Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Olenko mies vai marionetti?

21.01.2016

Isät ovat äitien pikku apulaisia. Naiset eivät arvosta miehiään. Nainen alkaa päsmäröidä kotona, kun ruuhkavuodet ovat pahimmillaan. Hän haluaa hallita kodinhoitoa, lastenkasvatusta, rahankäyttöä, seksiä, sisustamista, matkustamista, syömistä ja pukeutumista. Tällaisia väittämiä on esitetty miesten roolista parisuhteessa ja perheissä viime aikoina velloneessa julkisessa keskustelussa. Se sai alkunssa Heli Vaarasen mielipidekirjoituksesta (HS, 13.1.), jonka kirjoittamiseen jänet oli innoittanut Rosa Meriläisen naisten välistä ystävyyttä käsitellyt verkkokolumni.
Kuvan lähde: Pixabay
Sanotaan, että miehiltä on viety perinteiset miesten työt, mutta mitään ei ole annettu tilalle. Tulee tunne, että miehiä alistetaan. Mutta alistetaanko meitä miehiä todella, vai onko kysymys siitä, että me itse alistumme? Ei liene yllättävää, että olen hoitovapaalla pohtinut tätä(kin) asiaa.
Kun ajattelen itseäni, ei nykymiehen passiivinen kotirooli aivan vieraalta kuulosta. Monissa asioissa olen antanut päätäntävallan vaimolleni ja alistunut apupojaksi. Olen tiedustellut vaimoltani, mitä vaatteita lapsille laitetaan ylle, kuinka korkeassa lämpötilassa pyykit kuuluu pestä, miten märät vaatteet ripustetaan kuivumaan ja mitkä lakanat sänkyyn laitetaan. Puolisoni on myös hanakka antamaan ohjeita. Hän neuvoo minua tiskirätin oikeaoppisessa ripustamisessa, oikeassa luuttuamistekniikassa ja likaisten lakanoiden ja vaatteiden oikeaoppisessa käsittelyssä. Hän on jopa neuvonut minua pyyhkimään jalkapohjani, ennen kuin nousen sänkyyn, jottei lakanoille kantaudu pienhiukkasia lattialta. Siihen en sentään ole alentunut.
Olen ollut ja olen edelleen suuressa vaarassa menettää itsenäisen harkintakykyni kotia ja perhettä koskevissa asioissa. Esitän toki näkemyksiäni toisinaan, mutta vaimoni saa minut yleensä vakuuttuneeksi oman näkemyksensä paremmuudesta. Olen vuosia halunnut esimerkiksi lisää vaatekaappeja. ”Mitä vähemmän kaappeja, sitä vähemmän kertyy turhaa rojua”, kuuluu jämäkkä vastaus. Vuoden verran olen nukkunut kovalla Futon-patjalla kyljet mustelmilla, koska jouhipatja on tiettävästi terveellinen selälle. Haluaisin pehmeämmän patjan, mutta luotan kumppanini harkintakykyyn tässäkin asiassa: kova patja lienee todella hyväksi issiaksesta kärsineelle selälleni, vaikkei siltä tunnu.  Rakkaani päättää matoista, verhoista, sohvista ja valaisimista täysin itsenäisesti. Ei hänelle tulisi mieleenkään kysyä minun mielipidettäni.
Kun olen lasten kanssa yksin, tuntuu, kuin puolisoni istuisi näkymättömänä olkapäällä antaen ohjeita ja valvoen, että toimitan kotiaskareet oikein. Olen huomannut tekeväni myös kasvatus- ja arvovalintoja kuunnellen, en omaa, vaan vaimoni omaatuntoa. Tuuletan petivaatteet, valvon peliajat, pilkon lasten lautasille kasviksia, tankkaan kaasuautoomme ekologista biokaasua, vaikka säästeliäisyyttäni tekisi usein mieli tankata halvempaa maakaasua ja ostelen luomuruokaa ja ekopesuaineita, vaikka olen aatteellisesti suhteellisen veltto ihminen. Tämän kaiken teen, koska vaimoni on näin minut kasvattanut. Joskus tunnen olevani kuin marionettinukke, jonka moraaliset valinnatkin ohjataan ulkoapäin.
Mikä minua ja meitä muita miehiä oikein vaivaa? Sinänsä hyvät ja arvokkaat tavat toimia saavat narriasun ylleen, ellei niitä motivoi myös itsenäinen harkinta ja tasa-arvoisesti tehdyt päätökset. Puolisoni ei todellakaan ole hyvillään, kun olen kertonut monien tekemisteni tai tekemättä jättämisteni johtuvan siitä, että haluan pitää hänet tyytyväisenä ja kotirauhan rikkumattomana. En usko, että moni muukaan nainen pohjimmiltaan arvostaa miestään silloin, kun tämä heittäytyy tahdottomaksi vässykäksi.
Jotain tarvitsisi siis tehdä, jotta suomettumiselle sukua oleva rähmällään olo saataisiin kotona lopetettua. Olen aloittanut omalla kohdallani pienistä asioista. Ostin telkkarin, jonka hankinnasta puolisoni ei lähtökohtaisesti ollut innoissaan. Siirsin kympin Veikkaus-tililleni (tosin myöhemmin yritin kätkeä maksutapahtumaa verkkopankissani kiinnijäämisen pelossa, ei onnistunut). Ostin uuden Honor 7 -älypuhelimen rajattomalla 4G-liittymällä vaikka rahat ovat tiukassa. Jotenkin on sellainen hytinä, että tämä on vasta alkua. Tiedä vaikka jonain päivänä innostuisin lähtemään lasten kanssa vaateostoksille. Ihan itse.

