Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Pelon kesyttäminen

15.02.2016

“Vihatkoon, kunhan pelkäävät”, sanoi entinen opettaja.

Elin lapsuuteni pumpulilla täytetyssä tynnyrissä: kotona ei tapeltu, ei ryypätty, ei huudettu, ei uhkailtu, ei peloteltu, ei laiminlyöty eikä katsottu väkivaltaa eikä seksiä televisiosta, koska televisiota ei ollut. Silti muistan hyvin, millaista lapsuudessa oli pelätä.

Kerran olin tehnyt jotakin hölmöä ja pelkäsin rangaistusta. Piilouduin ojaan lumikiepin tapaiseen koloon. Muistan etsijöiden huudot, selkään hiipivän kylmyyden ja sen, kuinka lopulta tulin piilostani, menin sisälle eikä kukaan kysynyt, missä olin ollut.

Nelosluokalla pelkäsin kutosluokan Anttia, joka aiheettomasti syytti minua hänen pyöränkuminsa tyhjentämisestä. Pelkäsin myös kyläkoulun johtajaopettajaa, joka saattoi viedä jonkun poikavintiön karttakaappiin, nostaa hänet seinälle ja antaa avokämmenellä ympäri korvia. Ehkä asema lääkärin poikana esti minua joutumasta silmätikuksi, mutta muutamat muut saivat tutustua vanhakantaisiin kuritusmenetelmiin, vaikka elettiin jo 80-luvun loppua. Pelottelu kasvatusmenetelmänä on vähintäänkin epäilyttävä.

Helvettiä en oppinut pelkäämään, vaikka se lestadiolaiskodissa olisi ollut aivan mahdollista, mistä todistaa esimerkiksi nimimerkki Mymmelin tytär pari vuotta sitten toimittamassani kirjassa Nyt vapaa olen (s. 69):

“Lapsesta asti olen pelännyt maailmanloppua. Pelko oli voimakas ja lamaannuttava. Minulle kerrottiin, että maailmanloppu tulee viimeistään vuonna 2000 ja luulin, että voin elää vain vähän yli 15-vuotiaaksi. Pelkäsin auringonlaskuja, koska maailmanlopussa ‘idän taivas ruskottaa’. Pelkäsin kaikkia epämääräisiä ääniä, koska ajattelin, että ‘tulta sataa maahan’ tai muuta kauheaa tapahtuu. Maailmanlopun pelko on ollut niin hallitseva, että olen saanut sen vuoksi paniikkikohtauksia ja nähnyt vuosia painajaisia.”

Helvettiin tuomittu Michelangelon freskossa

Aikuisuudessa olen pelännyt ehkä eniten ilmastonmuutoksen mukanaan tuomaa epävakautta ja katastrofeja. Mietin, miten meille käy, jos lämpeäminen lähtee lapasesta ja kuinka voin varautua tulevaan ja miten lapseni pärjäävät ja niin edelleen.

Pelko hellitti, kun ymmärsin, että pelko ei ole siellä ilmastonmuutoksessa, vaan täällä omassa mielessä. Pelko on tarkemmin sanottuna takaraivossa, josta se voi ottaa hallintaan rationaalisen otsalohkon ja saada aikaan pakene tai taistele -reaktion, kertoi psykoterapeuttiystäväni. Pelon kesyttämiseksi pyrin keskittämään huomion nyt-hetkeen ja muistuttamaan itselleni, että kaikki on hyvin juuri nyt. Osan peloista sain analysoitua kuoliaiksi havainnolla, että 95 % tähänastisista peloista on ollut turhia.

Ehkä paras pelonkesytysmenetelmä on ollut pelon alistaminen tarkkailulle. Pelkoa voi tarkkailla kuin käärmettä kalliolla. Voi yrittää selvittää, millainen otus se on, mistä se on tullut ja mihin se menee. Tällä tavalla inhottavasta otuksesta voi tulla tuttava, jonka ilmestymistä ei tarvitse kavahtaa.

Topi Linjama

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »