Matkakertomus Torniosta, Perämeren paratiisista

Vietimme talvilomamme synnyinkaupungissani Torniossa,  Suomen ja Ruotsin rajalla. Yleensä käy niin, että muistikuvat lapsuuden leikkipaikoista ja paikallisista retkikohteista menettävät hohdettaan, kun ihminen muuttaa muualle ja näkee maailmaa: isoja risteyksiä, torneja, metroja, mahtavia liikennepuistoja, maanalaisia parkkihalleja ja pitkiä, lämmitettyjä kävelykatuja. Minulle on käynyt päinvastoin: Tornio ei ole minulle tuttu lapsuuden paratiisi, se on paljon enemmän.

Tornionjoki ja Tornion vanha silta. Näkymä maanpuolelta. (Kuva: Teemu Kalliokoski)

Kaupungin maantieteellinen sijainti on ensinnäkin vertaansa vailla: kahden valtakunnan rajalla, meren rannassa, suuren ja runsaskalaisen Tornionjoen suulla. Ihanteellisen sijainnin ymmärsi aikoinaan jo Kustaa II Aadolf, Ruotsin valtakunnan kuningas, joka nimitti Tornion kaupungiksi vuonna 1621. Kuningas lomaili Perämeren pohjukassa paljon. Hän tykkäsi uida Perämeressä ja Tornionjoessa, saunoa väylänvarren pikkukylissä, lipota siikaa Kukkolankoskella, samoilla ja metsästää muun muassa Särkinärässä, Skärrbäckissä ja Alaraumolla. Hallitsijaa viehätti myös peräpohjalainen naiskauneus siinä määrin, että hän siitti seudulla lukuisia lehtolapsia. Sittemmin kuninkaan äpäristä on saanut alkunsa monta merkittävää torniolaista sukua, joiden edustajat ovat toimineet vuosisatojen saatossa monenkirjavissa ammateissa: pappeina, opettajina, rehtoreina, rakennusmestareina, polkupyörämyyjinä, sukellusveneyrittäjinä, tullimiehinä ja taulukauppiaina, vain muutamia mainitakseni. Myös kuninkaan palvelusväki levitti siitostaan. Palvelijoiden jälkeläisistä suurin osa työskentelee tätä nykyä Outokummun terästehtaan palveluksessa muun muassa pölynpussittajina, keittäjinä, nosturinkuljettajina ja sulaton alipäälliköinä.

Tämän päivän Torniossa kaupungin sijainti ja sen loistokas historia on hyödynnetty ennennäkemättömän tyylikkäästi ja hyvällä maulla. Kaupunki on täynnä tarjontaa sekä asukkaille että matkailijoille niin kesällä, syksyllä, talvella kuin keväälläkin. Varsinkin lapsiperheet on huomioitu tarjonnassa. Vakuudeksi kerron päiväretkestä, jonka teimme Torniossa lastemme kanssa.

Tornion keskustaa. (Kuva: Teemu Kalliokoski)

Lähdimme matkaan lastemme mummilasta – omasta lapsuudenkodistani – Tornion Särkinärästä, joka on valittu toistakymmentä kertaa vuoden kyläksi yhteispohjoismaisessa Årets by -äänestyksessä. Matka hiihtäen mummilasta Tornionjoelle kesti 15 minuuttia Vähä-Liakan-jokea pitkin. Latupohja oli viimeisen päälle hyvässä kunnossa, eikä ihme, sillä Torniossa latukoneet hoitavat laajaa latuverkkoa joka päivä vuorokauden ympäri lokakuusta huhtikuun loppuun niin maalla, merellä kuin joellakin. Matkalla pysähdyimme kaksi kertaa juomaan kaakaota ja syömään munkkia kahdessa kaupungin ylläpitämässä retkeilykahvilassa, joita on Tornio-Haaparannan alueella parikymmentä. Ne palvelevat retkeilijöitä ympäri vuoden maanantaista sunnuntaihin.

