Hyppää sisältöön

Tietokirja opettaa lapsia vastustamaan systeemiä ja kuuntelemaan hyvää musaa

Mitä on punk? -tietokirja on hyvin kirjoitettu ja visuaalisesti vaikuttava opus, joka kertoo lapsille, että aina ei tarvitse eikä kannata totella.
Julkaistu
Tietokirja opettaa lapsia vastustamaan systeemiä ja kuuntelemaan hyvää musaa

Kenties ilahduttavin lastenkirja aikoihin on Timo Kalevi Forssin ja Aiju Salmisen tietokirja Mitä on punk? Omille lapsilleni tämä toimi hyvin, mutta kova houkutus olisi lahjoittaa se myös kaikille mahdollisille sukulaislapsille. Kirjan viestin voi ehkä kiteyttää osapuilleen seuraavasti: ”Puolusta oikeaksi katsomiasi asioita, ajattele itse ja tee mitä tahdot, kunhan et kiusaa etkä satuta muita”

Punkin historiaa ja alagenrejä käydään jonkin verran läpi ja tunnetuimpia bändejä ja artisteja esitellään. Oman aukeamansa saavat myös punkkarien erilaiset kreisit kampaukset. Lisäksi kerrotaan esimerkiksi, kuinka keikalla käyttäydytään. Sävy ei missään vaiheessa ole moralisoiva tai opettava, vaan kannustava.

Samalla saadaan kerrottua hyvin selkokielisesti ja ihastuttavan yksinkertaisin sanankääntein hyvin isoja ja monimutkaisia ajatuksia yhdenvertaisuudesta ja aktiivisesta kansalaisuudesta. Esimerkiksi Pussy Riot on saanut oman lukunsa. Ryhmän nimeä ei sanatarkasti suomenneta, mutta saadaan kuitenkin kiteytettyä hienosti, mitä esimerkiksi feminismi on:

”He puolustavat tyttöjen, naisten ja vähemmistöjen oikeuksia. Sellaista sanotaan feminismiksi.”

Puhetta on myös talonvaltauksista ja itse tekemisen kulttuurista sekä siitä, kuinka helsinkiläinen parturi käy välillä maksutta leikkaamassa vähävaraisten ja asunnottomien hiuksia. Totaalikieltäytyjä kertoo ratkaisustaan sekä vankilatuomiostaan ja muistuttaa, että jokaisen on tehtävä ratkaisunsa itse ja että ratkaisuilla on seurauksia. Keikkajärjestäjä tekee bäkkärille vegaanisen pastasalaatin.

Punkissa on tiettyä lapsenmielisyyttä, jossa rajoja haetaan ja rikotaan sen sijaan, että ne otettaisiin annettuna. On hyvä viesti lapsellekin, että ihan aina ei tarvitse eikä kannata totella. Forssin ja Salmisen kirjassa punk taipuukin erinomaisen hyvin lapsen maailmaan.

Propagandaa? Kyllä

Huomasin kyllä! joku siellä jo heristelee sormeaan tuohtuneena, että tässä taas tuutataan propagandaa viattomille lapsille. Se on ihan totta. Kirja tuuttaa vahvasti viestiä kiusaamista vastaan sekä yhdenvertaisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden puolesta.

Kirjaan on onnistuttu hienovaraisesti ujuttamaan puhetta myös siitä, että punk ei genrenä ole irrallaan yhteiskunnasta ja esimerkiksi kaupallisuudesta. Kirja ei suhtaudu aiheeseensa puhdasoppisen kritiikittömästi tai väitä sitä ristiriidattomaksi. Yhdenlaisen kuvan esimerkiksi hc-skenen tuhoisista kulttuurisista käytännöistä voi kuunnella vaikka Invisibilia-podcastin jaksosta The Callout, jonka satuin eilen päivällistä laittaessani kuuntelemaan.

Visuaalisesti kirja lainailee tietenkin zine-kulttuurista. Lopputulos näyttää kenties hitusen liian sliipatulta ollakseen kovin punk, mutta kaunista jälki on.

Timo Kalevi Forss & Aiju Salminen: Mitä on punk? Umpihanki-sarja. Rauhanpuolustajat 2018. 64s.

Kumpikin lapista tarttui kirjaan selvästi kiinnostuneena ja jumahti lukemaan, joten minun lisäkseni se näyttää uppoavan myös varsinaiseen kohderyhmään. Toisen tulkinta kirjasta kuului: ”siinä kerrotaan, että joskus kannattaa rikkoa lakia.” Meillä taitaa kotona olla edessä pitkiä keskusteluja kansalaistottelemattomuudesta.

Itse jouduin kaivelemaan kuunteluun vähän Misfitsiä, Black Flagia ja Bikini Killsiä.

Pasi Huttunen,
@paspah