Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Tuleeko lapsestani seiskapuolonen?

28.01.2016

Usein kuulee puhuttavan, kuinka lasten harrastuksiin kuskaaminen täyttää arkiset illat. Työpäivän jälkeen vanhemmat katsovat jääkaapin oveen magneetilla kiinnitettyä harrastuslukujärjestystä, laittavat taksikyltin auton katolle ja kiertelevät erikokoisten hallien pukutiloissa väistellen Kuoma-kenkäröykkiöitä. Mitä järkeä?
Omien harrastusten merkitys on kasvanut hoitovapaalla ollessani. On päästävä välillä pois kotoa, työpaikalta. Harrastukset ovat minulle kaiken kaikkiaan tärkeä osa elämää, eikä aika riitä kaikkeen, mitä tekisi mieli harrastaa. Lasten harrastukset on vähän eri juttu. Ne tuottavat minulle vanhempana iloa monesta syystä, mutta on ne myös rasitteeksi. Rasittavuuden hikikarpalot kuivuvat otsaltani ainakin osittain, kun näen lapseni viihtyvän. Lasten harrastamista ovat käsitelleet kirjoituksissaan aiemmin Antti ja Topi.
Harrastaminen on aloitettava hyvissä ajoin. Vauvaikäisille on tarjolla monenlaista harrastusta ja lisää keksitään kaiken aikaa. Vauvauinti on se perinteinen. Tarjolla on vauvajoogaa, värikylpyä, muskaria, jumppaa ja sanataidetta. Myös elokuvanäytöksiä järjestetään vauvojen makuun. Ei ole ihme, että nykyään kasvaa fiksua väkeä. Vauvojen harrastukset sitovat aina myös aikuisen. Vauvaa ei jätetä yksin uimahalliin. Ei omaa juoksulenkkiä tai kaupassakäyntiä lapsen harrastaessa.
Ihmislapsen ensimmäinen ikävuosi on toki merkittävä loppuelämän kannalta. Tarvitseeko olla huolissaan? Minä olin. Oma alle vuodenikäinen ei kysellyt harrastusten perään. Silti ajattelin, että vauvana se on vitsa väännettävä eikä pienokaisen herkkyyskautta korvaa mikään. Jos lapsi ei saa laaja-alaisesti virikkeitä ja tekemistä on vaarana, että lapsestani tulee keskinkertainen tossunkuluttaja. Isänsä kaltainen, seiskapuolonen. Muut muskarinsa ja värikylpynsä käyneinä painelevat kehityksessä ja taidoissa vilkku päällä ohi. Isänä sitten seuraan säälinsekaisin ajatuksin lapseni syrjäytymistä ja harmittelen omaa saamattomuuttani. Miksi en ollut hereillä? Edes vauvauinti!
Tutustuin tarjontaan ja tein alustavan viikko-ohjelman. Värikylpykurssilla aloitetaan. Värikylvyistä en ollutkaan kuullut aiemmin. Onneksi huomasin! Värikylpy on lempeä taideseikkailu, joka toteutetaan lapsentahtisesti. Tiistai on muskaripäivä. Muskari on aivan ehdoton harrastus lapselleni. Musiikki on minulle tärkeää ja siksi haluan antaa lapsellenikin avaimet musiikin maailmaan. Lapsi voi aloittaa muskarin jo kahden kuukauden ikäisenä. Mahtavaa! Heti kun lapseni pysyy suksilla vien hänet hiihtokisoihin. Omat muistoni verenmakuisesta ponnistelusta, kisan jälkeisen kuuman mehun mausta ja palkintolusikasta ovat niin väkeviä, että ne haluan lapsenikin kokevan. Vauvasirkus! Kuperkeikkoja, leikkiä, yhdessäoloa. Vuorovaikutusta vanhemman ja lapsen välillä. Lapsentahtisesti. Tietenkin! Onneksi vauvasirkuksen voi aloittaa kuuden kuukauden ikäisenä. Perjantaille ajattelin vauvamotocrossia tai joogaa, mutta silloin voisi pitää välipäivän. Viikonlopuksi palauttava treeni ja lepo.
Lopulta vain muskari toteutui. Siellä kyllä viihdyttiin. Lapsi ja iskä. Muskariin viedään edelleen, nyt jo nelivuotiasta. Nykyään tyttö ei enää tarvitse vanhempaa vierelleen kaiken aikaa, joten mahdollisuus omaan liikkumiseen on olemassa. Joskus tulee käytyä kaupassa. Yhtäkkiä lapsi alkaa takapenkillä tapailemaan laulua, joka on minulle ja vaimolleni outo. Katsomme toisiamme ja hymy karehtii. Lapsen muskarissa oppima laulu hivelee korviani. Joku toinen aikuinen on opettanut lastani, kaikki opettaminen ei olekaan omalla vastuullani. Helpotuksen lämmin tunne!
Jos harrastamisesta tulee väkisin vääntämistä, ei sitä pitkään jaksa. Luistelemaan haluttiin vaimoni kanssa lasta opettaa, mutta käynnit kentällä ovat harventuneet, koska lapsi vain seisoo paikallaan. On yritetty houkutella liikuttamaan luistimia pakolla ja palkinnoilla. Ei auta. Räkä valuu ja varpaat jäätyy. Kaikki ovat lopulta huonolla tuulella ja ei auta kuin poistua kentältä lämpimään pukukoppiin. Ponnistella tietenkin täytyy ja luovuttamisesta en pidä minäkään, mutta joku roti täytyy olla. Väkisin ei ole hyvä.
Miten minusta tuli ulkoilusta, urheilusta ja musiikista pitävä aikuinen? Ei minua vauvana kiikutettu muskariin tai temppujumppaan. Sitten kun ikää oli tarpeeksi, niin itse pyörällä tai kävellen sain mennä. Vanhempani harrastivat ja puuhasivat. Ulkoilua, taidetta, puutarhanhoitoa. Liikunta oli elämäntapa. Vanhempani kasvattivat esimerkillään, enkä usko, että se oli aina tiedostettua. Kunhan puuhasivat, mistä itse pitivät. Täytyy olla varovainen, sillä vanhempien tavat siirtyvät pelottavan helposti lapsille.

Antti Kanto

4 vastausta artikkeliin “Tuleeko lapsestani seiskapuolonen?”

  1. Unknown sanoo:

    Hyvä Antti!

  2. Muskariin kannattaa mennä tietyllä varauksella. Meidän vauvamuskaritäti ylisti kovaan ääneen espanjalaista musiikkia, ja heti perään soitti 'piiri pieni pyörii', ja samaan aikaan naama nyrpeänä sanoi 'tää suomalaine lastenlaulu nyt on tämmöstä'… AIka hirveätä aivopesua. Muuten ihan kiva rahantuhlaus. olisipa oike amuskari olemassa. Täytynee itse perustaa.

  3. Antti kanto sanoo:

    Kiitos kommenteista! Minulla on hyviä kokemuksia muskarista. Lähinnä taso riippuu vetäjästä, ajattelisin.

  4. Kati sanoo:

    Hauskaa analyysiä. Hyvä Antti!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »