”Lyhet jalat ja pitkä selkä” – isien ulkonäkökompleksit

“Minulla on lyhyet jalat ja pitkä selkä.”

“Kun olin yläkouluikäinen, painoin nenääni koulumatkat, jotta nenäni kyömy painuisi alaspäin.”

“Olen aina hävennyt pitkiä sääriäni. Työkaverini totesi, että moni nainen olisi niistä kateellinen. Se oli kohteliaisuus, joka ei tuntunut kivalta.”

“Minulla on tikkarisyndrooma: iso pää ja kapeat hartiat.”

“Minulla on iso pottunokka.”

Ulkonäkökompleksesta puhutaan usein naisten ja teinien juttuina, mutta sitaatit yllä ovat keski-ikää lähestyvien miesten suusta. Isälokerossa juteltiin miesten ja isien ulkonäköpaineista, kasvatuksesta ja terveestä suhtautumisesta omaan ulkonäköön. Totesimme, että iän myötä suhde omaan kehoon ja kasvojen epämuodostumiin muuttuu armollisemmaksi, vaikka vanhat kompleksit nostavatkin aika ajoin päätään – varsinkin peilin edessä.

Omaan kehonkuvaan vaikuttaa oikeastaan vähiten se, miltä oikeasti näyttää. Toki on tilanteita, joissa vaikkapa nopeasti muuttuvaan ulkonäköön on vaikea sopeutua, mutta ne tilanteet ovat asia erikseen. Tavallisesti lapsena koettu hyväksyntä, mallit omien vanhempien suhteesta omaan ulkonäköönsä ja suhtautuminen ympäristön luomiin ulkonäköihanteisiin vaikuttavat eniten siihen, millä tavalla ihminen suhtautuu myöhemmässä elämässään omaan ulkonäköönsä. Jopa pottunokkainen, lyhytjalkainen ja kaljuuntuva suomalaismies voi pitää itseään komeana ainakin silloin, kun on pukeutunut asiallisesti.

Kuten jokainen asia, ilmiö ja ihmistyyppi, on ihmisen – miehen, isän – suhde omaan ulkonäköönsä hahmotettavissa erilaisina stereotyyppisinä malleina, lokeroina. Tyypittelyiden tarkoituksena on tehdä monimutkaisesta yksinkertaista, värikkäästä mustavalkoista. Lokerot yksinkertaistavat asioita irvokkaalla tavalla. Lokeroidaan silti! Asetetaan isät järjestykseen sen perusteella, millainen suhde heillä on omaan ulkonäköönsä. Lokerot sopivat toki kaikille sukupuolesta ja perhetilanteesta riippumatta, eivät ainoastaan isille. 

Ulkonäkö kaikki kaikessa -isä on raskas tyyppi, etenkin itselleen. Hän on pakkomielteisesti ikääntymistään ehkäisevä, himokkaasti salilla harjoitteleva ja jatkuvasti urheileva solariumien suurkuluttaja. Tämä mies on kauneuskirurgin vakioasiakas, ulkonäkökeskeinen dandy. Hänellä on aina hiukset järjestyksessä; värjätty, pesty, permanentattu, tuuhennettu ja pidennyksillä jatkettu kuontalo. Tukka mintissä, sanoisi oululainen. Hän on ahne ihmisten katseille, ja hänen mielensä murtuu, jos jotain yllättävää tapahtuu, vaikkapa kynsi katkeaa.

Ulkonäkö kaikki kaikessa -isä voi myös edustaa toista ääripäätä silloin, kun hän romahtaa. Syystä tai toisesta hän saattaa ahdistua niin paljon, että alkaa pelätä ihmisiä. Hänestä voi tulla täysin holtiton, eikä mikään merkitse enää mitään. Suklaata ja saippuasarjoja kuluu, paino nousee ja kunto rapistuu.

Oleellista Ulkonäkö kaikki kaikessa -isässä on se, miten hän suhtautuu ulkonäköönsä, ei se, miltä hän oikeasti näyttää.  Hän on kuin Franz Kafkan novellin trapetsitaiteilija, joka pyrkii kaikin keinoin täydellisyyteen ja pyrkimyksessään epäonnistuttuaan putoaa korkealta. Sanomattakin on selvää, että kasvattajana tällaisen esimerkin antaminen on lapselle tuhoisaa täysin riippumatta siitä, miltä lapsi oikeasti näyttää.

Muutama kilo pois -isä edustaa suurinta massaa, keskivertoihmistä, johon myös Isälokeron isät samaistuvat. Jotain pitäisi usein korjata: ottaa muutama kilo pois, siistiä sivut, vetää leukoja, tehdä vatsalihaksia, ajaa parta, pukeutua vähän muodikkaammin ja kävellä ihan pikkuisen ryhdikkäämmin, mutta – ei oikein jaksa. On lopulta niin paljon tärkeämpääkin tekemistä. Toki tulee toisinaan laittauduttua, on tahtotila näyttää hyvältä. Muutama kilo pois -isä laihduttaa tuolloin tällöin ylimääräiset pois, ostaa salikortin ja tyköistuvat farkut. Silloin tuntuu hyvältä olla omassa ruumiissa, mutta lopullista se mielihyvä ei ole. Muutama kilo pois -isä tietää kyllä, että avain onneen on syvemmällä. Pudotetut kilot tulevat kyllä takaisin. 

Kolmas, vain harvoin tavattava lähestulkoon ylimaallinen, zeniläinen hahmo, on nimeltään  Sisäinen kauneus merkitsee -isä.Hän ei usko sanontaan, jonka mukaan sisäinen kauneus on rumien keksintö; hän on sisältä niin kaunis, etteivät ulkonäköpohdinnat saavuta edes hänen tietoisuutensa reunoja. Hän loistaa sisäistä, lämmintä valoa. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – Sisäinen kauneus merkitsee -isä on yleensä hyvännäköinen. Vetreä ja hoikka Buddha nimittäin joogaa, syö paljon kalaa ja pähkinöitä, käyttää tuoksuvia yrttejä ja voiteita sekä kiipeilee vuorilla. Mitään edellä mainituista hän ei kuitenkaan tee ulkonäön takia.

Sisäinen kauneus merkitsee -isä voi myös olla tyyppiä pörrötukkainen professori, joka hänkään ei piittaa ulkonäköasioista tuon taivaallista. Hän tutkii Mustia aukkoja, haisee ja hilseilee, mutta ei välitä siitä. Hänen piittaamattomuutensa ulkoisista seikoista on niin täydellistä, että siinä on jotain lumoavaa. Lumoavuus tekee hänestä oikeastaan melko karismaattisen – niin, jopa komean.  

Ulkonäköpaineiden alla Isälokero kiteyttää koko teeman muutamaan neuvoon: Älä aliarvioi lasten kuullen itseäsi, ulkonäköäsi tai ominaisuuksiasi. Vanhemmat: kehukaa toisianne lasten kuullen.  Vaikka asiantuntijat sanovat, että lasta pitäisi kehua ihanaksi eikä kauniiksi, sanokaa lastanne kauniiksi myös – vaikka hänellä olisi lyhyet jalat ja pitkä selkä.

Otto Kallioranta ja Antti Kanto