Lumi tuo mukanaan vähän liikaa työtä
Lumitöiden tekemisessä ei itse asiassa ole mitään kovin vastenmielistä, mutta aikaa sekin vie.
On varmasti isiä, jotka odottavat innokkaasti talvea, koska se tuo mukanaan kaikkea kivaa. Minä en juuri nyt ole se isä. En hykertele tyytyväisenä saadessani tarkastella, että onkos lapsille nyt sukset ja luistimet kunnossa ja pitäisikö lasketteluhommiakin miettiä.
Nuo pennut kasvavat kovaa tahtia ja talviurheiluvälineet tuntuvat jäävän pieniksi vain muutaman käyttökerran jälkeen. Kirppareiltahan ne on hankittu, eivätkä pojat ole tuntuneet tästä traumaa saavan. Lisäksi toki nuorempi saa yleensä isoveljeltään perintövehkeet. Rehellisesti myönnän, että en itse asiassa tiedä hankkivatko monet niitä vehkeitä joka vuosi uutena. Rehellisesti myönnän senkin, että panos-hyöty -laskelman tuloksena pennut eivät tässä saa parasta.
Sitten pitäisi vielä ehtiä ja osata voidella niitä suksia ja katsoa, että luistimissa on terät kunnossa (sitä teroittamista en sentään edes harkitse tekeväni itse!) ja jos lasketteluvälineitä on, niin niissä on kanttien teroittamisen ja voitelun kaksinkertainen vaiva. Ja nykyisinä holhouksen aikoinahan pitää kai lasketellessakin olla kypärä toisin kuin minun aikaani. Enkä meinannut kuolla kuin noin kymmenkunta kertaa, joissa ehkä vain kahdeksassa se kypärä olisi ollut avuksi!
Rattikelkastakin on suksi haljennut ja pitäisi korjata se. Ikään kuin siinä ei olisi tarpeeksi, että lumikola on taas vääntynyt kieroon muutamasta tuohtuneesta potkusta kun aura-auto on taas tökännyt jäisen vallin pihan edustalle. On siinä ja siinä, pääseekö siitä autolla yli tekemättä ensin lumitöitä puolisen tuntia. Jos sillä autolla yrittää, niin sitä vaikeampi niitä lumitöitä on sitten sen jälkeen tehdä.
Ylimääräisen kulungin vaihtoehtoiskustannuksena on tietenkin kaikkeen kiertelyyn, surffailuun, korjailuun, huoltamiseen ja säätämiseen kuluva aika. Se on sitä aikaa, jota käyttää myös kodin pystyssä pitämiseen ja toimeentulon varmisteluun. On lumitöitä ja talon lämmittämistä. Parisuhde pitäisi pitää kasassa. Pitäisi ehtiä liikkumaan, lukemaan ja esimerkiksi käymään teatterissa ja elokuvissa. Keikoilla käyminen on hitusen liian hurjaa, koska milloin ne univelat muka ehtii maksella?
Tietenkin tulee sitten se päivä, jolloin puhdas hanki heijastaa kalvakan auringon valoa ja luonnon talvinen harmaa-asteikko näyttää enemmän sävyjä kuin voi kuvitella olevankaan. Siinä muistan, että ei minulla ole mitään talvea vastaan ja talviurheilukin menettelee, mutta kun syksy pimeyksineen ja kaikkine muine kiireineen painaa päälle, tuntuvat nämä liian raskaalta ylimääräiseltä taakalta.
Game of Thronesissa toistuva lausahdus ”Winter is Coming” oli jo aikanaan niitä kirjoja lukiessa sellainen, että samaistuin sen synkän odotuksen tuntuun voimakkaasti. Pitipä sitä hyvänä tai pahana, talven vääjäämättömyys täällä pohjoisessa lyö vahvan leimansa vuoden kiertoon.
Huomasin oikeastaan vasta lasten myötä olevani kaamosmasennukseen taipuvainen ihminen. Sen kaltaiseen herkkyyteen luonnonilmiöille ei vain tullut aiempina hulluina vuosina kiinnitettyä huomiota. Aiemmin elämällä ei ollut sellaista rytmiä, joka olisi voinut kiihtyä liian rankaksi joka hemmetin syksy.
Taipuvainen siis, en minä sentään masennuksesta kärsi. Tämä vain tuntuu liialliselta kun kiihtyvä rytmi huonontaa unenlaatua samaan aikaan kun unta tarvitsisi enemmän. Ja nytkin pitää lähteä lumitöihin.
Pasi Huttunen, @paspah
