Onko tulevaisuutta?

Tavallinen aamu, lapset syövät mustikkasoppaa ja mysliä. Radiossa kerrotaan kolmanneksen maailman koalakarhuista palaneen tuhkaksi. Hitaasti liikkuvat koalat pakenevat tulta puun latvaan eikä niillä ole paljoakaan pelastumisen mahdollisuuksia, sanoo asiantuntija.

Jos maailma jatkaa tällä radalla, kuudes massasukupuutto on pian nykyisyyden sijasta historiaa.

Tulevaisuus sukupolvien ketjussa

Kun isoisäni opiskeli seminaarissa 1930-luvulla, rakennettiin nuorta maata. Vaikka pulaa oli, suunta oli ylöspäin – siitä osoituksena oli suutarinpojan kouluttautuminen opettajaksi. Sota katkaisi suotuisan ajanjakson, mutta 50-luvulla saatiin taas kahvia ja sokeria. Maata jälleenrakennettiin, evakot asutettiin, oli työtä, lapsia, tulevaisuutta ja toivoa.

Kun isäni opiskeli 60-luvulla, häntä odotti avoimien työpaikkojen runsaus. Kaikille tarjottiin koulutusta ja rokotuksia. Tulevaisuus lupasi parempia palkkoja ja väljempiä asuntoja, juustoa ja jogurttia. Ydinsodan uhka oli todellinen, mutta kuitenkin uskottiin parempaan huomiseen, demokratiaan, hyvinvointiin ja teknologiaan.

Kun opiskelin 2000-luvun taitteessa, meille uskoteltiin, että kunhan valmistumme, suuret ikäluokat eläköityvät ja työpaikkoja avautuu runsain mitoin. Jotkut saivat vakituisen työn ja sen kylkiäisenä stressin ja riittämättömyyden tunteen. Yhä useammat ovat kuitenkin epätyypillisissä työsuhteissa, on projekteja, keikkoja, työttömyysjaksoja ja ketjutettuja työsopimuksia. Stressiä ja riittämättömyyttä riittää. Näkyvyydestä tuli lupaus: jos teet vielä tämän työn puoli-ilmaiseksi, saat lopultakin sellaista näkyvyyttä, jonka turvin alat saada kunnollista korvausta tekemästäsi työstä.

Näkökulma oli (ihmis)yksilökeskeinen ja opiskelijavaihdosta huolimatta kovin kansallinen. ”Minä minä minä, valkoinen mies Pohjolan hyvinvointivaltiosta, päivää!” Rajun kontrastin tälle antoi Worldwatch-instituutin Maailman tila -raportit, joita luin yliopiston kirjastossa. Niistä syntyi mielikuva, että tulevaisuudessa on luvassa yhä yleisemmäksi käyvää tulipalojen sammuttelua, luhistuvia ekosysteemejä ja yhteiskuntia, taistelua vedestä ja iäksi kadonneita eläinlajeja.

Mitä tulevaisuus on?

”Voimme valita joko talouskasvun tai tulevaisuuden. Emme enää molempia”, sanoo FT, DI Janne M. Korhonen Tekniikka & Talous -lehdessä, ja tulee muotoilleeksi puolittaisen paradoksin. On selvää, että jos jatkamme talouskasvua, luovumme tulevaisuudesta nykyistä parempana paikkana tai aikana, jossa voimme jatkaa talouskasvuun perustuvaa elämäämme. Mutta ilman talouskasvua ei ole tulevaisuutta siinä mielessä, jossa sen ymmärrämme. Jos luovumme talouskasvusta, joudumme määrittelemään tulevaisuuden uudelleen. Eli meidän on luovuttava sekä talouskasvusta että siihen nivoutuneesta tulevaisuudesta.

Näin siksi, että kasvava talous tarvitsee uskoa parempaan tulevaisuuteen. Muutoin sijoittajat eivät investoi eivätkä pörssikurssit nouse. Lainanottaja ja -antaja uskovat lainanottajan kykyyn maksaa laina korkoineen takaisin tulevaisuudessa. Historioitsija Yuval Noah Harari sanoo kirjassaan Sapiens – ihmisen lyhyt historia, että tämänkaltainen tulevaisuudenusko on varsin nuori keksintö. Keskiajalla ei uskottu parempaan tulevaisuuteen (ainakaan tämänpuoleisessa) eikä etsitty talouskasvua. Vielä merkantilisimin aikakaudella ajateltiin, että vauraus on yksi ainoa kakku: jos meillä on paljon, se on toisilta pois.

Viimeistään toisesta maailmansodasta lähtien tulevaisuudella on ollut raskas painolasti. Se on ”ennen kaikkea lupaus jostakin vastaansanomattomasti paremmasta, jostain niin hyvästä, että kaikki kieleen ja kansaan katsomatta sen hyväksi voisivat tunnustaa”, kirjoittaa filosofi Antti Salminen. Salminen jatkaa, että yhä useammat myöntävät, ettei tulevaisuudella tässä mielessä ole tulevaisuutta.

Maailman tila -raportin lukijalle tulevaisuus näyttäytyy dystooppisena katastrofina. Joillekin tulevaisuus merkitsee aikaa, jolloin nyt lupauksina elävät lukemattomat (tekniset) innovaatiot ovat muuttuneet todeksi ja lisänneet onnellisuuttamme ennennäkemättömällä tavalla. Tulevaisuus on valloitusmatka tuntemattomille tiedon ja osaamisen alueille.

