”Miksi tuo Illusia ei ole alasti?”

”Miksi tuo Illusia ei ole alasti niinkuin siinä kirjan kannessa?” poikani kysyy ja yritän olla naurahtamatta ääneen. Esitys on nimittäin parhaillaan menossa. Tottahan se on, että äitini kirjahyllystä lainatussa Pessi ja Illusia painoksessa on kannessa alaston tyttö. Olemme nuoremman poikani kanssa tämän klassikon näyttämösovituksen ensi-illassa 6.5.2017.

Vanhempi poika on seuraavana keskiviikkona menossa koulun kanssa katsomaan saman näytelmän. Myöhemmin kun saunassa juttelemme näytelmästä vanhempaa selvästi vähän piinaa kun toisaalta olisi mukava kuulla näytelmästä ja toisaalta taas olisi mukavampi ensin itse nähdä se.

Joensuun kaupunginteatteri on aivan erinomainen paikka lasten teatterikasvatuksen kannalta. Eivät siellä kaikki esitykset aina ihan silkkaa timanttia ole, mutta lastenteatterin ovat aina osanneet tehdä älyttömän hyvin. Niin nytkin.

Osoitan, että tuolla muutamaa penkkiriviä edempänä istuu myös näytelmän ohjaaja Ilmari Pursiainen ja poika on selvästi ihmeissään, että tuon näköinen tyyppi. Näytti ilmeisesti sen verran tavalliselta tallaajalta, vaikka luulisi, että teatteriohjaaja olisi jotain paljon ihmeellisempää. Laitan mieleeni, että jossain sopivassa tilanteessa voin muistuttaa, että kyllähän sitä näytelmän voi kirjoittaa ja ohjata vaikka kuka kun vähän harjoittelee. Paino sanalla harjoittelee.

Lasten kanssa on mahtavaa käydä teatterissa, jos näytelmä on sellainen, että lapsi on siitä kiinnostunut. Lapset elävät niin täysillä esityksen mukana, että siihen tempautuu itsekin mukaan ihan eri tavalla. Vaikuttuminen alkaa jo teatterisaliin tullessa:

– Isi, onko tällä talolla niinku virallista omistajaa?
– On joo, kaupunki omistaa tämän talon. Tämä on samalla kaupungintalo
– Niin, mutta ei niinkun kukaan yksittäinen ihminen omista?
– No ei.
– Niin no eihän kenelläkään tällaiseen olisi varaa!

Onneksi valtiolla ja kaupungilla on varaa, ajattelen ja toivon vilpittömästi, että poliitikot pitävät siitä huolen jatkossakin.

Väliaikamunkki ja limppari katoavat nopeasti. Niin nopeasti, että itse hädin tuskin ehdin verottaa pohjat limsasta. Vessassa ollessa tulee kuulutus, että esitys jatkuu viiden minuutin kuluttua ja pojalle tulee kiire. Ei kuitenkaan niin kiire, ettei ehtisi ohi viilettäessään moikata tuttua vahtimestaria.

Mahtaisiko mennä enää läpi tällainen kansi kirjassa?

Näytelmä saa lapselta arvosanan 3/5. Parasta on kuulemma se kun Martes-lumikko piiloutuu laittamalla pesäkkeen päähänsä ja esittää lamppua. Huonointa on se haikara, joka puhuu oudosti (ranskalaisittain ääntäen). Minä ihailin tanssijoiden liikekieltä, myös tämän haikaran. Mikään ei kuulemma ollut näytelmässä surullista tai jännittävää, mutta kehonkieli esityksen aikana kertoi kyllä hiukan toista. Esimerkiksi Markku Maasillan esittämä Ristilukki saa lapsen jännittymään penkissään. Katse ei karkaa näyttämöltä hetkeksikään kun Illusia menettää siipensä intensiivisessä kohtauksessa.

Itse olen valmis antamaan esitykselle jopa 4/5. Etenkin, koska poikani kanssa teatteri on ollut vielä tavallistakin isompi elämys.

Pasi Huttunen, @paspah