Otto Kallioranta

Lisää aiheesta:
Tony Dunderfeltin haastattelu Helsingin Sanomissa http://www.hs.fi/elama/a1453263080919 
Anna Kontulan verkkokolumni Vasen Kaista -lehdessä http://www.vasenkaista.fi/2016/01/toista-ja-parisuhteista/
Keskustelu miesten roolista kotona ja perheissä jatkuu myös Marja Hintikka Live -ohjelmassa maanantaina 1. helmikuuta. Minulla on kunnia olla paikalla yleisössä blogistivieraana edustamassa Lapsellisia miehiä yhdessä Antti Kannon kanssa. 

4 vastausta artikkeliin “Olenko mies vai marionetti?”

  1. Anonyymi sanoo:

    Kuulostaa jotenkin ikävälle. Että täytyy salailla kympin veikkauspelaamista. Että ostetaan kalliita/näkyviä asioita kysymättä toisen mielipidettä (tv, kännykkä, futon, lamput).

    Fiksu aikuinen löytää kolmessakymmenessä sekunnissa vaatteen kuin vaatten pesuohjeet googlesta, jos ei halua vaimoltaan kysyä.

    Peliajat ja kasvikset ovat ihan yleisiä suosituksia – näistäkin olen usein kuullut syyllistettävän perheen äitiä, joka pääasiassa on ottanut asiakseen valvoa ettei koneella heiluta koko päivää ja että tulisi edes suurin piirtein ne viisi pikkunyrkillistä kasviksia syötyä päivässä. Miksevät isät ota kansallisia suosituksia ollenkaan niin paljon huomioon kasvatustyössään?

    Onko niin, että tytöille on opetettu jo kotona että se tiskirätti kuuluu lopuksi huuhdella, rutistaa ja ripustaa ilmavasti kuivumaan? Että nämä ja nuo pyykit pestään näin? Että mopilla kuuluu pestä näin että tulee puhdasta eikä vain levitetä likaa? Että ruoanlaittoon kuuluu myös se että jäljet korjataan? Sitten ihmetellään miksi aikuisia miehiä täytyy opastaa. Ei tarvitsisi, jos heidät olisi otettu kotona mukaan kotitöiden pariin.

  2. Otto sanoo:

    Kyllä se varmaan niinkin on, että tytöille opetetaan tietyt asiat tarkemmin. Itse näkisin, että kysymys on myös luonne-eroista; yhtä lailla nainen saattaa toisinaan olla osapuolista se huolimattomampi, joka ei niin jaksa kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, missä asteessa paidat kuuluu pestä. Toisekseen, minähän en mitään salaa osta, asioista neuvotellaan. 🙂 Ja se kymppi…tyylini on hieman kärjistää, humoristisella otteella. Joskus se onnistuu paremmin, toisinaan huonommin!

  3. Anonyymi sanoo:

    Meillä näin: Puoliso pitää huolen, että lapsi syö kasviksia, laittaa ruuat, koska en osaa käyttää riittävän vähän suolaa ja mausteita, lämmittää talon ja jos ostaa ruokaa, ostaa halvinta mahdollista (kauppojen halpismerkkejä). Puoliso maksaa asumisesta aiheutuvat kustannukset, omistaa talosta 70 %, mutta asuntolaina on otettu puoliksi. Rahat ovat molemmilla täysin omat, eikä yhteisiä hankintoja juurikaan tehdä. Puoliso ei osta hankintoja kotiin, vaan ainoastaan itselleen. Puoliso vie lasta liikkuu lapsen kanssa ja ostaapa vaatteitakin ainakin kerran kahden vuoden sisällä. Vastapainoksi puoliso ei siivoa lainkaan.
    Puolisoni on mies, itse olen nainen. Että kyllä näitä rooleja voi pyöritellä moneen suuntaan. Jokainen tyylillään.

  4. Posket punaisina myönnän olevani sirkuksen tirehtööri, jonka alaisiana pyörii lapset ja mies. Onneks silloin tällöin herään siitä unelmastani ja kysyn mieheltäni mitä hän haluaisi. Meillä sisustetaan niin kuin minä tykkään jossa on jonkilaista miehistä twistiä, siivota mieheni ei pysty sairautensa vuoksi joen tästä en viitsi/ voi/ kehtaa nalkuttaa, ruokalistaa suunnitellaan yhdessä, minä päätän lastenvaatteista mutta mies päättää pääosin mitä telkkarista katsotaan. 50/60 elämää.

    Oli muuten mahtava postaus!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »