Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Päätykatsomon lapset

08.04.2016

Etenkin näin keväällä, joukkuepelien ratkaisukoitosten aikaan, tulee välillä käytyä urheilukatsomoissa. Urheilutapahtumaan osallistuminen on aina pienimuotoinen erikoisuus, sillä se ei ole minulle kaikkein luonnollisin ympäristö. En mahda sille mitään, mutta esimerkiksi jäähallin sisäänkäynnillä leijuva makkaran tuoksu viestii minulle aina astumisesta lihalliselle ja fyysiselle näyttämölle, jossa vain vahvimmat pärjäävät ja heikoimmat joutuvat teuraalle.

Yksi osa tästä urheiluhallien todellisuudesta iskee kuitenkin vasten kasvoja vielä rajummin kuin käristyvä makkara. Nimittäin solvauksia kentälle huutelevat aikuiset. Kokemukseni mukaan nämä verbaalikot ovat usein miehiä ja monen kohdalla alkoholilla vaikuttaisi olevan osuutta asiaan.

Seurasin hiljattain jääkiekko-ottelussa päätykatsomon tapahtumia, jossa tilanne oli seuraava: joukko lapsia (osa ilmeisesti lajin junioreita) seisoi joukkueen liput käsissään, mutta pelin seuraamisen sijaan he tuijottivat takanaan seisovia aikuisia miehiä, jotka huusivat kilpaa törkeyksiä kentän suuntaan. Kotijoukkueen tappiollisen ottelun päätteeksi eräs huutajista hyppäsi päätyverkkoon roikkumaan ja jatkoi edelleen sokean raivon kyllästämää tykitystään. Käyn kotikaupunkini eri urheiluseurojen otteluissa toisinaan myös lasteni kanssa, mutta tällä kertaa he eivät olleet mukanani ja välttyivät tältä episodilta.

Seurat toivottavat myös lapset tervetulleeksi seuraamaan urheilua ja heitä kannustetaan tutustumaan eri lajeihin. Minunkin vanhimmat lapseni viihtyvät hyvin otteluissa ja jaksavat seurata kentän tapahtumia. Juuri kuvaillun tapahtuman valossa en kuitenkaan ihmettele, miksi kaikki eivät halua viedä jälkikasvuaan peleihin. Pelaajien kesken tapahtuvat tunteenpurkaukset kykenee vielä jollakin logiikalla selittämään lapselle, mutta katsomosta huudeltuihin alatyylisiin heittoihin on mahdotonta keksiä mitään järkevää selitystä. Jääkiekko on tunnetusti luonteeltaan melko brutaali laji, joka ehkä muita enemmän vetää puoleensa tällaista käyttäytymistä, mutta samankaltaisia kertomuksia kuulee myös muiden lajien parista.

Urheilukatsomoissa on jo pitkään päästy todistamaan samantyylistä vihanlietsontaa, kuin viime vuosina sosiaalisessa mediassa: ammutaan julkisesti ja täysin estottomasti henkilöön käyviä ylilyöntejä ja järjettömyyksiä. Tosiasia onkin, että lapsiperheen näkökulmasta jotkut urheilutapahtumat ovat jo lähtökohtaisesti varsin ongelmallisia. Ne tapahtuvat tiloissa, jotka ovat tunteikkaiden tapahtumien värittämiä, ”me vastaan ne” -hengellä ladattuja ja usein anniskeluoikeuksin varustettuja.

Se, että urheilun seuraaminen on suurelta osin alkoholikulttuuriin sidottua, nousee aika-ajoin keskusteluun. Valtakunnallisen urheilu- ja liikuntaorganisaatio Valon vuonna 2014 teettämän kyselyn mukaan 61% vastaajista katsoo, että urheilutapahtumien ei tarvitse olla täysin alkoholista vapaita. Ymmärrän kyllä hyvin sen näkemyksen, että urheilun seuraaminen on viihdettä ja siihen oheen voi ottaa oluen; teen itsekin niin, kun katson peliä kavereideni kanssa. Mutta kun sivistynyt juominen ei oikein tahdo kaikilta aina onnistua, vaan kääntyy joukkovoimaa alleen saatuaan örveltämiseksi ja homotteluksi.

Urheilutapahtumiin osallistuvat katsojat voisivat nyt osoittaa tämän oletuksen virheelliseksi. He voisivat näyttää, millaista penkkiurheilu parhaimmillaan on: intohimoista ja tunteita herättävää, mutta siistiä, reilua ja toista kunnioittavaa. Ennen kaikkea kaikille niille päätykatsomoiden lapsille, jotka todennäköisesti tulevat vanhempina edelleen harrastamaan ja kuluttamaan urheilua, tällaisen näkeminen olisi enemmän kuin tärkeää.

Vesa Liminka

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »