Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Miesten kesken ei puhuta perheestä

01.02.2016

Valmistauduimme tänään illan lähetykseen someguru Heikin
luona. Emme puhuneet lapsista vaan siitä, miksi emme puhu
lapsista. Lapset touhusivat omiaan. 
























Tänään on mielenkiintoinen ja jännittävä päivä: pääsemme Antin kanssa edustamaan Lapselliset miehet -blogisteja Marja Hintikka Live Mies 2.0 -jakson suoraan lähetykseen. Siellä puhutaan miehistä ja heidän roolistaan kotona. Minulla on pompöösi titteli, tähtiblogisti, ja minulta kysytään yksi kysymys. Siihenkin vastaaminen jännittää, vaikka puhun päivätyökseni paskaa Suomen nuorisolle. Aion kertoa omasta roolistani kotona heikkouksiani ja puutteitani isänä ja puolisona liioitellen, kuten tyyliini kuuluu. Uskon nimittäin, että kasvun ja kehityksen esteenä on usein juuri heikkouksien peittely. Miksi rakentaa mitään kestävää, jos on jo hyvät kulissit?

Edellinen blogikirjoitukseni käsitteli sitä, miten toisinaan taivuttelen itseäni mutkalle noudattaakseni puolisoni oletettua tahtoa. Keskustelu aiheesta on jatkunut vilkkaana: välillä miehiä on vaadittu ryhdistäytymään, välillä on huudeltu tasa-arvon perään. Yhden kiinnostavimmista näkökulmista esitti perheterapeutti Pekka Puukko (HS, 29.1.), jonka mukaan miehenä oleminen kaipaa päivittämistä. Vanhat miesten työt ovat kadonneet, ja nykymiehestä on tullut lasten elämässä läsnä oleva huolenpitäjä. Parisuhteesta on tullut kahden ihmisen tasavertainen liitto. Puukon mukaan edellisten sukupolvien mieskulttuuri tarjoaa huonot eväät uuden miesroolin suorittamiseen. Hän perää kirjoituksessaan miesten arkikokemukselle sanoittajia myös miestutkimuksesta, jotta miehenä olemisen rakennuspuita olisi nykymiehille tarjolla enemmän. Vanhan maailman mieskulttuurista minulle tulee hakematta mieleen isäni kertoma muisto Jyväskylän yliopiston opettajaseminaarista 1970-luvulta. Kasvatustieteen professori, mies tietenkin, oli jylissyt täydelle luentosalille, kuinka “on luonnonlaki, että nainen suuntautuu kotiin ja mies karriäärille”. Jos maamme sivistyneistö ajatteli 40 vuotta sitten tähän tapaan, ei tarvitse ihmetellä, että moni meistä tämän päivän isistä vielä opettelee modernia isänä olemisen tapaa ulkoistaa arvostelukykynsä perheasioissa puolisolle. 

Olen tehnyt Puukon kanssa saman huomion miesten arkikokokemuksen sanoittamisen puutteesta. Siinä, missä Puukko puhuu miestutkimuksen näkökulmasta, perustuu oma havaintoni ruohonjuuritason kokemukseen, maallikon ja tavallisen isän näkökulmaan: miesten elämästä on hukassa luonteva, arkinen isäpuhe. Kun isäporukalla istutaan iltaa, jutut käsittelevät kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä porukasta riippuen. Puhutaan jalkapallosta ja seksistä, politiikasta, uskonnosta, musiikista, kulttuurista, työstä, rahasta ja filosofiasta. Omasta perheestä, lapsista ja puolisosta, sen sijaan vaietaan. Joku saattaa ehkä mutista vaimon olleen pahana yllättävästä iltamenosta, toinen urahtaa nukkuneensa levottomasti lasten takia. Perheasiat sivuutetaan kuitenkin nopeasti: sellaista se on, välillä rankkaa. Mites töissä? Onko ollut stressiä? Pitäisikö suunnitella miesten jalkapalloreissu keväälle?
Perhe ei toki ole miesten keskusteluissa täysi tabu, mutta jotakin perin kummallista on siinä, että elämän tärkeimmät ihmiset saavat niin vähän huomiota miesten välisissä kanssakäymisissä. Olen saattanut viettää viikonlopun juuri lapsen saaneen ystäväni kanssa, mutta kun palaan kotiin ja vaimoni kysyy, miten ystävälläni on sujunut pienen tulokkaan kanssa, en osaa vastata. Ystäväni ei huomannut kertoa enkä minä kysyä. En edes tiedä, onko lapsi tyttö vai poika. ”Mistä te sitten juttelitte?” kysyy vaimoni. Työstä, masennuksesta, peloista ja haaveista, esimerkiksi. Naurettiin tauotta.
Loppujen lopuksi miehet jakavat keskenään uskomattoman paljon asioita. Puhumme syvällisiä, uskallamme olla myös haavoittuvia. Olen viime aikoina pohtinut kuitenkin paljon sitä, miksi isän ja puolison roolista vaietaan niin huolellisesti. Vaimoni on hämmästellyt asiaa jo vuosia. Hän on ihmetellyt toistuvasti, etten muista läheisen ystäväni lapsen nimeä, vaikka olen sen lukuisia kertoja kuullut. En osaa kertoa, miten ystäväni lapsi syö ja nukkuu, kuinka paljon lapsi itkee ja sairastaa. Onko ystäväsi väsynyt? Öö..En tiedä. Naiset taas vaikuttavat keskustelevan lapsistaan ja perheistään paljon. Ja miksi eivät: kukapa ei haluaisi puhua ystäviensä kanssa jostain niin tärkeästä?

Olen aiemmin ollut jopa tuohtunut, kun vaimoni on tentannut minulta hänelle vieraampien ystävieni lapsista. Tietämättömyyteni ihmettely on tuntunut arvostelulta. Mistä minä tiedän, miten miten hyvin ystäväni lapsi nukkuu ja imeekö hän tissiä! Meillä oli muutakin tekemistä kuin puhua korvakierteistä ja rintaruokinnasta. Kävimme vaimoni kanssa aiheesta vastikään hyvän keskustelun, jonka aikana oivalsin ensimmäistä kertaa, että isäpuheen puuttuminen miesten arjesta johtuu ennen kaikkea esikuvien vähyydestä; perheistä ei ole osattu puhua, koska vanhempiemme sukupolven miesten aika on kulunut muualla. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että elämme murroksessa – isäpuheesta on tulossa Suomessakin ihan normaalia. Me nykyisät jaamme kasvatuskokemuksia ja vaatevinkkejä, kirjoittelemme jopa blogeja perhearjestamme. Vielä kuitenkin pohdimme, miksi siellä södermalmilaisessa leikkipuistossa tuntui niin kömpelöltä seisoskella Juhla Mokka -muki kädessä ruotsalaisten pappojen seassa.
Koska ne papat joivat Lattea. 

Otto Kallioranta

Kuvareportaasi illan lähetyksestä ilmestyy Lapsellisten miesten Facebook-sivulla. Suora lähetys alkaa Yle TV 2: lla kello 21.00. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »