, kun en voinut jättää lasta yksin. Niinpä pidin usein päivällä ettoneen ja tyttö puuhaili omissa leikeissään. Joskus havahduin, kun hän kävi kurkistamassa varovasti minua ja sitten jatkoi leikkejään. En tiedä oliko huolissaan, vieläkö isä on hengissä vai muutenko halusi varmistella turvallisuuden tunnettaan. Koskaan ei tullut asia puheeksi ja tuskinpa hän sitä nykyään muistaa.

Kerran olin lähdössä viemään lapsia kouluun jostakin syystä omalla autolla. Siihen aikaan poika jäi koulun jälkeen soittotunnille ja sitä varten otti välipalaeväät, pari palasta leipää ja pienen maitopullon mukaansa. Hän pyöritteli tuvassa reppua iloissaan ja maitovana piirtyi lattiasta laipioon. Onni onnettomuudessa oli, että repun pikkutaskussa ollut reikä paljasti maitovuodon. Siinä tuli asiaa korjatessa jo äristyä aika tavalla ja lisää autossa, kun turvavöitä kiinnitettiin, kiirekin jo oli. Tyttö sanoi painokkaasti takapenkiltä: ”parhaammehan me yritämme”. Eipä siihen isäkään voinut mitään lisätä.

Iltapäivän yhteiset ruokailuhetket ovat jääneet mieleen. Lämmitin vaimon viikonloppuna pakastimeen tekemiä ruokia tai valmistin itse koulusta tulijoille ja samalla syötyäni pääsin itse navetalle. Pyttipannu oli yhteen aikaan suosittu bravuurinumeroni riisipuuron ohella. Kerran riisipuurosta unohtui suola ja ihmettelimme porukalla puuron outoa makua. Toisella kertaa olin ostanut kaupasta erehdyksessä rasvatonta maitoa piimän sijaan. Kaadoin sitä lasiini ja hönkäisin ihmeissäni ”mitä hiivatin limpettiä tämä on?”. Sekös nauratti lapsia.

Päivän kohokohta oli vuosien ajan iltasadun lukeminen, sen päälle nukahti isäkin usein. Siinä tuli kahlattua kansansadut, ”hurja satukirja” kuten poika sitä kutsui pienenä tai ”Eemelin kootut metkut” useampaan kertaan. Vaikka molemmat osasivat lukea jo varhain, iltasatuperinne jatkui vielä alaluokilla. Sen ajan todellinen hitti oli ”Seitsemän veljestä”. Luimme sen kahteen kertaan iltasatuna ja silloin ei tarvinnut käydä vääntöä iltapesulle lähdöstä, riitti kun vihjaisi lukutuokiosta. Myöhemmin lukioaikanaan poika teki siltä muistilta portfolion kirjasta, kun ei ennättänyt sitä lukemaan muilta kiireiltään.

Jälkeen päin ajatellen ”yksinhuoltajuus” oli elämäni työteliäintä, mutta parasta aikaa. Lasten kanssa olemisesta kannattaa nauttia täysin siemauksin. Siihen ei tarvita mitään ekstriimiä, tavallinen arki riittää. Mikään ei kasvata niin paljon aikuista miestä.

Hannu Ketoharju
Kirjoittaja on eläkeläismaanviljelijä Juuasta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »