Hyppää sisältöön

Vieraskynä: Mestareiden aamiaismurot

Pasin ajatukset isänpäivästä ja perheestä kirvoittivat Aapo Lehtisen, joensuulaisen kulttuuritoimijan ja jatko-opiskelijan kynästä vastauksen. Julkaisemme sen Lehtisen luvalla vieraskynänä. Voipa olla, että keskustelu vielä jatkuu.
Julkaistu
Teksti Aapo Lehtinen
Kuvat Tandem X Visuals / Unsplash
Vieraskynä: Mestareiden aamiaismurot

Pintasievän profiilikuvan takaa löydän yhdyssanavirheen ilman välimerkkejä. Siinä taas joku rehellinen liftaa Norjaan poronsarvet otsalla. Minun näkökulmastani, omasta. Yhteydenpito on helpoin katkaista ennen kuin on kunnolla alkanutkaan. Se ei tuota pahaa mieltä sillä tämän(kin) sosiaalisen median platformin normi on: ihmiset ovat kaarnalaivoja laineilla eikä kukaan voi pitää venettä toisen vierellä jos virta vie toisaalle.

Taannoin tuli tavattua isompien ikäpolvien vanhempia edustajia. Kuulin heiltä muiden muassa menneestä maaseutu-Suomen elämästä, kylistä, ja pelloista. Moni muisti omalta kylältään jonkun tyypin, useimmiten metsän nielleen ja tielle sylkäisseen miehen, joka kierteli kylillä milloin mistä lie tullen minne mennen, lukekaa: kylähullun. Oli persoona sitten isompi tai pienempi, sellainen tai tuollainen, oli häntä sietäminen. Myyttisissä mitoissa kulki keskustelussa Kylä, johon sen asukkaat kuuluivat kaikki.

Raha on kaunis asia siksi, ettei sillä ei ole moraalia. Kuinka olisi? Seteliin tahi tilisiirtoon ei jää merkintää siitä, millä keinoin se on hankittu eli millä perusteella omistajaa vaihtanut. Pitää palata tähän ajatukseen, tuonnempana.

Jos kaksi ihmistä eivät viihdy yhdessä ei heidän kannata viettää aikaa yhdessä. Jos kaksi ihmistä ovat sukua keskenään, esimerkiksi verisiteitse, heidän kannattaa perintöverojen takia viettää aikaa yhdessä vaikkeivät viihtyisi. Kurt Vonnegutin syntymän satavuotispäivää muistaakseni palaan tähänkin ajatukseen, tuonnempana.

Minusta tuli taannoin yksilö. Saan valita ihmiset ympärilleni. Kokeilujakson jälkeen olen kelpuuttanut ne, jotka suostuivat jäämään. Aina näin ei ollut: kymmenisen vuotta ympärilläni pyöri ihmisiä joilla ei ollut mitään sidettä minuun vaan Meihin. Ne ihmiset olivat Me -nimisen kylän asukkaita, puolison serkun poikaystäviä ja työkavereita ja kasvoja päiväkodin pukukaapista. Kaksioon rakennettuja kahvikekkereitä ei ole ikävä. Jota kuta rajan tuolle puolle jäänyttä ehkä.

Kukaan ei tiedä mikä ydinperhe on

Ydinperhe on jotain mikä on mutta mistä kukaan ei tiedä mikä se on. Pasi kysyi äskettäin mitä perheelle pitäisi tehdä. Tuhota vai antaa olla? Perhekin on yksi näistä Kylistä, jotka elävät kriisiaikaa, mikä tarkoittaa tavallaan myös sitä, että oikeaa (ja varmasti oikeaa) vastausta tai näkökulmaa ei ole. Asiat ovat liikkeessä… Sosiaalisessa mediassa liikkuvista aaveista, tyhjillä seinillä kaikuvista huhuiluista, kertoi äskettäin YLE. Myös keskustelu itseäni enemmän eläneiden, nähneiden sekä kokeneiden kanssa käytiin, kuten arvasitte, äskettäin.

Silti tarve ja halu kirjoittaa ja kutoa yhteen nämä näennäisen erilaiset aiheet sai alkunsa jostain syvemmältä. Oman elämän tilikauden päätöstä kenties. Viisastelun halua ainakin. Vastuullista yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista – toivottavasti.

Omaan elämääni en toinna mennä pientä vihjailua enempää. Tilikausi ei aivan vielä ole päätöksessään vaikka tulosvaroituksen voisikin julkistaa. Viisastelua esitän kuitenkin seuraavan teesin verran: se, että olemme enenevissä määrin hyväksymässä yksilön valinnanvapauden perinteisten yhteisöjen velvoittavien moraalisäännösten tilalle liittyy tapaamme ajatella rahaa. Talous ja kulttuuri kietoutuvat yhteen, tunkeutuvat toisiinsa, elävät symbioosissa – nämä, ja muita kasvikunnasta ammennettuja metaforia.

Menneen talven lumia

Tällä en tarkoita, että halussa tehdä yksilöllisiä valintoja ihmissuhteiden saralla olisi jotain väärää, päinvastoin. Jopa niin vastoin päätä, että niskassa napsahtaa. Itse selitän itselleni sen, että meidän on ylipäätään mahdollista ajatella yksilöä irrallaan perheestä, porukoista, ja muista Kylistä sillä, ettei meidän käsityksemme oikeasta ja väärästä koske näitä… menneen talven lumia… kuivia känttyröitä. Selitän itselleni, usein useamman kerran päivässä, että moraalin (niin vanha-, kuin uudemmankantaisen) sotkeminen modernin monimutkaisen yhteiskunnan kuvioihin olisi liikaa itse kunkin pollalle.

Jos minun pitäisi jokaisesta kukkaroni eurosta tietää mitä polkuja on kulkenut, millaisin ali-alihankintaketjuin on muropaketti kauppani hyllylle tullut, kenen poikia kukakin vanhemman poikani koulukaveri on (Mitä sen isä tekee työkseen? oli vaarini udellut lapsiensa, isäni ja hänen sisarustensa, kavereista), en kait muuta pohtisi. Ja samaan aikaan minun nimenomaan pitäisi tietää nämä asiat, jotta toivoa ilmastokriisin kaltaisille mullistuksille olisi jotain tehtävissä. Ja samaan aikaan YLE:n ghostailujutussa käsitellään asiaa myös perinteiseen moraaliseen sävyyn. Ja samaan aikaan ydinperheen osittainen purkaminen, esimerkiksi avioeron myötä, voi olla oikea päätös sekin.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.