Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Lapselliset täyttävät vuoden – miltä nyt tuntuu?

10.08.2016

Blogimme täyttää tänään vuoden. Hetki tuntuu lähes yhtä uskomattomalta kuin esikoisen ensimmäisen vuoden täyttyminen. Olemme ylpeitä ja onnellisia siitä, että olemme vakiinnuttaneet paikkamme blogosfäärissä. Siinäkin mielessä tämä blogi on kuin vanhemmuus, että se yhdistää iloisen hulluuden hartioita painavaan raskaaseen vastuuseen. Tämä blogi oli perustettava, jotta asiat muuttuisivat parempaan.

Takana on 176 blogitekstiä iloa, surua, onnea, kauhua, filosofiaa, käytäntöä ja kirjallista sekä visuaalista kauneutta, joka on monen isän yhteistuotos. Vieraskynät mukaan lukien blogiin ovat antaneet panoksensa kymmenet ihmiset ja tekijäjoukkoon voi laskea myös kaikki lapset ja puolisot, joita ilman ei blogiakaan olisi.

Tämä ensimmäinen vuosi on mennyt sumussa paikkaa hakien ja kun bloggaamme vielä pari vuotta, alkaa se ehkä hahmottua. Jo nyt olemme tukeneet ja kannustaneet paitsi toisiamme myös muita isiä puhumaan isyydestään ja jakamaan vanhemmuuden kokemuksia. Olemme myös viihdyttäneet.

Miltäkö nyt tuntuu? Sen kerromme sanoin ja kuvin.

Topi, Pasi, Antti P, Jussi ja Vesa, eli Joensuun Lapselliset.
Kuva: Antti Pitkäjärvi, apkuva

Jokelan ja Nurmijärven Lapselliset, Otto ja Antti. Kuva: Johanna Reen

Topi, topilin:

Blogiin kirjoittaminen on lisännyt tietoisuutta omasta vanhemmuudesta. Omaa toimintaa on aiempaa helpompaa katsoa ikään kuin ulkopuolisen silmin ja arvioida, että mites meni noin niin kuin omasta mielestä. Ehkä lapset osaisivat sanoa, näkyykö tämä seikka arjessa mitenkään.

Näkökulmien ehtymättömyys hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Vieraskynien avulla kirjoittajakuntaan on saatu rikkautta ja asiantuntemusta. Lukusuositukseksi voisin nostaa vaikkapa Ville Kivimäen sodankokenutta isää ymmärtävän tekstin: Vieraskynä: Pojat katsovat isiään Omista teksteistä voisin nostaa framille vaikka tämän: Miehet, emansipoitukaa!

Jussi, Jussi H:

Jos blogi olisi perustettu kymmenen vuotta aiemmin, teksteistäni olisi tullut toisenlaisia. Teinien isänä oleminen on erilaista kuin pikkulasten tai alakoululaisten isänä oleminen. Vähän haikeana ja samalla helpottuneena olen lukenut muiden blogaajien tekstejä: tuollaistahan se oli.

Pikkulasten isä on kingi ja jumala. Teinien isä on välillä urpo ja välillä ihan OK tyyppi. Murrosikäinen lapsi ja nuoresta aikuisesta keski-ikäiseksi muuttunut isä ovat samantapaisen hämmennyksen vallassa: tätä en enää ole, minusta on tulossa jotain muuta, mutta mitä?

Antti, anjokanto:

”Onko minusta isäblogistiksi?” Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun minulle tarjottiin vuosi sitten mahdollisuutta aloittaa Lapsellisissa miehissä. Pienin askelin runnoin läpi itsekritiikin ja heittäydyin täysillä mukaan. Hyvä, että lähdin!

Hoitovapaavuotta viettäessäni on ollut aikaa pohtia monenlaista. Päässä hurisee ja kirjoittaminen on ollut oiva keino saadaa kehossa pursuilevia pohdintoja kokoon. Tekstien työstäminen on vienyt ajatuksia toisaalle tasaisentylsän lastenhoitorumban keskeltä. Blogin julkisuus on antanut kirjoituksille oman mausteensa, sillä omat ajatukset ovat muiden arvioitavana.

