Pidemmän matkaa mukana kulkeneita juttuja

Kaikki huhupuheet sivuuttaen, vanhemmuus koostuu lähinnä kassajonossa seisomisesta. Yksilöstä ”taloudeksi” muuttunut olento tarvitsee huoneittensa nurkkiin kaikenlaista. Verkkoteknologian, hakukonealgoritmien, tekoälymallien ym. perimmäinen tarkoitus on tehdä shoppailusta helpompaa.

Pääpiirteissään marketeiksi kutsutuista itsepalveluvarastohalleista haetaan tavaroita kahdessa kategoriassa: 1) asiat, jotka kuluvat päivittäisessä käytössä nopeasti, so. vessapaperi, pyykinpesuaine, maito, hammastahna, bensa, sipuli, teippi, huulirasva, alumiinifolio etc., ja 2) esineet, joille saattaa suoda käyttöaikaa viikoista kuukausiin, eli hammasharjat, imurin pussit, hehkulamput, paristot, sanaristikkolehdet, aromikahvi sekä tryffeliöljy. Kahdella viimeisellä käyttöikä lasketaan useimmissa tapauksissa viime tupareista. Mahdollisesti kymmenissä vuosissa. Sitten on vielä tavaroita, esineitä, asioita tai laitteita sisältävä jämäkategoria, johon kuuluvien objektien syntyhistoria on jossain muistilaakson varjomailla, joista joku vieras uteliaisuuttaan kysyy ”hei, mistä sie oot tän saanu?”, ja on saava vastaukseksi tyhjän, typertyneen katseen. Nyt ei mitään hajua…

Ajattelin keveämmän kevättuulen merkeissä kirjoittaa muutamista tällaisista oman elämäni selviämissankareista, jutuista jotka ovat kulkeneet muutosta ja kämpästä ja elämänvaiheesta toiseen.

Assi-tädin astiasto

Muutin kahdenkympin hujakoilla Turkuun opiskelemaan matematiikkaa yliopistossa. Suuntaus vaihtui muistaakseni nopeasti löperömpiin humanistisiin aineisiin, ja maitojuna taisi kyyditä takaisin kotikonnuille jo vuoden jälkeen mutta reissulta kantautui mukaan ainakin Varsinaisessa Suomessa majailevan tätini opiskelijaboksiini lahjoittama aasialaishenkinen astiasto, itse käsin vieläpä koristeltu. Neliönmuotoiset hieman kiikkerät lautaset, täsmälleen yhden maissintähkän levyinen uunivuoka, kaatonokat soijalle ja etikalle, kulhon ja suuren lautasen välillä taiteileva hedelmävati. Astiaston käytännöllisyydessä voi olla sanomista. Kaupanhyllyllä vastaava saattaisi jäädä ostamatta. Tunnearvo on hieman väärä sana kuvaamaan sidettäni kyseiseen keramiikkaan – sen kuitenkin huomasin keittiövarustukseni vanhimmaksi ja kenties persoonalisemmaksi osaksi. Kyseessä on sellainen kaupunginlaidan rantapuistikko, jolla ei ole koskaan ajatellut olevan edes omaa nimeä, mutta kun kaupunki meinaa myllätä sen grynderin rakennushankkeille, niin älähtäisihän sitä!

