Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Tuhat lajia

26.01.2021

Jäkäliä pihlajan rungolla

Topi haastaa itsensä bongaamalla vuoden aikana tuhat eliölajia. Samalla hän selvittää, miten haaste heijastuu lasten luontosuhteeseen.

Ihminen – jonka suoliston bakteerifauna on elonkehän tiheimmin asuttuja ekosysteemejä – ei ole mikään luonnosta erillinen saareke, mutta tiedämmekö, keiden kanssa me täällä elämme? Jos emme ymmärrä elonkirjon rikkautta, sitä on vaivattomampi tuhota. Koska ihminen on osa luontoa, tuho osuu samalla ihmiseen itseensä.

Tässä postauksessa kerron vuoden mittaisesta kaksiosaisesta kognitiivis-sosiaalisesta kokeesta, jonka tavoitteena on lisätä ymmärtämystä luonnon monimuotoisuudesta ja saada lapset ulkoilemaan.

Ensimmäinen osa

Ensimmäinen osa liittyy siihen, voinko löytää ja oppia tunnistamaan tuhat luonnonvaraista eliölajia mieluiten lähialueilta. Luen kirjallisuutta ja seuraan keskusteluryhmiä, mutta yritän myös päästä asiantuntijoiden mukana maastoon, sillä se on paras tapa oppia.

Vielä jokin aika sitten en tiennyt, että artikkelin pääkuvassa näkyy haavankeltajäkälä ja raidanisokarve, ja luultavasti valkolaakajäkälä (tai tähtilaakajäkälä). Olin kyllä aiemminkin nähnyt jäkälät puunrungoilla, mutta en ollut koskaan katsonut niitä. Jäkälälajeja on muuten Suomessa noin 1500, joista suurin osa on rupijäkäliä, joiden tunnistaminen ei onnistu ilman mikroskooppia ja kemiallisia testejä ja jotka näin muodoin jäävät oman proggikseni ulkopuolelle, koska en aio viedä hommaa mikroskopian ja kemian tasolle ainakaan vielä.

Uutta eliölajialuetta haltuun ottaessa menetelmä on tämä: ensin otan kuvan sanokaamme jäkälästä, sitten koitan päästä yleisoppaan kautta oikeille jäljille. Sen jälkeen vertaan määritystä paksun Suomen jäkäläopaan kuvaukseen, keskusteluryhmän kuviin ja vaikkapa Tuomo Kuitusen hienoon jäkäläsivustoon ja koitan määrittää lajin. Virhemäärityksiäkin todennäköisesti tulee, mutta eipä haittaa.

Lähiympäristön eliöstön kautta voi aueta kiinnostavia näkymiä. Meidän kellarissa asuu pieni hämähäkki, jonka tieteellinen nimi saattaa olla Psilochorus simoni. En tietenkään tätä itse tunnistanut, mutta Facebookin ryhmässä Suomen hämähäkit ja muut hämähäkkieläimet osattiin tarjota lajia, jota tavataan etenkin eurooppalaisissa viinikellareissa ja joka osaltaan rohkaisee istuttamaan lisää viiniköynnöksiä talon eteläseinustalle.

Suomen kielellä on kirjoitettu paljon määritysoppaita, joita kannoin alkuun pari kassillista kirjastosta kotiin. Jäkälät ja käävät ovat työn alla ensin, siitä sitten ötököihin [“ötökät” kategoriana sopii hyvin meille maallikoille], kukkiin, sammaleisiin ja muihin kasveihin. Syksyä kohti sieniin, joista yksinään joku kuningasmäärittäjä saisi varmaan tuon tuhat lajia kasaan. Pullonkaula ei varmastikaan ole se, etteikö lajeja löytyisi, vaan se, saako niitä määritettyä.

Puna-ailakki. Kasvien opiskelu on kiva aloittaa kukkivista kasveista.

Toinen osa

Kokeen toinen osa liittyy siihen, miten tällainen proggis vaikuttaa lasten luontosuhteeseen, minäkuvaan ja sen sellaiseen. Olen haastanut lapset oppimisskabaan mukaan. Ahkerat bongarit saavat vuoden lopussa kouraan kovaa rahaa, mutta jos joku ei ota haastetta vastaan, häntä ei rangaista.

Tärkeintä tässä on syy lähteä ulos. Eliölajibongaus on hyvä tekosyy suunnitella retkiä erityyppisiin kohteisiin. Kiikari, kamera, muistivihko ja hyvät eväät mukaan ja päiväksi harjulle, suolle, korpeen tai lehtoon. Luonnontuntemus lisääntyy, saa raitista ilmaa ja ehkäpä ikimuistoisia luontoelämyksiä.

Toisaalta haluan edistää lasten luku- ja opiskelutaitoja. Jo pelkästään lukutaito on tulevaisuuden työmarkkinoilla kova sana, mutta lisäbuustia antavat kyky hankkia tietoa ja ottaa haltuun isoja asiakokonaisuuksia. Ja onhan oppiminen hauskaa, vaikka ei alkaisikaan evoluutiobiologiksi.

Jaa, pesuhuoneesta löytyi isompi hämppis. Saattaisi olla huonesopikki.

Sellainenkin tavoite, että tämän projektin jälkeen jokainen perheenjäsen suhtautuu hämähäkkeihin ja hiiriin mieluummin taksonomisella kiinnostuksella (“hmm, ehkä huonesopikki”, “tais olla metsämyyrä”) kuin primitiivisellä inholla (“iik, joku hämppis”, “apua, hiiri”).

Lumien sulamista odotellessa.

Topi Linjama

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »