Sottapytty vai siivousneurootikko? Isälokeron siivoustilitys

Tasa-arvobarometrin mukaan kotityöt jakautuvat perheissä edelleen perinteisten roolien mukaisesti, vaikka eletään 2010-lukua; naiset siivoavat enemmän kuin miehet. Isälokero tunki tuttuun tapaansa isät ja miehet lokeroihin, vai pitäisikö sanoa siivouskomeroon. Oman näkemyksensä Isälokeron siivouspohdintoihin esitti sähköpostitse myös Marttaliiton Lapsiperheiden arjen tukeminen -koordinaattori Katariina Silanen.

Siivoaminen on yksi eniten riitoja aiheuttavista asioista parisuhteissa. Tämän lisäksi lapsiperheissä ahdistutaan siitä, kuinka paljon lapsia pitää ottaa mukaan siivoukseen. Mikä on tarpeeksi? Kannattaako lapsille maksaa kotitöistä ja kuinka paljon? Marttojen mielestä parisuhteessa erilaiset siisteyskäsitykset on sovitettavissa yhteen, mutta se vaatii keskustelua ja kompromisseja. Molempien osapuolten on siis tultava vastaan, eikä suhteessa kannata noudattaa vain toisen osapuolen tapoja. Lasten ottaminen mukaan siivoukseen on Marttojen mukaan ehdottoman suositeltavaa, eikä siitä pidä maksaa. Esimerkin voima siivouskasvatuksessa on ratkaisevan tärkeä.

Isälokero totesi, ettei oma elämä ole aina mennyt Marttojen ohjeiden mukaan. Siivouksesta on riidelty, lapsia on lahjottu. Siivousrastilistat on käytössä, eli viikkorahasta (=elatuksesta) on tehty ehdollista – se pitää ansaita. Yleisesti ottaen kuitenkin teimme havainnon, joka pätee lähes mihin tahansa elämän osa-alueeseen, myös siivoukseen: keskiluokka on iso. Suurin osa meistä on välimallin porukkaa, kaukana ääripäistä.

Vaikka valtaosan kohdalla puhutaan niin sanotusta isosta normaalista, on normaalijakauman reunojen tutkiskelu aina kiinnostavaa. Millaisia ovat nämä Gaussin käyrän ääripäät, sottapytyt ja siivousneurootikot? Tällaisia havaintoja Isälokero aiheesta teki:

Sikolätin uumenista erotamme hädin tuskin ihmisen: miehen, isän. Hän on sotkuinen, omassa liassaan rypevä karju, oikea Sottapytty. Hän ei yleisesti ottaen tee mitään, ei siis myöskään siivoa. Olemme syvästi pahoillamme hänen puolisonsa ja lastensa puolesta. Kodin puhtaanapito on nimittäin täysin hänen vaimonsa vastuulla. Jos perheessä on poikalapsia, oppivat nämä kivikautisen mallin: mies ei moppiin koske.

Jos Sottapytty asuu yksin tai siivottoman kumppanin kanssa, on hänen kotinsa kuin lampola keväällä: täynnä likaa, ryönää ja – jopa ulostetta. Banaaninkuoret homehtuvat lattialla, tiskit altaassa, avonaiset kakkavaipat haisevat kuin rotan raadot ympäri huushollia. Kun vieras eksyy vessaan tällaisella asunnolla, on kokemus visto. Kuivunut virtsa liimaa pakarat WC-pytyn istuimeen kuin tarra.

Jotkut kotien Sottapytyt yllättävät ilmaantuessaan ihmisten ilmoille, sillä heidän ulkoasunsa saattaa olla hyvinkin huoliteltu ja tuoksunsa miellyttävä. Tällaiset tyypit ovat kuitenkin harvassa. Yleensä Sottapytty on yhtä epäsiisti kuin kotinsakin.

Huomattavasti Sottapyttyä yleisempi tyyppi on Oma pesä puhtaana -isä.  Hän arvostaa siistiä ympäristöä ja pitää siitä kohtuullisesti huolta. Vaihteluväli ison normaalin sisällä on luonnollisesti suuri, ja myös sama ihminen vaihtelee tapojaan ja suhtautumistaan elinympäristönsä siisteyteen elämänsä aikana. Se kertoo joustavuudesta, kyvystä tehdä kompromisseja ja elämäntilanteiden vaihtelusta.

Tavanomainen Oma pesä puhtaana -isä osaa käyttää siivousvälineitä ja pesuaineita. hän tuntee mäntysuovat, kloriitit ja Universal Stonet – ainakin päällisin puolin. Normaalijakauman yläpäähän sijoittuvakaan välimallin jätkä ei ole nipottaja, mutta jotenkin hän siisteydellään erottuu. Hän ei esimerkiksi koskaan pesisi samalla rätillä WC-pönttöä ja -allasta. Sitäkin jotkut harrastavat.

Suurimmalle osalle Oma pesä puhtaana -isiä siivoaminen on kuitenkin enemmän tai vähemmän pakkopullaa. Siisteyttä arvostetaan, ja siksi siihen ryhdytäänkin. Varakkaat palkkaavat itselleen siivousfirman, neuroottisimmat siivoavat itse ennen siivoojan tuloa. Kun tämä tavallinen jantteri siivoaa, hän yrittää käyttää ajan hyödykseen ja huvikseen. Moni kuuntelee imuroidessaan esimerkiksi podcasteja tai äänikirjoja.

Janan ääripäässä on toinen harvinaisuus: mies, jonka elämä on jatkuvaa hinkkaamista, pyyhkimistä, silittämistä, tiskaamista, järjestämistä, stressaamista ja valvomista. Kutsumme häntä luonnollisesti Siivousneurootikoksi. Hänen kodissaan on ahdistava tunnelma: pesukone huutaa hoosiannaa, käsidesiä kuluu pullotolkulla ja juuri vahatut lattiat kiiltävät kuin peili. Kodin sääntöjä on satoja, eikä niitä kukaan osaa noudattaa. Toisaalta Siivousneurootikon kotiin kutsutaan harvoin vieraita – hehän voivat vaikka sotkea.

Koulut, päiväkodit ja muut julkiset tilat ovat Siivousneurootikon painajaisia. Niistä kun tuppaa kantautumaan matoja, täitä, silsaa, sieniä, pöpöjä ja muuta iljettävää likaa. Kun Siivousneurootikko-rievun lapset sitten saavat kuin saavatkin kihomatoja päiväkodin tuomisina, on kotona helvetti irti. Koti pestään lattiasta kattoon, petivaatteet pakastetaan, ilmanvaihtohormit putsataan, lasten lelut saunotetaan, kirjat poltetaan ja jokaisen perheenjäsenen jok’ikinen ihokarva ajetaan pois. Kurimuksen jälkeen Siivousneurootikon kodissa tuoksuu vahva kloriitti vielä viikkojen kuluttua.

Palataan vielä Marttojen neuvoon, jonka mukaan parisuhteessa on tärkeää tehdä kompromisseja siivouksen suhteen. Kummankin osapuolen on hyvä nimetä ne itselle tärkeimmät jutut, joista haluaa pitää kiinni, jos yhteistä säveltä ei luonnostaan löydy. Näistä jutuista saa sitten itse rauhassa pitää kiinni. Edellä esiteltyihin lokeroihin pohjaten Isälokeron näkemys on siivousstandardien ja parinvalinnan suhteesta kristallinkirkas: Sottapytty ja Siivousneurootikko eivät missään nimessä sovi yhteen. Iso normaali kannattaa valita aina, kun mahdollista.

Otto Kallioranta ja Antti Kanto