Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Pettymyksen sietäminen

02.01.2017

Nuorena isänä opin, että yksi vanhemman tärkeistä tehtävistä on tuottaa lapselle pettymyksiä. Hieman myöhemmin ymmärsin, että pettymyksiä ei erikseen tarvitse tuottaa: riittää, kun asettaa lapselle rajoja.

Saman vanhemman tehtävä on myös auttaa ja tukea lasta pettymyksen käsittelemisessä. Ei ole oikein hylätä, nauraa tai vittuilla lapselle, joka törmää vanhemman asettamaan rajaan vaikkapa Prisman karkkihyllyllä tai hermostuu, kun ei saa pujotettua lankaa neulansilmään.

Pettymyksen sietämistä voi kehittää eri tavoin, esimerkiksi pelaamalla lautapelejä ja lukemalla satuja.

Meillä on pelattu viime aikoina Carcassonnea, 7Wondersia, shakkia, koronaa, pöytäjääkiekkoa ja Ragea. Pelaamalla oppii sosiaalisia taitoja, sääntöjen noudattamista ja häviämisen jaloa taitoa. Pelaaminen on yleensä hauskaa, minusta jopa hauskempaa kuin voittaminen, vaikka on voittaminenkin kivaa. Häviämisestä en tykkää, mutta hävittyäni joitakin satoja pelejä Chess by postissa häviäminen ei tunnu enää ollenkaan niin pahalta. Paitsi jos häviän vaimolle Scrabblessa.

Lasten kanssa pelaavilla aikuisilla näyttäisi olevan kahta linjausta: toiset antavat lasten voittaa, toiset pelaavat enempi tosissaan. Lasteni pappa kuuluu ensin mainittuihin: hän antaa lasten kääntää muistipelissä kolme korttia ja vinkkaa, mistä voisi löytää parin. Minä kuulun yleensä jälkimmäiseen. Voitan lapset shakissa, koronassa ja pöytäjääkiekossa, mutta saatan hävitä joissakin muissa peleissä. Jos voitan, yritän olla kehuskelematta liiaksi ja jos häviän, yritän olla kylpemättä itsesäälissä ja syyttelemättä tappiosta itseä, muita tai olosuhteita.

Aijai, poikani, pettymystä pukkaa! Kuva: Life of Dad

Aikuinen on lapseen nähden monella tavoin ylivertainen, mikä saattaa tuntua lapsesta musertavalta. Iskä on pikkupojan mielestä voimakas, iso, älykäs ja rohkea.

Sadussa asiat ovat toisin.

Useissa saduissa, kuten Tuhkimossa, yliluonnolliset voimat tukevat päähenkilöä, koska tämä on hyvä. Tämäntapaiset tarinat viestittävät, että hyvyys ja rehellisyys voittavat pahuuden, voiman ja rahan.

Toisessa tarinatyypissä, kuten sadussa Kolme pientä porsasta, nokkeluus voittaa voiman. Vanhin porsas jekuttaa sutta kerta toisensa jälkeen ja lopulta susi putoaa kiehuvaan vesipataan.

Lapsella voi myös olla jokin ominaisuus, jota aikuisella ei ole. Andersenin Ruma ankanpoikanen paljastuukin joutseneksi, jonka silmille sorsa-aikuiset eivät enää hypi. Grimmin tarinassa Susi ja seitsemän pikkukiliä pienin kili on niin pieni, että se voi piiloutua kaappikelloon, mistä susi ei sitä löydä. Viesti on lohdullinen: lapsen ylivertainen ominaisuus voi olla niinkin yllättävä seikka kuin hänen pienuutensa.

Klassisissa saduissa hyvä voittaa pahan ja tarina päättyy onnellisesti. Lapsen mieleen jää toivo: minunkin vaikeudet ovat voitettavissa, näyttivätpä ne kuinka mahdottomilta hyvänsä.

Topi Linjama

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »