Mahtava päivä ja ikimuistoisimmat isänpäivälahjat
”Isyys ei ole yksi juhlapäivä, se on aina läsnäoleva arki. Voimakkaimmin isyys tuntuu arkisissa, keskimäärin tylsissä ja hyvin epäjuhlavissa kodin hetkissä” Näin totesin kaksi vuotta sitten isänpäivän alla enkä ole vieläkään eri mieltä.
Se oli aivan mahtava päivä. Lapset herättävät aamulla, mutta aika myöhään, esitelläkseen itse kyhäilemiään asioita ja keittiössä tuoksuu tuore kahvi. Aamupalakin on valmiina. Koska sunnuntaina ehtii kaikenlaista, niin käymme koko perhe ulkoilemassa ja sitten kotiin syömään vaimon jo ennen ulkoilua valmistelemaa upeaa lounasta. Mahat täynnä sen jälkeen sitten lojutaan olohuoneessa lasten kanssa pelaillen Afrikan tähteä ja katsoen leffaa. Päivällinen, mukavaa puuhastelua, iltatoimet ja lapset tyytyväisinä nukkumaan iltasadun kera. Siinä vaiheessa sitten ja vaimo katsookin merkitsevästi ja seuraan makuuhuoneeseen…
Upea päivä. Se tosin ei ollut isänpäivä vaan joku satunnainen sunnuntai. Koska sellaista se välillä on jos sattuu sopivasti olemaan työ- ja rahastressistä vapaa tarpeeksi univelaton vapaapäivä melko tyypillisen perheen elämässä. Isänpäivänä siihen voi tietenkin lisätä lahjaksi jonkun teknotrillerin, parranajovälineitä tai jonkun muun tarpeeksi miehekkään lahjan – vaikka kirveen. Isänpäivän juurethan ovat ennen kaikkea kaupalliset.
Jos nyt siis keskityn isänpäivän ydinsisältöön, kauneimpia muistoja isänpäivälahjoista minulla on kaksi:
- Poikani toi lahjaksi itse tehtyä suolakukurkkua
Päiväkodissa oli keksitty tällainen idea ja minähän tykkään kovasti suolakurkusta. On tietysti selvää, että rakkaus lapseen on lähes ehdotonta, mutta asiat asioina ja rajansa kaikella. Suolakurkkuja on venäläistyyppisiä ja paskoja. Nämä olivat venäläistyyppisiä. Tunnustan yhä pojakseni.
- Sain kauniin kantoliinan vaimoltani
Myönnettäköön, että en koskaan oppinut aktiiviseksi kantoliinailijaksi, mutta muistan elävästi ne loksahdukset kun se kantoliina tuntui avaavan valtavasti uusia ovia ja ikkunoita vanhemmuuteen. Sitä paitsi se liina oli tavattoman kaunis. Kantoreppu muodostui lopulta minun tavakseni roudailla lapsia ympäriinsä ja edelleen tunnen tuskan vihlaisevan kun marketissa tulee vastaan nuoria vanhempia kantaen esikoisiaan niissä autojen turvakaukaloissa. Toisia lapsia niissä ei enää kanniskella. Kaikki eivät toki liinaile tai reppuile, mutta tavat löydetään.
Entä sitten muut muistot isänpäivistä? Yleensä ottaen se viikonloppu on kierretty mummoloissa ja syöty hyvin, mutta sen kummempia erityismerkityksiä en isänpäivään ole osannut liittää. Mukava päivähän se aina on ollut.
Olen aiemmin jo kertonut, kuinka isänpäivän alkuperä on puhtaasti kaupallinen, joten suhde siihen on hiukan kaksijakoinen. Muutenkin isänpäivä lähinnä ylläpitää ja buustaa esi-isiemme aikaisia käsityksiä sukupuolirooleista. Ne saakelin ilkkaremeksetkin ehdin aina hankkia käsiini ja lukea ennen isänpäivää.
Jos isänpäivästä luovuttaisiin, jäisinkö kaipaamaan sitä? En. En kylläkään vaadi siitä luopumista enkä vaadi sen nimeämistä esimerkiksi korrektimpaan ”läsnä- tai poissaolevan, elävän, kuolleen tai kadonneen ja kuolleeksijulistamista odottelevan ei-synnyttäneen vanhemman päivä” -muotoon. Se olisi niille kauppiasparoille liian pitkä ja hankala nimi mainoksiin ja hehän isänpäivän sentään ovat keksineet.
Pasi Huttunen, @paspah
