Hyppää sisältöön

Valehtelet jos väität, ettei sinulla ole aikaa harrastaa liikuntaa

Suunnittelin kiireisen ja laiskistuvan perheenisän päänmenoksi toiminnallisia ideoita joulukuun alusta aattoon. Liikunnalisen joulukalenterin idea on, ettei liikkumiseen tarvitse erikseen varata aikaa, vaan pakotan itseni hyötyliikkumaan. Tule sinäkin mukaan!
Julkaistu
Valehtelet jos väität, ettei sinulla ole aikaa harrastaa liikuntaa

Joulun odotus alkaa. Luukut auki!

Terveisiä sohvalta. Söin kasan eilen tekemääni lasagnea, jota lämmitin pannulla runsaassa öljyssä. Veltto ruumiini. Sekavat ajatukseni. Maharöllöni siinä velloo ilkkuen ja aivoni työstää hiilihydraattimoskaa.

Juuri nyt olis parasta lähteä lenkille. Tiedän kokemuksesta liikunnan olevan ainoa lääke työpäivän jälkeiseen iltapäiväväsymykseen.

Mitä uupuneempi olen, sitä vähemmän jaksan lenkkeillä. Mitä väsyneempi olen, sitä enemmän tarvitsisin liikuntaa.

Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa lukijaa, että olen kiireinen perheenisä keskellä ruuhkavuosia. En EHDI harrastaa liikuntaa siinä määrin, kun haluaisin. Toisin oli poikamiesaikona. Paljon vapaa-aikaa ja lihakset ulisivat kireyttään.

Suomi100 -juhlia on lähes joka illalle ja työpaikalla jouluhössötykset kiihkeimmillään. Liikuntaharrastusten esteinä ovat myös pikkujoulusesonki, vaimon menot, lasten harrastukset, kokoukset, tapaamiset, kodin ylläpito, parturikäynnit, hieroja, bändi ja kirjapiirit.

Ajatukseni alkavat katkeilla, sillä lapset riehuvat ympärilläni. He hyppivät päälleni ja vaativat painimaan matolle. Mistä tuota virtaa riittää? Saisinpa edes osan lasten energiasta itselleni.

Lapset ovat hyötyliikunnan mestareita. Aikuisten kannattaisi ottaa heiltä oppia. Ei lasten tarvitse lähteä lenkille tai salille. He hyppivät vesilätäkköihin matkalla päiväkotiin, tasapainoilevat katukivetyksillä kaupan edessä ja kinkkaavat pihalaatalta toiselle. Saumojen päälle ei saa astua!

Sohvalla löhötessäni keksin ainakin sata tekosyytä ja valetta, miksi en ehdi harrastaa liikuntaa tarpeeksi. Mutta nyt kaiken on muututtava! Kolkuttaahan joulukin jo ovella.

Kehittelin liikunnallisen joulukalenterin. Suunnittelin kiireisen ja laiskistuvan perheenisän päänmenoksi toiminnallisia ideoita joulukuun alusta aattoon. Kalenterin idea on, ettei liikkumiseen tarvitse erikseen varata aikaa, vaan pakotan itseni hyötyliikkumaan. Tule sinäkin mukaan!

1.12. Peruutuspäivä A. Perjantain kunniaksi kävelen koko päivän takaperin. Koordinaatio ja lihasmassa kehittyvät nopeasti.

2.12. Peruutuspäivä B. Peruutan autolla koko päivän. Kehittää tarkkaavaisuutta ja venyttää niskaa.

3.12. Hölkkään Isolle Kirkolle laulamaan Hoosiannaa.

4.12. Pidän koko päivän syvät vatsalihakseni jämpsäköinä. Korsetti tiukkana.

5.12. Talvisodan muistoa kunnioitten, etenen sisätiloissa ryömimällä.

6.12. Itsenäisyyspäivä. Kunnioitan tärkeää merkkipäivää seisomalla pihalla ryhdikkäässä asennossa sata minuuttia. Pukeudun uima-asuun. Karaisee ruumista mukavasti.

7.12. Toteutan mahtavat taukovenyttelyt ihastuttavan jumppakissan tahdissa. Katso sinäkin Youtubesta Jumppakissaa vaikkapa työkavereiden kanssa ja anna lantiolle liikettä.

8.12. Suomalaisen musiikin päivänä kuuntelen Sibeliusta ja meditoin.

9.12. Kyykkypäivä. Aina kun näen jossakin joulunpunaista, käyn kyykyssä.

10.12. Venyttelypäivä. Kassajonoissa reidet, liikennevaloissa niskat ja hisseissä pakarat.

11.12. Hikilenkkipäivä. Kun tulen perheen kanssa adventtilounaalta, jättäydyn kyydistä hölkkäämään joitakin kilometrejä ennen kotia.

12.12. Lankutuspäivä. Hyviä lankutushetkiä ovat pitkät, turhat ja uuvuttavat kokoukset. Kehittää kroppaa monipuolisesti.

13.12. Ota rauhallisesti -päivä. Teen kaikki kuin hidastetussa filmissä.

14.12. Meditaatio ja tietoinen läsnäolo. Teen kolme syvää palleahengitystä tasatunnein.

15.12. joulusiivous koko perheen voimin. Kesto noin kahdeksan tuntia.

16.12. Lauantain perinteinen saunanpesu. Pikkuhousuissa koluan hammasharjan kanssa kaakeleiden saumat ja laudevälit kuntopiirinomaisesti.

17.12. Käyn kuusivarkaissa. Pakenijan ominaisuudet kehittyvät. Nopeat lihassolut lisääntyvät.

18.12. Perheen kanssa metsäkävely. Kannan reppuselässä vaimoani. Kesto noin 30 minuuttia.

19.12. Jouluruokaostokset juosten. Kahdeksan kilon kinkku olalla kotimatka käy tehotreenistä.

20.12. Talvirieha kotipihalla. Siirtelen lunta paikasta toiseen. Teen lasten kanssa lumiukkoja.

21.12. Esiinnyn hymyilevänä joulupukkina kauppakeskus Jumbossa kello 6.00 – 24.00 ilman taukoja. Kannan olalla juuttisäkkiä, jonne on lisätty isoja keilapalloja.

22.12. Ja kyllähän se yksi Suomi100 -tempaus pitää olla. Sata punnerrusta tälle päivälle. Yksi punnerrus siellä, toinen täällä.

23.12. Jätän kaikki joululahjaostokset tälle päivälle. Liikun potkukelkalla kaupasta toiseen. Hikoilen ja stressaan turhat kuonat pois kehostani.

24.12. Ilmoitan somessa, että olen käytettävissä joulupukiksi. Ylibuukkaan itseni ja liikun juoksemalla talosta toiseen. Hyvän lisätreenin saan vetämällä isoa hevosrekeä perässäni. Painoksi rekeen saa tulla kaikki halukkaat. Etelän lumettomuus tehostaa mukavasti kitkavoimaa.

Joulumieltä kaikille!

Antti Kanto