Minusta ei tullut lääkäriä ja hyvä niin
Kuvitus: Pasi Huttunen
Lentoemäntä: Lentoemäntä: Onko lennolla lääkäriä?
Isä: *tökkää käteen* Olisi, jos olisit mennyt lääkikseen
Minä: Ei nyt
Isä: Miksi eivät pyydä tutkimusviestinnän asiantuntijaa apuun?
Minä: Koska se on sairaskohtaus
Isä: Käy nyt edes kertomassa että miten heidän tutkimuksestaan kannattaisi viestiä?
Tilanne on fiktiivinen. En oikein osaa kuvitella isäni sanovan noin. Isäni on tehnyt hyvin tietoisen valinnan olla puuttumatta minun tai veljeni uravalintoihin ja pitänyt tästä kiinni.
Tämä meemi ponkaisi viraaliksi hiljattain. Alkuperäinen Laura Gaon tviitti on uudelleentviitattu yli 35 000 kertaa ja ihmiset ovat tehneet siitä lukemattomia omia versioita. Ilmiö, jossa isä hiukan vähättelevään sävyyn kommentoi lapsensa uravalintoja on selvästi hyvin tunnistettava.
Isäni kyllä on lääkäri ja veljeni seurasi hänen jälkiään lääkäriksi. Itse en lähtenyt alalle, että sikäli tämä liippaa läheltä. On tosin helppo nimetä selkeä syy siihen, miksi minusta ei lääkäriä tullut: en halunnut lääkäriksi. Kukaan ei tarvitse sellaista lääkäriä, joka ei halua olla lääkäri.
Yritän olla suorittamatta elämää
Aiempaan postaukseeni tämä kytkeytyy sillä tapaa, että riittämättömyyden tunteet kulkevat aika tehokkaasti eteenpäin sukupolvien ketjussa. Kuten jo edellisessä postauksessa kirjoitin, ei niitä tarvitse tietoisesti siirtää lapsiinsa kuten meemin isä tekee. Onnistuu se ihan esimerkilläkin. Ja jos ei niinkään, niin yhteiskunta hoitaa homman. Meidän kasarilla ja ysärillä syntyneiden vanhemmat on kasvatettu suorittamaan elämää vielä pahemmin kuin meidät.
Näitä huonon perinteen siirtämisen ketjuja voi yrittää katkoa. Minua ei painostettu sellaiselle alalle, joka ei kiinnosta. Enemmänkin painotettiin, että tee mitä kiinnostaa. Valitsin journalismin ja viestinnän. Vähän vahingossa, mutta en ole katunut.
Yritän olla suorittamatta elämää liikaa. Yritän olla olematta ”urakeskeinen” tai kapeassa työmarkkinamielessä ”kunnianhimoinen”. Eihän se kokonaan onnistu enkä täysin haluakaan siinä onnistua – asuntolainahan on lasteni kodista maksettava. Mutta pyrin pitämään silmällä rajojani, ettei homma lipsu urpoilun puolelle.
Kirjoitan tähän auki tällaisia pohdintoja, jotta asiaa tulee vähän prosessoitua samalla omassa päässään.
Työ joustaa, lapsi ei
Laitan työajalle rajat enkä tuo töitä kotiin ja minimoin sen, että lapset joutuisivat joustamaan töiden takia. Tietenkin teen työni hyvin, mutta kuten aiemminkin olen kirjoittanut, työn pitää joustaa, ei lapsen. Silloin voittaa myös yhteiskunta. Toivon tekeväni tässä palveluksen lapsilleni. En ehkä sillä, että olen mahdollisesti aika persaukinen hautaan saakka, mutta sillä, että olen tyytyväisempi tässä ja nyt.
Joka tapauksessa on selvää, että en halua olla se isä, joka vinoilee lapselleen näiden elämänvalinnoista. No siitä ehkä vähän, että lapseni tykkäävät juoda – hyi saakeli – kylmää glögiä. Mutta tehkööt itse senkin valintansa. Vastuullisempana vanhempana olen heille kyllä kertonut, että kylmä glögi on pahaa.
Pasi Huttunen, @paspah