Tulevaisuus on saanut kantaakseen kristillisen kadotuksen ja taivaan painolastin, vaikka – jos tiettyjä filosofeja on uskominen – Jumala on jo ajat sitten kuollut ja helvetti on muut ihmiset eikä tuonpuoleinen.

Yhä katteettomammaksi käyvien tulevaisuuden ja toivon sijaan näytelmäkirjailija Ilja Lehtinen tervehtii ilolla rehellistä todellisuuden kohtaamista. ”Epämääräisestä, vapaana leijailevasta ahdistuksesta olemme kenties siirtymässä kohti todellisuuden kohtaamisen maastoa: epätoivoa, surua, järkytystä — ja, lopulta, kenties, hyväksyntää”, hän kirjoittaa esseessään, joka lienee toistaiseksi perusteellisin toivottomuutta puolustava suomenkielinen puheenvuoro. Lehtinen ei näe, että mikään realistinen politiikka pystyisi pysäyttämään ympäristökriisin ja estämään nykymuotoisten yhteiskuntien hajoamisen kuluvan vuosisadan aikana. Tosiasiat on parempi myöntää kuin ripustautua defensiivisesti yksinkertaistuksiin ja toivon kaltaisiin katteettomiin lupauksiin.

Lasten tulevaisuus

Väsyneelle, keski-ikäiselle isälle tulevaisuus näyttäytyy ennen muuta lasten tulevaisuutena. On aivan mahdollista, että joku lapsistani näkee vuoden 2100. Kukaan ei osaa kuvitella, millaiset olot planeetalla silloin on. Aikana, jolloin jokainen vuosi merkitsee vallankumousta, emme kykene enää näkemään kunnolla edes kymmenen vuoden päähän.

Aika lailla varmalta näyttää, että tulevaisuus on määriteltävä uudelleen. Lasteni tulevaisuuteen ei voi kuulua (ainakaan kovin kauaa) talouskasvu, joka perustuu muiden eliölajien, maaperän ja tulevien sukupolvien riistoon. Joko talouskasvun perustan on muututtava, tai sitten tulee romahdus tai ”loppulama”. Niin tai näin – nykymuotoinen elämänmeno ei jatku enää kauaa. Fossiiliseen energiaan perustuva kulutuskulttuuri tulee jäämään alle 200 vuoden ikäiseksi, ennustaa filosofi Tere Vadén. ”Me jäämme historiankirjoihin naurettavan lyhyenä maailmanhistorian jaksona, jota voi verrata germaaniheimo vandaalien valtakunnan ikään”, Vadén sanoo.

Voi myös ajatella, että dystooppinen ja futuristinen tulevaisuus ovat molemmat tässä ja nyt vähintään odotuksina tai pelkoina, mutta myös realiteetteina, kun australialaiset palomiehet sammuttavat ennennäkemättömän suuria pensaspaloja ja ilmastopakolaisilla on taskussaan älypuhelin, jollaista huikeimmatkaan futuristit eivät osanneet kuvitella vielä parikymmentä vuotta sitten.

Tulevaisuus on jo täällä, taivas ja helvetti ovat jo täällä. Tulevaisuuden pelkoja ja toiveita on jo lunastettu, ajattelen, ja muistan äkkiä, että chilit pitäisi pian kylvää, jos aikoo. Ajatus vihjaa tulevaisuuden luonteeseen: tulevaisuus on toisaalta mielessäni toiveena loppukesän satona, toisaalta konkretiana mullassa ja siemenissä. Sekä toive että siemenet ovat tässä nyt.

Kun ajattelen chilintaimia, mieleeni pyrkii toiveikkuus. Tunnen kiusausta ohjata teksti puutarhan idylliselle sivuraiteelle, mutta en tee niin.

Tulevaisuus ei nähdäkseni lupaa lapsilleni sellaista hyvää, jota aiemmille sukupolville on luvattu. Hyvää voi olla luvassa, mutta hyvä määritellään silloin toisella tavalla. Se voi olla välittämistä, rehellisyyttä tai tasa-arvoa, mutta ei luonnonvaroihin perustuvaa talouskasvua. Ympäristökriisin lisäksi heitä – tai meitä – odottavat yhteiskunnalliset mullistukset. Vanhempana tunnen epävarmuutta, sillä en tiedä, millaisia taitoja ja tietoja lapseni tarvitsevat tulevaisuudessa. Käsitys siitä, millä taidoilla on käyttöä tulevaisuudessa, riippuu erityisen paljon siitä, millaisena tulevaisuutta pitää. Jos odottaa, että tulevaisuus on teknologian, paneutuu ehkä tietotekniikkaan tai biotieteisiin. Jos odottaa romahdusta ja sekasortoa, opettaa lapsille selviytymistaitoja. Mutta jos ihminen selviytyy romahduksesta ja sekasorrosta, minne hän selviytyy ja minkä arvoista sinne selviytyminen on?

Luultavasti emme voi odottaa tulevilta vuosikymmeniltä samantapaisia asioita, joita edelliset vuosikymmenet ovat meille antaneet. Illuusiot sortuvat, kaupungit huuhtoutuvat mereen, käsityksemme ihmisestä muuttuu, sademetsät palavat taivaan tuuliin. Mutta elämä jatkuu.

Topi Linjama