Pelkoa, jännitystä, rakkautta ja iloa – elämäni on täynnä tunnetta!

Isänä minulle tarjotaan usein tilanteita, joissa suuret tunteet saavat vallan. Kasvatustehtävässä reaktiot yllättävätkin: löydän edelleenkin aika ajoin uusia puolia itsestäni, kiitos lasten. Olen jälkikasvun ansiosta raivonnut, nauranut ja itkenyt. Ilostakin liikuttunut.

Lapsilla vasta onkin paljon tunteita. Hermoilua ja kiukkua tuntuu olevan erityisen paljon tänä keväänä eikä se mikään ihme ole. Eletään aika erikoisia aikoja ja uusiin tilanteisiin on pitänyt totutella nopealla aikataululla. Etäopetukseenkin sopeutuminen otti aikansa ja videopalaverit opettajan kanssa jännittävät vieläkin melkoisen paljon. Koulu- ja kerhokavereita on ikävä.

Lapsen kasvaessa, pienin askelin, hän oppii säätelemään tunteitaan ja voittamaan kielteiset tunteet ja vastoinkäymiset. Aikuisen läsnäolo on tässä kohtaa merkittävä. Tunnetaitoja voi vahvistaa puhumalla tunteista, rauhoittamalla lasta, olemalla vierellä, hyväksymällä lapsen tunteenpurkaukset ja ohjaamalla kohti hyvää.

Tietoinen tunnetaitojen opettaminen on tällä hetkellä sen verran nosteessa, että voidaan hyvällä syyllä puhua sen olevan trendi. Ja tämä näkyy väistämättä myös kirjallisuustarjonnassa. Viime vuosina on aiheesta julkaistu monipuolinen kattaus opetusmateriaalia sekä kasvattajille että lapsille. Mielestäni opettajille hyvänä lukemisena ja oppaana toimii hyvin Anuliisa Lahtisen ja Jarkko Rantasen vuonna 2019 ilmestynyt teos ”Tunnetaidot opetustyössä” (PS-Kustannus).

Vuonna 2018 ilmestynyt Mervi Juusolan lastenkirja “Sinäkin voit tulla rohkeaksi!” (Otava) on lastenkirja tunteista. Kirja käsittelee haastavia sosiaalisia tilanteita, joita oikeastaan kaikki lapset joutuvat kohtaamaan. Näitä voivat olla esimerkiksi uuteen ryhmään tutustuminen, koulun aloittaminen, suuret elämänmuutokset perheessä, huono kaveruus tai kiusaaminen.

Sain kirjan käsiini jo vuosi sitten ja nyt onkin korkea aika tutustua teokseen tarkemmin. Kirja koostuu kolmesta osasta: sadusta, opetuksellisista tietoiskuista ja tunnekorteista. Tunnekorttien avulla voi opetella antamaan tunteelle nimen, kertomaan toisille tunteista ja rauhoittamaan tunnetta. Kirjan liitteenä olevat pahviset kortit on mahdollista leikata kirjasta erilleen.

Kirjan mukana on 15 tunnekorttia.

Kirjan tarinassa seurataan Tildan ja hänen pikkuveljensä Sisun elämää. Lasten syödessä iltapalaa, äiti kertoo kyyneleet valuen vanhempien tulevasta erosta. Tilda pidättelee kurkussa kuristavaa itkua ja Sisu heittää raivon vallassa iltapalaleivän lattialle. Sisu ei voi käsittää, miksi isän pitää muuttaa toiseen kotiin. Siinä missä Sisu näyttää tunteensa, Tilda vaikenee ja patoaa kokemansa itseensä.

Lasten elämä muuttuu paljon, sillä eron lisäksi edessä on muutto maalta kaupunkiin. Sisulle uusi tilanne ei tuota suuria murheita, vaan hän on hetkessä kerrostalon pihapeleissä mukana. Tilda tarvii enemmän aikaa sopeutumiseen: “Tilda ei saa unta. — Tildalla on ikävä isää ja heidän elämää Peräkylässä. Hän on vihainen. Vihaisempi kuin koskaan. — Tilda on hiljainen ja ujo tyttö. Mutta hän on paljon muutakin. Hän on valtavan sisukas ja hyväsydäminen.”

Mitä on rohkeus? Kuka on rohkea? Vaikeita kysymyksiä. Helposti tahtoo käydä niin, että sosiaalisesta rohkeudesta ja reippaudesta tulee hyve. Sosiaalisesti rohkealle satelee kehuja ja positiivinen kierre on valmis. Ujous taas liitetään helposti rohkeuden ja reippauden puutteeseen, vaikka kysymys on enemmänkin temperamenttien eroista. Jokaisella on oma rytmi ja tahti.

Vaikka niin kovasti haluaisimmekin nähdä jälkikasvumme uivan kuin kala vedessä uudessa lapsiryhmässä, ujostelevaa lasta en lähtisi väkisin selästä tuuppimaan. Parempi olisi mennä käsi kädessä. Kyllä lapsi irti päästää, kun on siihen valmis. Meidän aikuisten kiire vaan tuppaa pilaamaan monta hyvää asiaa.

”Kuinka minusta tuli rohkea” -kirjan aukeamia selaillessa riittää katseltavaa ja mielenkiintoisia yksityiskohtia on tarjolla runsaasti. Anni Nykäsen kuvitus on värikästä ja rentoa. Lukiessani kirjaa omille lapsille, jouduin hieman etsimään satua monimuotoisten opetustekstien lomasta, ja niitä on runsaasti – ehkä liikaakin.

Kirjan on kuvittanut Anni Nykänen

Oppituokioina ja opetusmateriaalina peruskoulun alkuopetuksessa kirja toimi verrattain hyvin. Koska tärkeää asiaa on paljon, kirjaa kannattaa lukea pienin annoksin, tunteista keskustellen ja harjoituksia tehden. Osalle oppilaista tuotti tuskaa se, että hyvä tarina keskeytyi turhan usein ja jäi faktalaatikoiden varjoon katkonaiseksi kokemukseksi.

Vanhemman tietoisuus ja suhde omiin tunteisiin on varmaankin tunnekasvatuksen yksi tärkeimpiä työvälineitä. Ja ehdotonta plussaa on ainakin kohtuulliset voimavarat kohdata lasten tunnepurkaukset tuulikaapeissa ja iltapalapöydissä. Lapsen tunteelle on vaikea toimia ukkosenjohdattimena, jos on itse hermorauniona ja jatkuvasti kireä kuin viulunkieli.

Mutta siirtyvätkö kirjan hyvät neuvot tunteista ja ryhmässä toimimisesta käytäntöön? Keski-ikäisen varmuudella on todettava, että tunteiden tunnistaminen ja tunteiden kanssa pelaaminen on sen verran iso kaivos, että siitä riittää louhittavaa ihan läpi koko ihmiselämän. Tunnekirjalla ”Miten minusta tuli rohkea” on oma onkalonsa tällä työmaalla. Mikäpä sen parempi tapa rauhoittaa omiakin tuntemuksia vanhempana kuin istahtaa sohvalle ja ottaa kirja käteen. Lapsen kanssa yhdessä.

Antti Kanto

anjokanto@gmail.com