Tornionjoella hiihdimme talvisin toimivaan isoon pilkkitelttaan, jossa lapset saivat kokeilla pilkkimistä. Söimme myös edullisen lounaan, Tornionjoen lohta ja lapinpuikulaa. Lounaan jälkeen nostimme sukset ahkioon ja nousimme moottorikelkkojen kyytiin. Onneksi tilaa oli, sillä emme olleet muistaneet varata suosittua safaria etukäteen. Paikat ovat usein täynnä, vaikka safariyrittäjiä on alueella lukuisia; hyvinhoidetut ja laajat kelkkareitit upeissa joki-, meri- ja kaupunkimaisemissa houkuttelevat yrittäjiä, ymmärtäähän sen.

Safariyrittäjä kyyditti meidät 50 euron perhelipulla (sisältäen välipalan ja päivällisen) Haaparannan kunnan ylläpitämään saunaan Nikkalan satamaan. Yleinen sauna on pohjoisen pallonpuoliskon suurin, ja sitä pidetään hyvässä kunnossa. Tilat lapsille ovat erinomaiset: lämmin kahluuallas, matalat lastenlauteet ja ilmaiset pillimehut. Saunoimme vaimoni kanssa pitkään ja hartaasti vihtoen toisiamme tuoreilla koivunvihdoilla. Hieman ihmettelimme, mistä ruotsalaiset niitäkin saavat, keskellä talvea.

Nikkalassa nousimme matkailukäyttöön kunnostetun jäänmurtajan kyytiin. Alus seilaa Perämeren satamien ja saarten väliä talviaikaan joka päivä. Jäänmurtajalla söimme safarin hintaan kuuluvan päivällisen. Oli mukava juoda kuumaa minttukaakaota murtajan kannella ja katsella jäiselle merelle. Tunnelma oli rauhallinen, vaikka turisteja eri puolilta maailmaa oli laivan täydeltä. Portugalintaitoni joutui koetukselle, kun yritin selittää yhdelle brasilialaismiehelle, ettei laivan kannelta kannata hypätä uimaan hyiseen mereen. Onneksi omat lapsemme tyytyivät pulikoimaan pallomeressä laivan alakannella.

Nousimme maihin viiden aikaan iltapäivällä Alatornion satamassa, jonka yhteyeen on vasta perustettu rautatieseisake. Seisakkeelta nousimme suoraan Lättähattu-nimiseen paikallisjunaan, joka vei meidät Särkinärän seisakkeelle. Väsyneinä mutta onnellisina saavuimme takaisin mummilaan kello 17.20, kymmenen tunnin retkipäivän jälkeen. Siellä meitä odotti poronkäristys ja lämmin pihasauna.

Lukijasta tämä kaikki saattaa kuulostaa ihmeelliseltä, mutta takanamme oli torniolaisittain aivan tavallinen talvipäivä, jonka olisi voinut viettää monella muullakin antoisalla tavalla. Hiihtoretket, latukahvilat, laavuruokailut, jäänmurtajaristeilyt, pilkkimiset joen tai meren jäällä ja löylyt yleisissä saunoissa ovat arkipäivää kaupungissa, jonka ihmiset ovat ystävällisiä, vieraanvaraisia, kielitaitoisia, yritteliäitä, luovia ja avarakatseisia ja jonka luonto, historia ja maantieteellinen sijainti kiehtovat niin alkuasukkaita kuin matkailijoitakin päivästä, vuodesta ja vuosisadasta toiseen.

