Hyppää sisältöön

Saunan ovi kiinni!

Julkaistu

”Saunan ovi kiinni!”, huutaa poika veljelleen aggressiiviseen sävyyn, vaikka toinen on hädin tuskin siitä kulkea ehtinyt. Ja tunnistan tämän. Olen kuullut saman omalta isältäni ja olen itse tehnyt samaa. Tarpeettoman kovaa ja vihaisesti huudettu käsky laittaa saunan ovi kiinni kaikuu läpi sukupolvien.

Me opimme pienestä saakka, että sauna on tärkeä paikka. Siihen liittyy paljon rituaaleja, kuten se, että saunan ovi on laitettava heti kiinni, se on pidettävä kiinni, eikä sitä saa turhaan aukoa. Muita rituaaleja ovat esimerkiksi se, että saunassa ei saa piereskellä. Ainakin miesten on myös kestettävä kovia löylyjä ollakseen miehiä. Jotkut jopa heittävät lopuksi löylyt saunatontulle.

Osalle näistä rituaaleista on järkiperusteet, jotka pätevät edelleen, mutta siitä huolimatta ne ovat irtautuneet tavallisesta arjesta. Sinällään kyse ei ole suuresta asiasta, mutta ei se mukavaa ole, että rituaalin vuoksi ohitetaan hyvät käytöstavat ja terve järki. Kun oikeasti ei ole mitään syitä huutaa vihaisesti. Tässäkään. Yritänkin katkaista tämän sukupolvelta toiselle kulkevan tavan.

Tämän kaltaisia kulttuurisia käytäntöjä ja perinteitä voi pyrkiä muuttamaan vasta kun ne tiedostaa. Tällaisen kohtalaisen pienenkin asian tajuamisesta saattaa lähteä liikkeelle lumipalloefekti, jonka seurauksena aika moni typerä tapa alkaa näyttää siltä itseltään – typerältä.

Pasi Huttunen