Vuoden kuluessa on tullut tarkailtua ympäröivää maailmaa isäblogistin silmin. Blogitekstit ovat syntyneet lapsen päiväunien aikaan, ruuanteon ohessa tai pihaleikkejä valvoessa. Tekstit ovat usein syntyneet prosesseina ja erityisen tärkessä roolissa ovat olleet keskustelut eri ihmisten kanssa. Erityisesti oma isyyteni on joutunut puntariin ja syyniin. Muiden kirjoittajien kanssa käyty ajatuksenvaihto isyydestä ja miehenä olemisesta on ollut merkittävää. Yhdeksi blogin tavoitteeksi on muodostunut, että isyys ja isän rooli kotona tulee näkyvämmäksi. Ehkä olemme tässä jossain määrin onnistuneet. On silti syytä kääriä hihat ja jatkaa työtä.

Vesa, vl:

Vuosi sitten jännitin aika tavalla ensimmäisen kirjoituksen julkaisemista. Onneksi sitten kävi niin, että Topi tuli eräänä iltana julkaisuviikolla käymään ja kertoi liittäneensä omaan tulevaan tekstiinsä Andrea Pirlon kymmenen hienointa vapaapotkua. Tämä hänen rento suhtautumisensa kirjoittamiseen ulottui siinä hetkessä myös minuun ja pääsin jännityksestä yli.

Tapaus käy esimerkiksi siitä, mitä vertaiset merkitsevät vanhemmuudessa. Omasta puolestani voin sanoa, että aina kun on ollut hankaluuksia, toisten seuraan hakeutuminen on auttanut. Tätä tehtävää myös blogiin kirjoittaminen ja sen muihin tekijöihin tutustuminen on täyttänyt elämässäni kuluneen vuoden. Meillä on tässä aivan mahtava porukka, jonka kanssa käytävät keskustelut ovat äärimmäisen tärkeitä. Yksinkertaisimmillaan homma toimii niin, että on hyvä saada välillä muistutus siitä, että useimmat vanhemmuuden kipupisteet ja myös ilon aiheet ovat perustaltaan tuttuja monille.

Vaikka myös henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen on käynyt vuoden mittaan helpommaksi, on välillä vaikea löytää aikaa tai jaksamista kirjoittamiselle. Haluan kuitenkin edelleen jatkaa blogin parissa. On nimittäin vielä asioita, jotka vaativat auki kirjoittamista. Sen olen huomannut, että tärkeistä asioista kirjoittaminen on toisinaan siinä määrin ruumiillista työtä, että blogitekstin julkaisemisen jälkeinen rentous on parasta, mitä tiedän.

Otto, Otto:

Minulla oli pieni kynnys ylitettävänä blogikirjoittajaksi ryhtyessäni, sillä en ole tottunut kirjoittamaan ajatuksistani julkisesti. Mukaan lähtemistä helpotti se, että meitä kirjoittajia on useampia. Lisäksi aihe on sellainen, että siihen on kohtuullisen helppo tarttua: isyys. Hoitovapaa antoi kaiken lisäksi aikaa pohtia isyyttä ja sen liepeillä olevia ilmiöitä.

Vuoden aikana on tullut kirjoitettua – varmaan miehille tyypilliseen tapaan, saattaa joku ajatella – enemmän itsestä isänä kuin lapsista. Monenlaisia asioita on tullut pohdittua, ehkä niistä on jotain opittukin. Blogi on tuonut elämään sopivasti pöhinää, jotain, mitä töiden puuttuessa on kaivannut.

Blogia kirjoittaessani olen joutunut asettamaan tekstini kritiikille alttiiksi. Äidinkielen opettajalle se on varsin hyödyllistä, vaikka usein unohtuukin.

