Lindex

Ilmojen viiletessä syksyisiksi tytär tarvitsi uuden neulepuseron. Normaalisti yhdeksänvuotias on käynyt vaateostoksilla äitinsä kanssa, mutta nyt sainkin kesken työpäivän puolisolta viestin: ”Käykää ostamassa uusi pusero Lindexiltä, kun olet päässyt töistä. Minulla menee tänään pitempään.” Liitteenä oli pari kuvaa opastamassa, mitä vaihtoehtoja kannattaisi sovittaa.

Lindex, ajattelin. Se taitaa olla se kauppa, johon mies eksyy korkeintaan pari kertaa vuodessa, etupäässä äitienpäivän ja joulun alla. Mieleen nousi kuva orvon näköisistä miehistä, jotka haahuilevat avuttomina yöpaita- ja alusvaaterekkien seutuvilla, kunnes luovuttavat ja hankkivat kassalta lahjavaihtoehdoista tylsimmän ja varmimman: lahjakortin.

Tällä kertaa minun ei kuitenkaan tarvinnut astua vieraalle maaperälle yksin. Hain tyttären koulusta, suuntasimme Lindexille, ja kun yhdessä nousimme liukuportaita lastenosastolle, ajattelin, että tämähän sujuu hyvin. Olin valmiiksi kaivanut puserovaihtoehdot puhelimen näytölle, ja myyjän avustuksella oikean kokoiset vaatekappaleet löytyivät nopeasti.

Seuraava vaihe olikin sitten pitkällinen sovittelu ja vaihtoehtojen punnitseminen. Vaivuin miehille tyypilliseen apatiaan, joka leimaa sovituskopin vieressä seisoskelua. Muistelin hajamielisesti mekkoa, jonka ostin vastasyntyneelle tyttärelleni Helsingissä käydessäni ja sehän oli ihan vasta ja nyt hän valitsee itse vaatteensa ilman, että isällä on siihen osaa tai arpaa.

Niin luulin. Mutta odottamatta minut pakotettiinkin pois turvallisen passiivisesta tilastani: tytär kysyi mielipidettäni. Monista vaihtoehdoista oli loppusuoralle valikoitunut kaksi puseroa, yksivärinen ja raidallinen. Kumpi otetaan? ”Päätä sinä”, sanoin. ”Voit ottaa ihan kumman haluat.” ”En osaa päättää.” ”Molemmat ovat hyviä. Voit valita itse.” Ja niin edelleen.

Tovin päätöstä palloteltuamme tajusin, että minä olen se, jolta päätöstä odotetaan. Oivallus sai minut selittämättömän liikutuksen valtaan. ”Molemmat ovat kivoja, mutta otetaan tuo raidallinen”, sanoin. Raidallinen otettiin.

Kotona kuulin sivukorvalla, kun tytär esitteli uutta puseroa äidilleen: ”Isän mielestä tämä oli parempi.”

Jotain lämmintä häilähti sydänalassani. Minulla on tytär ja minä olen hänen isänsä.

Jussi Hyvärinen