Tammforcen 900W RÄLLÄKKÄ

Keksin kiinnostua autoista kun ensimmäisen lapsen syntymä aktivoi DNA:ssa polttomoottoritekniikkaa säätelevän geenin. Yllytyshulluna, ja olosuhteiden pakottamana kiinnostuin toki myös siitä, että kulkuvälinettä ei tarvitse aina raijata tonnilla korjaamolle vaan pienen ruosteläikän voi hoitaa ihan omin nokin, kunhan kestää sen, ettei jälkeä kannata kymmentä metriä lähempää tarkastella. Tästä alkoi työkaluvarustelu, jonka jokainen asiaan vihkiytynyt tietää loputtomaksi suoksi. Ei se, että öljynsuodattimien avaimia on kolmea erilaista vaan se, että satasen jakopäätyökalu toimii vain tietyn autonvalmistajan malleissa. Nollapiste testosteronihöyryisessä korjaamovarustelussa on ilman muuta kunnon rälläkkä, suomeksi kulmahiomakone. Se on kaiken mekaanisen ongelmanratkaisun ultima thule, viimeinen, ja aina varmasti toimiva vaihtoehto. Jos ruostunut pultti ei suostu pyörimään kiintoavaimella, ei räikällä, ei vipuvartta rautaputkella jatketulla momenttiavaimella, niin sen saa aina viimeistään rälläköityä irti. Väkivaltaa p*rkele kolmannella asteella. Oma luottorälläkkäni on Puuilon halvinta mallia. Sellainen, jonka ostaa joskus siksi, että olisi joku laite, eikä vielä raaski ostaa sitä laatuvehjettä kun ei tiedä paljonko käyttöä tulee. Rälläkkäni ei ole suostunut sanomaan sopimustaan irti kaikesta siitä rääkistä huolimatta, minkä sille olen heittänyt eteen. Moni pora ja muu halpislaite on palvellut sen takuukuitin sanelemat 12kk mutta tämä vaan porskuttaa. Ehkä upotan sen joskus puukehykseen ja ripustan takan ylle. Jahka peltiä on suhrattu sen verran, että takkaan saatikka kehykseen on joskus varaa.

Logitech MX518

Klik. Klik klik. Klik klik kliketi klik. Tietokonehiiren painikkeiden lupaavat kestävän 50 miljoonaa painallusta. Paljon se on päivään? Montako kertaa sitä klikkaakaan yhden some- tai pelisession aikana? Luvun luulisi millä tahansa matematiikalla olevan auttamattoman pieni mikäli laitteen haluaa säilyvän vuosia tai useampia. Neljän-viidentoista ikäisenä mielenkiintoni oli suunnattu erilaisten räiskintäpelien suuntaan. Videopelaaminen toinen kilpavarustelua vaativa miinakenttä, ei ehkä niin lompakkoa koetteleva mitä autoilu mutta silti. Jollain viikkorahoilla ostin oikean ”pelihiiren” Joensuun Anttilasta kolmellakympillä. Jotenkin sitä piti vielä muistaakseni modifioida: purkaa hiiri ja poistaa lyijypunnukset sen sisältä, vaihtaa silikonitassut paremmin luistaviin. Huhhuh.. No, hiiri löytyi joka tapauksessa sekalaista elektroniikkaa sisältävän laatikon pohjalta kun keksin sivistää poikiani tietokonetekniikan suuntaan joskus pari vuotta sitten. Vielä toimi, ja toimii yhä. Eihän siinä enää sitä ihanaa uuden laitteen pakkauskaasutuoksua ole, tarttumapinnat ovat kuluneet epäilyttävän liukkaiksi, eikä hiiren DPI-tarkkuus tietenkään vastaa nykyisiä kilpapelaamiseen vaadittuja standardeja. 50 Miljoonaa klikkausta on aivan varmasti paukkunut rikki. Mutta voisinko nyt luopua kohtaloa uhmanneesta sähkönsinisestä jyrsijästä? Njet.

Juttujen loppuhistoria

Kulutushysterian keskellä on entistä epävarmempaa mikä esine tai asia kulkee rinnalla vähääkään pidemmän taipaleen. Kaikki mitä ei ole vuoteen käyttänyt on jotenkin tyydyttävää nakata sekajätteen sekaan. Unohtaa lopullisesti se minkä on jo unohtanut. Tarjoan tämän uhkumiseni lopuksi konsensushakuista näkemystä. Kaikkeen materiaan ei suinkaan tule luoda fetissiä lähenevää tunnesuhdetta. Onnetarten kätösissä on osittain se, mikä lopulta on ”pysyvää”. Itselleni on rauhoittavaa havaita, että jokin arkeen elimellisesti kuuluva vähäpätöinen esine onkin jostain toisesta elämänvaiheesta, todellisuudessa täysin toisen ihmisen valitsema, todiste ajan virtaan astumisesta. Pieniä kellukkeita.