Antti, apkuva:

Tähän blogiin minua tiedusteli Pasi muistaakseni ensimmäisenä. Hieman olin epäileväinen, kuinka miun taidot ja aika tulisivat riittämään hyvän kuvan tuottamiseen. Ajatus kyllä kutkutteli mielessä pitkään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun sain viestiä Pasilta ja Topilta, että riittää, kun laitat kuvaa ja tarkoitus olisi vain saada kuvia tekstimerta keventämään, niin päätin kokeilla.

Blogivuosi on mennyt vauhdikkaasti. Perhearjen, hoitotyön, oman toiminimen nimiin kuvaaminen ja blogikuvien tuottaminen on ollut joskus hitusen haastavaa. Varsinkin, kun ideoiden työstäminen ja toteuttaminen kuvalliseen muotoon on joskus ollut aikaa vievää touhua. Lapset meillä ovat vuoden aikana tottuneet siihen, että isä kuvaa jokaisen massatapahtuman ja kantaa kameraa arjessa mukana. Vuosi on antanut miulle teknisesti tarkempia kuvia ja paljon hienoja kokemuksia lasten ja kameran kanssa. On tullut mentyä sellaisiin paikkoihin ja tapahtumiin, joista olisi normaalisti kieltäytynyt tai ei olisi jaksanut lähteä. Varsinkin mieleen tulee Isien ja lasten pienet iltamat syksyllä, joissa rakenneltiin valomiekkoja ja lennäteltiin lennokkeja.

Tulevaisuudessa minulla olisi yksi haave. Koota kunnollinen isällinen isä-poika galleria blogin nimiiin. Ajatuksena olisi kuvata dokumentaarinen isäksi kasvamisen blogisarja, jossa kuvataan isäksi tulemista aina raskauden alkuvaiheista, siihen vaiheeseen, kun se pieni odotettu kääre on kotona ja vaipanvaihto onnistuu ongelmitta. Jos kiinnostusta tämmöistä kohtaan löytyy, minuun saa olla yhteyksissä.

Pasi, paspah:

Isäblogin kirjoittaminen on ollut keino olla herkemmin läsnä vanhempana. Kun ajatuksia on jaettu, niitä on syntynyt lisää. Lopulta tämä kaikki aikaansaamamme ei ole vienyt niin paljon aikaa, että se olisi syöyt sitä pois lapsiltani. En osaa sanoa olenko parempi isä blogin vuoksi, mutta ainakin olen pohtinut sitä asiaa viikoittain tavalla, jonka on täytynyt olla ymmärrettävää ja inspiroivaa mahdollisimman monelle muullekin. Ennen kaikkea tämä on ollut mukavaa. Sen olemme pyrkineet blogia tehdessämme pitämään selvänä koko ajan, että tätä ei väännetä väkisin.

Jos pajatso on tyhjä, tulee aina seuraava viikko eikä tauko julkaisussa ole haitannut, mutta toisaalta seitsemän vakituisen kirjoittajan ja harmaana eminenssinä toimivan kahdeksannen Lapsellisen miehen Rysky Riiheläisen päiden kolahtaessa yhteen on pajatsosta kuulunut jatkuvasti iloinen kolikoiden kilinä. Vielä ei ole saatu sitä tyhjäksi.

Yhteistyökumppaninamme vuoden alusta toiminut Lapsen Maailma on ollut aivan erinomainen yhteistyökumppani. Sopimuksemme on osapuilleen sen luonteinen, että “tehkää jotain ja laittakaa sitten tilinumeronne”. Uskon, että heillä ei ole syytä katua. Kiitoksia heille kannustamisesta, rohkeudesta ja luottamuksesta meihin!

Parasta on, että on mahdoton sanoa mihin tämä menee ja mitä vielä teemme. Postaus kerrallaan päädymme jonnekin. Te lukijat pääsette mukaan.

Lapselliset miehet, 10.8.2015-?

2 vastausta artikkeliin “Lapselliset täyttävät vuoden – miltä nyt tuntuu?”

  1. Hande sanoo:

    Onnea vuoden vanhalle blogillenne! 🙂

  2. Anu Jämsén sanoo:

    Sydämelliset onnittelut!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »