Hyppää sisältöön

Onneksi lapseni tykkäävät perunavellistä – sekä käytännöllisistä että nostalgisista syistä laitan sitä aika usein

Perunavellin maku sekoittuu lapsuudessa kuultuihin tarinoihin sukuni historiasta.
Julkaistu
Teksti Pasi Huttunen
Kuvat Pasi Huttunen
Onneksi lapseni tykkäävät perunavellistä – sekä käytännöllisistä että nostalgisista syistä laitan sitä aika usein

Perunavelli on helppo ja halpa ruoka. Ja hyvin perinteikäs.

Lapseni onneksi tykkäävät perunavellistä, koska niin minäkin. Sitä on helppo valmistaa ja se on edullista enkä juuri koskaan onnistu tekemään sopivaa määrää perunamuusia vaan teen sitä aina liikaa – velliainekset seuraavalle päivälle siis.

En tiedä liittyykö heillä siihen jotain lämpimiä muistoja tai tuleeko liittymään. Kyllä kai tässä niitä muistoja koko ajan tehdään ja näyttää siltä, että ei niistä ehkä kovin traumaattisia tule. Tai no kerran unohdin suolan siitä perunavellistä ja lapsiparat lusikoivat sitä jonkin aikaa tyrmistyneinä kunnes älysimme sen suolan.

Peruna on niin perusasia ruokakulttuurissa täällä, että kaipa jokaisella liittyy siihen jotain muistoja jostain mökkipihan perunamaista tai tuttavan tilalla vietetystä perunannostotalkoista. Ruokamuistoista perunavelli on yksi sellainen hyvin juureva ja lämmin.

Mummon vellit ja tarinat

Olin kai juuri alle kouluikäinen ja päiväkoti kesti vain puoleen päivään saakka, joten mummoni toimi lapsenlikkana iltapäivisin siihen saakka, kunnes vanhempani tulivat töistä. Muistelisin, että silloin syötiin usein perunavelliä. Siihen murenneltiin tumman leivän palasia ja ruokajuomana tietenkin maito.

Makumuistot sekoittuvat tarinoihin, jotka käsittelivät usein isäni lapsuutta. Tottakin tarinoissa oli, mutta mummossani oli aimo annos tarinankertojaa, joten liikaa ei faktojen annettu kahlita kun vauhtiin päästiin. Opin kyllä monesta tarinasta arvaamaan, missä kohtaa mentiin fiktion puolelle, koska samat jutut toistuivat hiukan erilaisina – usein entistä mehevämpinä. Ne pikkulisäykset olivat kuin ne pienet leivänpalaset vellissä. Tekivät hyvästä vielä paremman.

Joskus mummo kertoi myös tarinoita omasta lapsuudestaan Karjalassa ja mukaan lipsahti usein puolihuomaamatta vienankarjalaisia sanoja ja ilmauksia. Ne tarinat olivat vielä parempia ja värikkäämpiä, mutta mutta myös enemmän melankolian sävyttämiä.

Toinen henkilökohtainen kiinnikkeeni perunaan on, että olen viettänyt vuoden elämästäni Andeilla, josta kasvi on lähtöisin. Muistan ohimennen ilahtuneeni ajatuksesta, että olen perunan kotikonnuilla. Tämä vieraslaji kun on suomalaisille niin tärkeä. Siellä perunaa syötiin kohtalaisen vähän. Ja sen vuoksi ne vaihto-oppilasaikaisen isäntäperheeni maatilan perunamaasta vastanostetut perunat maistuivat niin tavattoman hyviltä kun niitä napsittiin suoraan kattilasta.

Uusi tulokas idästä

Tänne itäänhän peruna tuli varsin myöhään. 1800-luvulla perunanviljely oli hyvin laajaa jo muualla Suomessa, mutta täällä Itä-Suomessa sen edistämiseksi tarvittiin Suomen Talousseuran mukaan vielä toimenpiteitä. Perunan käyttö viinanpoltossa kasvatti suosiota. Sitä en tiedä, milloin sitä ryhdyttiin keittämään velliksi.

En ehkä oppinut ennen aikuisikää ja omia lapsia pitämään perunavelliä muuna kuin lastenruokana. Mutta tätä nykyä saan mielihyvää jo perunamuusia tehdessä siitä, että seuraavan päivän ruoka tulee siinä samalla. Tänäänkin piti olla kiire ja iltapäiväruoka hoitui nopeasti eilisen jämistä. Niin kiirettä ei sitten ollutkaan, mutta ruoka oli kyllä hyvää.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.