Lapsi, ystävä

Hei!

Hyvää ystävänpäivää!

Mitä sinulle kuuluu? Onko siellä lunta? Oletko ollut paljon ulkona? Kuulitko, mikä onnenpotku meille sattui: koulun luistelukenttä on aurattu tuohon ihan meidän tontin viereen! Voi mennä joka päivä luistelmaan!

Me oltiin viikonloppuna retkellä metsässä. Siellä oli tosi paljon lunta ja mäki, josta pystyi laskemaan liukurilla mäntyjen välistä hurjaa vauhtia. Lopussa oli hyppyri: tumps! Tuossa kuvassa tyttö on just juoksemassa mäen päälle.

Ehkä yllätyt, kun kirjoitan sulle kirjeen, mutta mua alko vähän ärsyttämään, kun näissä blogeissa me aikuiset vaan puhutaan aikuisille lasten asioista lasten päiden yli. Ei sen tarvis niin mennä. Paitsi kyllähän Vesa muuten kirjoitti teille puheen joku aika sitten.

Mutta mun varsinainen asia liittyy ystävänpäivään ja ystävyyteen.

Oletko huomannut sellaisen jutun, että me luokitellaan ihmisiä: täällä on ekaluokkalaisia ja tokaluokkalaisia, suomalaisia ja ulkomaalaisia, miehiä ja naisia, rikkaita ja köyhiä, terveitä ja sairaita, aikuisia ja lapsia? Varmasti olet huomannut. Luokitteleminen on ihan ok, koska sillä tavalla me koitetaan ymmärtää, mitä juttuja tässä maailmassa on. Mutta siinä on sellainenkin puoli, että me saatetaan alkaa pitää huonompina niitä, jotka ei kuulu meidän luokalle tai porukkaan. Me voidaan ajatella, että rikkaat on parempia kuin köyhät, miehet parempia kuin naiset ja niin edelleen. Me saatetaan ajatella, että onneks me ei olla niin kuin nuo toiset.

Yks filosofi (ne on sellaisia tyyppejä, jotka miettii paljon ja elää tosi vanhoiks), jonka nimi on Martin Buber, puhuis tässä kohdassa Minä-Se -suhteesta. Se tarkottaa just sitä, että minä ajattelen, että ”onneks mä en oo niin ku tuo toinen”. Ihmisten välille tulee rajoja, eroja ja muureja, ollaan välinpitämättömiä, vihataan ja pelätään.

On toisenlaisiakin ihmissuhteita, ja niitä Buber sanoo Minä-Sinä -suhteiksi. Niissä ihmisiin suhtaudutaan ystävinä, heitä katsotaan silmiin, heitä puhutellaan nätisti ja heitä pidetään samanarvoisena. Silloin ihmisten välille syntyy yhteyksiä ja siltoja, he jakavat aikaa ja ajatuksia, tekevät yhdessä asioita, kunnioittavat toisiaan ja luottavat toisiinsa.

Kirjotan sulle siksi, että haluan sanoa sulle, että sä oot mun tärkeä ystävä, ja mä tykkään susta tosi paljon. Sinä olet Sinä, et se tai tuo. Joskus – vaikka silloin kun oon väsynyt, nälkäinen tai stressaantunut – saatan sanoa sulle rumasti, käskeä, ohittaa, nimitelläkin. En sais kuitenkaan silloinkaan sanoa sulle ikävästi. Muistuta mua siitä, kun seuraavan kerran sanon sulle rumasti.

Mutta hei, nyt mun pitää lähettää tämä kirje. Ehkäpä saat sen vielä tänään.

Jos oot lauantaina täällä, niin lähetään koko päiväksi ulos, jooko? Otetaan sukset tai lumikengät, laitetaan kunnon eväät ja patikoidaan notskipaikalle suolle.

Voi hyvin, Ystävä!

Topi Linjama