Lost Boysin katsomista kannattaa harkita – vanhempana saattaa saada eväitä keskusteluun päihteistä
Jani Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki filmi
Katsoin aikoinaan elokuvan Reindeerspotting – pako Joulumaasta (2010) huumeriippuvuuden kanssa kamppailevan ja vasta vähän aikaa kuivilla olleen tyypin kanssa. Tein silloin vielä ilmestyneeseen ylioppilaslehti Uljaaseen ison juttukokonaisuuden, jossa elokuvan nostattaman keskustelun myötä otettiin selvää Joensuun huumeskenestä ruohonjuuritason kautta. Nyt kun Joonas Neuvonen sai 25.9. ensi-iltaan leffan jatko-osan Lost Boys, olin kahden vaiheilla, että haluanko nähdä sitä. Mitä mielekästä sanottavaa asiasta enää on? Jatko-osan nyt katsottuani olen edelleen kahden vaiheilla.
Lost Boys jatkaa siitä, mihin Reindeerspotting jäi. Reindeerspottingista tuttu Jani löydetään kuolleena Kambodžan kadulta ja piinattu Joonas Neuvonen lähtee selvittämään mitä on tapahtunut. Kaukoitään kolmikko Jani, Joonas ja Antti (pseudonyymi) lähtivät juhlimaan Reindeerspottingin ensi-illan jälkeen, mutta pian juhlat muuttuivat painajaiseksi.
Reindeerspottingista totesin leffa-arviossani 29.4.2010:
”Reindeerspotting on tylyssä realismissaan oikeastaan hiukan luotaantyöntävä. Elokuvallisia keinoja käytetään hyvin taitavasti huumeisen arjen eri puolien alleviivaamiseen, eikä dokumentti edes lopussa vapauta tai anna toivoa. Se alkaa synkkänä ja loppuu masentavana.”
Lost Boys on draamankaareltaan ehjempi ja vielä elokuvallisempi, mutta saman voi sanoa siitäkin. Sitä ei ole kiva katsoa, mutta vaikka kumpikaan dokkareista ei ole mikään huumevalistuspätkä, kannattaa ne ehkä kaikesta huolimatta katsoa juuri niiden tylyn ja armottoman realismin vuoksi.
Onneksi nuoruus ei enää ole kuin 90-luvulla
Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki filmi
Ja nyt oma tilanteeni on erilainen kuin kymmenen vuotta sitten. Vanhempi lapseni on yläkoululainen ja kun opettaja vanhempainvartissa kysyy, että onko ollut päihdekokeiluja, ei siinä ole enää samanlaista silkan tavan vuoksi hoidettavan muodollisuuden tuntua kuin aiemmin – jos sitä alakoululaisilta oikein edes kysytään. Nykynuoret elävät elämäänsä keskimäärin enemmän selvinpäin kuin vielä minun nuoruudessani. Tämän päivän nuoret eivät käsitykseni mukaan käytä päihteitä läheskään samaa tahtia kuin nuoret 90-luvulla, mutta eivät päihteet myöskään ole mihinkään hävinneet.
Reindeerspottingille asetettua 18 vuoden ikärajaa ratkottiin aikoinaan oikeusasteissa ja haastattelemani päihderiippuvainen toivoi, että ikäraja olisi ollut 13, jotta elokuvaa olisi voitu esittää kouluissa. Lost Boys on suosiolla pelannut itsensä pois tästä keskustelusta ja ikäsuositus K18 on sillä paikallaan ihan syystä.
Laittomista päihteistä on vaikea kirjoittaa. Enkä minäkään nyt aio sanoa mitään siitä,
mitä sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) haluaa tai ei halua huumelainsäädännölle tehdä ja kuinka hänen sanomisiaan on tulkittu. Huumeita käyttävien kantama stigma on edelleen vahva. Silti on arvokasta, että elämän sitäkin puolta pyritään kuvaamaan Reindeerspottingin ja Lost Boysin tapaan realistisesti. Niitä ei voi näyttää lapsille, mutta niitä voi näyttää vanhemmille sekä lasten ja nuorten kanssa toimiville. Niillä on todistusvoimaa.
Lyhyen nautinnon hinta on kova
Lost Boys
Ohjaus: Joonas Neuvonen ja Sadri Cetinkaya
Käsikirjoitus: Joonas Neuvonen, Sadri Cetinkaya ja Venla Varha
Leikkaus: Sadri Cetinkaya ja Venla Varha
Tuottaja: Miia Haavisto
Tuotanto: Helsinki-filmi ja Tekele Productions
Kesto: 99min.
Ensi-ilta 25.9.2020
Kymmenen vuoden takainen haastateltavani ei allekirjoittanut syytöksiä Reindeerspottingin huumemyönteisyydestä:
”En mä siinä nähnyt mitään huumeiden ihannointia. On ihan selvää, että huumeista tulee hyvä olo. Ei kai kukaan niitä muuten käyttäisi. Olen joskus kuvaillut sitä niin, että amfetamiini on kuin ensirakkaus. Eksyneen nuoren miehen itsetunnolle niin stydi stimulantti tekee ihmeitä.”
Hetkeä myöhemmin hän jatkaa jutussani, kuinka on ollut huumeiden käytön takia kolme kertaa teho-osastolla ja rikosrekisteriin on kertynyt merkintöjä. Lyhyeksi jäävän nautinnon usein hyvin kova hinta tulee kaiken kaikkiaan väännettyä rautalangasta samaan tapaan kuin Neuvosen dokkareissakin. Uljaan juttua ei tällä hetkellä löydy verkosta, mutta sen voi halutessaan ladata ja lukea täältä.
Lost Boys on elokuva, jota ei tunnu reilulta varauksetta suositella kaikkien katsottavaksi. Sellainen ei ollut Neuvosen edellinenkään dokkari. Mutta minä koen, että vanhempana olen saanut aika hyvin ymmärrystä ja eväitä päihdeaiheisten keskustelujen käymiseen lasteni kanssa.
Pasi Huttunen, @paspah
