Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Muistutus itselle: käytä enemmän lapsityövoimaa!

21.02.2021

Kuva: Pasi Huttunen

On selvää, että lapselle paras tapa oppia tekemään kodin perusasioita on niiden tekeminen.

Sain itseni taas kiinni siitä, että tein itse. Olin juuri laitellut täytteet pizzoihin ja ensimmäisen uuniin. Vasta siinä vaiheessa tulin ajatelleeksi, että miksi ihmeessä minä en laittanut lapsiani tekemään tätä asiaa. Tällaista tapahtuu liian usein. Teen itse asian, jonka voisin laittaa lapseni tekemään.

Lapseni osaavat hyvin olla mukana siivoamisessa, ruoanlaitossa, pyykkihommissa ja muissa kodin askareissa. Kunhan vain muistan heitä siihen ottaa mukaan.

Vanha sanonta kuuluu: “laita lapsi asialle ja tee itse perässä”. Se pitää tietysti jossakin määrin paikkansa. Joskus kun laittaa lapsen tekemään asian, saattaa käydä niin, että seurauksena on itselle vielä enemmän hommaa. On silti selvää, että lapselle paras tapa oppia tekemään kodin perusasioita on niiden tekeminen. Se on niin arvokas asia, että vähän tunarointia ja väärin tehtyjä asioita kannattaa sietää.

Nuo lapset kyllä oikeasti osaavat tehdä asioita. Tämä, että en huomaa aina laittaa heitä töihin ei ole heitä onneksi passivoinut. Ehkä heidän äitinsä on vähän parempi lapsityövoiman käyttäjä.

Peruskoulu, jota muutenkin arvostan, muistutti tästä lasten hyödyntämisestä hiljattain kotitalouden kotitehtävän muodossa. Poikani leipoi voisilmäpullia ja hyvä tavaton, että ne olivat hyviä pullia! Parempia kuin minun leipomani. Ja pullan tärkeyttä ei voi vähätellä. Nyt nuo pennut suunnittelevat keksien leipomista illan leffaherkuksi. Sen verran tein, että kävin kaupassa ja toin muutaman keksiaineksista puuttuneen asian. Loppu on pentujen käsissä.

Onneksi maailma on muuttunut

Vähän tunarointia ja väärin tehtyjä asioita kannattaa sietää.

En tiedä kuinka sukupuolittunut asia tämä nykyään on, mutta ainakin perinteisesti se on sitä ollut. Karrikoiden: tyttöjä on koulittu pyörittämään kotia, poikia on koulittu pyörittämään yhteiskuntaa. Tällaisesta ajattelusta on yhteiskunnassa vielä paljon jäänteitä ja esimerkiksi perhevapaauudistuksesta keskusteltaessa on taas viljelty runsaasti kommentteja, jossa perusoletus on, että äiti ja vain äiti hoitaa.

Nuo poikani leipovat keksejä ilman, että siihen liittyy mitään erikoista. He haluavat suklaahippukeksejä, joten ilmeinen ratkaisu on leipoa niitä. Minusta tuntuu, että minulla ei olisi tullut moinen mieleenkään tuossa iässä. Onneksi maailma on muuttunut.

Aion itsekin yhä enemmän panostaa jatkossa lapsityövoiman käyttöön. Siitä hyötyvät kaikki. Pullatkin ovat silloin parempia.

Pasi Huttunen, @paspah

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »