Hyppää sisältöön

Pojistakin pitää kasvattaa hyviä kavereita toiselle

Osaavatko aikuiset antaa pojille riittävät eväät toiset ihmiset huomioivaan läsnäoloon? Onneksi ainakin yritys on kova.
Julkaistu
Pojistakin pitää kasvattaa hyviä kavereita toiselle

Osaavatko pojat olla kavereita? Tietenkin osaavat, mutta voi olla, että me aikuiset emme tosiaan osaa tarjota lapsillemme, etenkään pojille tarpeeksi eväitä toiset huomioivaan yhdessäoloon. Tämä asia on pyörinyt mielessä kun lasteni koulussa on järjestetty nimenomaan pojille kaveritaitotunteja, joissa näitä asioita on opeteltu.

Kun tenttasin asiasta, poikani kertoi, että kaveritaitotunneilla on esimerkiksi tehty lupauksia, että ei kiusata ja otetaan kaikki porukkaan. Lisäksi on tunnistettu kuvista, että miltä kuvan ihmisestä tuntuu. Lisäksi on tunnistettu hymiöitä. Toki saatiin myös karkkia ja jos oikein ymmärsin, oli sitä viety sitten tytöillekin.

”Ja sitten katsottiin Muumeja”, poika totesi. Tämä toki auttoi myymään tätä juttua minulle. Muumit ovat kaikessa rakastavassa anarkiassaan aika hienoja elämän opettajia.

Syynä tähän kaikkeen oli poikani mukaan se, että on ollut riitoja. ”Ne oli vitsejä, jotka lähti vähän lapasesta, ju nou”.

Yhteisössä puuhaamisen opettelu niin, että kaikille annetaan toisaalta mahdollisuus olla mukana ja toisaalta mahdollisuus olla oma itsensä, on lapsilla usein aika raju ja vaikea prosessi, eivätkä kaikki opi sitä aikuisuuteen tultaessakaan. Työyhteisöissä kamppaillaan usein aivan samojen ongelmien kanssa.

Aiheesta järjestetyn vanhempainillan perusteella kaveritaitotuntien järjestäminen pojille tuntuu olleen hyvä idea. Opettajakin totesi ongelmien vähän vähentyneen.

Täällä Suomessa eivät sosiaaliset taidot tule ihan luonnostaan kaikille. Toisen kohtaaminen ei ole meille ehkä aivan yhtä helppoa kuin joistakin muista kulttuureista tulleille. Yllättävän harvoin kai me ihan ilkeyttämme jätämme ketään yksin, mutta taidamme olla poikkeuksellisen hyviä kasaamaan välillemme muureja.

Joskus sanavalinnat kielivät aika kovasta maailmankuvasta. Kuva sanomalehti Karjalaisen nuorten nuuskankäyttöä käsittelevästä jutusta.

Sitten jos mennään siihen sukupuoleen, niin miksi juuri pojille on niin vaikeaa lämpimästi ja aidosti kohdasta toista. Kiveksillähän ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Kyse lienee siitä, että kasvatamme pojat pojiksi. Siinä poikuudessa näyttää olevan jotain, joka tekee toisen ihmisen huomioimisen vaikeaksi, mutta eihän sen niin pitäisi mennä. Tästä aiheesta olen minäkin kirjoittanut aiemmin. Myös Hesarissa oli aiheesta aivan hiljattain juttu, jossa tästä puhutaan:

”Tunteiden tukahduttaminen alkaa jo pienenä. Jos poika kaatuu leikeissä, hänelle sanotaan, että ylös sieltä, kyllä se siitä. Hei, reipas poika”, helsinkiläisen Poikien talon johtaja Kalle Laanterä kertoo.

”Se on signaali, jonka antaja ei tarkoita mitään pahaa. Mutta kun sitä tulee liikaa joka puolelta, se antaa pojalle viestin, että jos sinua sattuu, et saa puhua siitä tai tuoda sitä esille, vaan se pitää kestää ’kuin mies’”, Laanterä sanoo.

Kiusaamisesta ja sen estämisestä puhutaan paljon ja niin pitääkin. On hyvä, että kerää lähdetään purkamaan myös tästä päästä – kaveritaidoista puhumalla.

Pasi Huttunen, @paspah