Kaupungin päättäjät tekevät kauaskantoisia, ympäristöä kunnioittavia ja yrittäjyyttä tukevia päätöksiään liikuttavan yksimielisesti. Kaupungin kulttuuri- ja yöelämä kukoistavat. Tarjolla on kaikkea: kaupunginteatterin maankuuluja näytöksiä, Duudson park lapsille, kaupunginorkesterin konsertteja, yökerhoja, grillejä ja ravintoloita, taidemuseoita ja gallerioita joka lähtöön. Mielenterveyspuolella maailmankuulu Keroputaan malli takaa sen, että ihmiset voivat hyvin myös henkisesti. Paikallisliikenne toimii, talous kukoistaa. Turisteja lappaa ympäri maailmaa kesää talvea. Kauempaa tulevat lentävät vilkkaalle Kemi-Tornion lentokentälle, mutta pohjoismaiset vieraat tulevat yleenssä luotijunalla joko Tukholman tai Helsingin suunnasta jääden pois Haaparannalla, Tornioon yhteenkasvaneessa ruotsalaisessa sisarkaupungissa, tai 1903 valmistuneella Tornion päärautatieasemalla. Molempien maiden pääkaupungista saapuu junia Tornio-Haaparantaan kymmenkunta päivässä. Alueen majoituskapasiteetti on ymmärrettävästi kovilla, vaikka uusia hotelleja ja majoitustiloja avataankin vuosittain.

Siian lippoaja Kukkolankoskella. (Kuva: Teemu Kalliokoski)

Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä ostoksilla Tornio-Haaparannan yhteisessä keskustassa. Rajalla on on Ruotsin kruununprinsessa Victorian mukaan nimetty tori, jonka molemmin puolin on maisemaan upeasti istuvat, arkkitehtonisesti mykistävän kauniit ostoskeskukset, Torniossa kauppakeskus Rajalla – På Gränsen, Haaparannalla Barents-Center. Vieressä on Tornio-Haaparannan yliopiston ja ammattikorkeakoulun kampusalueet, kuten myös paikallinen lukio. Ukki ja mummi kokeilivat uutta Hästensin moottoroitua sänkyä samalla, kun me lasten kanssa kävimme syömässä legendaarisella Meerin grillillä. Kaupungin tungos oli oikeastaan mukavaa vaihtelua rauhalle, joka Särkinärässä vallitsi. Tuntui, että koko Barentsin alueen kuusi miljoonaa ihmistä olisivat pakkautuneet ostoksille samaan paikkaan. Lapset äimistelivät maailmantähtiä, jotka olivat seurueineen tulleet shoppailemaan paikallisissa luksusliikkeissä. Poikani väitti nähneensä  itse Ruotsin kuninkaan, mitä en tietenkään uskonut – ennen kuin näin Kaarle Kustaan omin silmin! Hänen majesteettinsa oli tullut paikkakunnalle vihkimään uutta Rolls Roycen myymälää ja koeajamaan hänelle varta vasten suunniteltua limusiinia.

Lomamme Torniossa oli jälleen ikimuistoinen. Lapset tuskin malttavat odottaa perinteistä kesälomareissua, jota he jaksavat fiilistellä koko kevään, vaikka ohjelma on pysynyt samanlaisena suvesta toiseen: aamulennolla Tornioon, uintireissu Green linen maa- ja jokiuimalaan, huvipuistokäynti, Tornio-Luulaja-Oulu-Tornio-risteily, Veikkausliigapeli 15 000 katsojaa vetävällä täydellä Pohjan stadionilla, pillimehut vesitornin kahviossa, reittiveneellä Sandskäriin, yö mökissä, kävelemistä Suomesta Ruotsiin ja takaisin henkeäsalpaavan Kukkolankosken yli johtavalla riippusillalla, siian lippoamista rannalta, loimulohta laavulla, koskenlaskua, jokilaivareissuja väylän pikkukyliin, kummitusjuttuja ja maastoratsastusta.

Ei ole ihme, että lapset hoilottivat koko paluumatkan tuttua laulua, Tornion kansallislaulua:

”Kyllä kannattee, kyllä kannattee, kyllä kaan-nat-teeeee!”

Näemä taas!

Otto Kallioranta