Vieraskynä: Mitä isyys on tuonut mukanaan?
Esikoispoikamme täytti muutama viikko sitten huikeat kaksi kuukautta ja nyt olemme saaneet viettää yhdessä ensimmäistä pääsiäistä pojan kanssa. Muutaman vuoden kuluttua pääsemme istuttamaan yhdessä ensimmäiset rai-ruohot ja kisaamaan kumpi kasaa nopeammin suklaamunien yllätyslelut. Tänä vuonna jouduin vielä uhrautumaan ja hoitamaan suklaamunien tuhoamisen yksin. Kuluneisiin kuukausiin on mahtunut paljon kaikenlaista tapahtumaa. Kirjoitin jokin aika sitten postauksen, jossa kerroin tuntemuksiani ensimmäisten neljän viikon ajalta.
Nyt kun mittariin on tullut vielä vähän yli kuukausi lisää, tunnen itseni eräänlaiseksi voittajaksi. Koen jo sulautuneeni lapsiperheen arkeen ja tietynlaiset rutiinit (esim. lapsen nukuttaminen) ovat pikkuhiljaa muotoutuneet.
Lapsen odotukseen mahtui monenlaisia seikkailuja raskauskuvauksesta aina väittelyihin lapsen nimeämisestä. Kun H-hetki vihdoin koitti ja tuli lähtö synnärille, fiilikset olivat odottavat, mutta jännittyneet. Sairaala-aika oli myös mielenkiintoinen seikkailu, joka tuntui hieman jopa minilomalta. Nämä kokemukset kasvattivat ja valmistivat minua tulevaan koitokseen isänä.
Käsitys oman ajan rajallisuudesta on konkretisoitunut minulle aika selkeästi. Elin kuvitelmissa, että voisin jatkaa omia harrastuksiani normaalisti lapsenhoidon ohella. On kuitenkin tullut huomattua, että töiden jälkeen ilta on kovin lyhyt ja väsymys alkaa painamaan melko nopeasti. Haluan olla niin vaimon kuin pojankin kanssa, mutta on myös kiva välillä syventyä omiin juttuihin.
On ollut jännä myös huomata miten ajantaju hämärtyy niin minulla kuin vaimolla. Viikot menevät ja päivät vaihtuvat. Istuimme eräänä iltana television ääreen katsoaksemme lempisarjaamme Quanticoa. Kello tuli yhdeksän ja iltapalat oli tehty valmiiksi, jotta voimme syödä ne siinä samalla ohjelmaa katsoen. Sitten ruutuun tulee tieto seuraavasta ohjelmasta, joka on aivan muuta kuin Quantico. Tässä vaiheessa mieleeni muistui, että tänään olikin jo torstai. Mihin keskiviikko katosi?
Musiikki on ollut pitkäaikainen harrastukseni, mutta viime aikoina olen joutunut hieman tinkimään tästä huvista. Aikaisemmin saatoin istua tietokoneen ääressä tuntitolkulla ja säveltää musiikkia, tai soittaa viikonloppuisin pianoa lähes koko päivän. Onneksi on vielä muutama bändihomma vireillä, niin saan purkaa musiikkivajetta. Odotan jo innolla pojan kasvavan sen verran, että voin alkaa siirtämään näitä musiikillisia oppeja hänelle. Meistä tulee vielä vuosisadan Isä-Poika bändi, LattePappa & the Boy(s). Mikäli poika ei innostu musiikista, niin toivottavasti edes autoradasta.
Nyt isänä olen päässyt tutustumaan vauvanvaatteisiin sekä perehtymän erilaisiin pulmiin rintapumpun kasaamisesta lähtien. En olisi osannut kuvitella, että pojan herätessä aamu viideltä olen itsekin melko pirteä. Herätykseen olisi vielä tunti aikaa, mutta meneehän se pojan kanssa jutustellessa. Jutun taso on kyllä vielä ”gii, guu, kukkuu” -tasolla. Unet ovat muutenkin jääneet vähän katkonaisiksi, mutta onneksi kahvia riittää. Elättelen toivoa, että lapsen yöheräämiset joskus loppuvat.
Voin todeta, että olemme vaimoni kanssa erittäin onnellisia vaikka arki on nyt hieman erilaista kuin ennen. Kaikista tärkeintä on kuitenkin oma suhtautuminen ja asenne perheenlisäystä kohtaan. Siitä osaa nauttia tai sitten ei, päätä itse.
Ai niin… Joskus luovuus kumpuaa vauva-arjesta ja syntyy tällaisia huumorivideoita. Ajattelin antaa vaunuesittelyyn hieman miehistä näkökulmaa 🙂
Juho Kokki
Kirjoittaja pitää LattePappa-blogia
