Läheistenpäivän ylistys
Olen muistellut usein hoitovapaa-aikaa. Muistatko, Otto, kuinka tuolloin kokoonnuimme vuoron perään toistemme koteihin. Pataruoka lähiluomutilan juureksista porisi matalalla lämmöllä uunissa, jälkiruokaprylee hyytyi jääkaapissa ja lapset ratkoivat älypelejä yhdessä oivaltaen. Kynttilöissä liekit kepattivat. Meillä parrakkailla koti-isillä oli aikaa viipyillä olevaisen äärellä. Taidettiin juurikin näihin aikoihin, isänpäivän nurkilla, fantasioida hersyvästi unelmien isänpäivästä. Se oli hauskaa! Muistatko?
Antti-rakas, muistan yhteistä hoitovapaavuotta lämmöllä. Teimme yhdessä lasten kanssa retkiä, kävimme jopa risteilyllä Tukholmassa ja kylpyläreissulla Tallinnassa. Mieleeni jäi myös täydellisen läheistenpäivän – vanhalta nimeltään isänpäivän, toden totta – fantasiointi. Kohtahan läheistenpäivä taas on! Miten aiotte sitä viettää? Itse olen virittäytynyt läheistenpäivään kuuntelemalla äänikirjana Miika Nousiaisen romaania Juurihoitoa. Teoksessa Pekka-niminen mies etsii kauan sitten elämästään kadonnutta isää ja löytää matkalla liudan isänsä siittämiä sisarpuolia. Varsinainen paska isä siis! Ei ihme, että isänpäivän nimi päätettiin muuttaa.
Tuttu tarina minullekin. Kävimme vaimon kanssa katsomassa Juurihoidon Kansallisteatterissa. Mitä muuten siittämiseen tulee, se vasta on tosimiesten hommaa. Mutta että jätti holtittomasti vailla vastuuntuntoa kersoja sinne tänne ympär maakuntia! Melkoinen ori. Minulla on eräästä, nyt jo lakkautetusta, isänpäivästä traumaattinen kokemus. Olenko kertonut?
…Melkoinen ori. Miten aiomme viettää läheisten päivää? Hyvä kysymys, Otto. Toivottavasti tällä kertaa päivä sujuu eri merkeissä kuin vuosi sitten. Olenko kertonut?
Kuulostaa mukavalta! Minä luulen, että vietämme lähestenpäivää perinteisin menoin, jos läheistenpäivän menoja nyt perinteisiksi voi sanoa. Tämähän on ensimmäinen läheistenpäivä. Se hyvä puoli tässä on, että ei kenenkään ei tarvitse erikseen muistaa ketään. Ei tarvitse maata sitä kahta tuntia valveilla sängyssä kusihädässä, kuunnella itkua, lasten tappelua ja palohälyttimen huutoa alakerrasta. Eikä haistella uuniin palanutta isänpäiväkakkua. Nyt voimne suunitella päivän yhdessä. Mutta mitä aioitkaan kertoa viinevuotisesta isänpäivästä? Mitä silloin tapahtui? Menikö jokin pieleen?
Kaikki lähti jo huonosti nukutusta yöstä. Vanhempi lapsistani oksensi carbonarat sänkyyn. Tunti meni patjaa pestessä ja toinen tunti pekoninpalasia hiuksista suihkuttaessa. Juuri kun olin saanut unenpäästä kiinni, tuli toisella lapsella kuset sänkyyn. Aamuvarhaisella heräsi metalliseen pääkipuun. Ohimoilla jyskäsi viiltävästi kipeä komppi sydämmenlyöntien tahtiin. Kahvinkeittimen kannu halkesi lavuaarin reunaan ja nyrjäytin nivelsiteet astuessani Ryhmä Hausta tutun pehmon päälle. Kaaduin siinä rytäkässä ja törmäsin kevyeen väliseinään, joka kaatui koko pituudeltaan. Vaimo heräsi kiukkuisena. Ei ollut muutako naulaliivit päälle ja siinä se päivä meni ylitasotushommissa. Nilkka oli illalla kuin jumppapallo ja sininen kuin Välimeri. En saanut yhtään lahjaa enkä syönyt murentakaan päivän aikana. Kukaan ei muistanut, että on isänpäivä. Tarkemmin ajatellen, Isänpäivä tuntuikin aina jotenkin niin keinotekoiselta. Tekemällä tehdyksi ja päälleliimatuksi. Kukaan ei olisi halunnut juhlia isänpäivää. On hienoa, että keksittiin läheistenpäivä.
Kuulostaa helvetilliseltä. Onneksi kärsimyksesi päättyvät nyt! Kerrotko vielä, miten aiotte viettää läheisenpäivää ensi sunnuntaina? Me olemme suunnitelleet päivän yhdessä. Ensimmäisenä herään minä ja herätän puolisoni laulaen. Nautimme yhdessä aamiaisen sängyssä ennen kuin menemme herättämään lapset. Hekin saavat aamiaisen sänkyyn laulun säestämänä. Sitten leivomme yhdessä läheistenpäiväkakun. Iltapäivällä käymme hautausmaalla sytyttämässä kynttilän poisnukkuneiden läheisten muistoksi. Sen jälkeen ajamme kaikki ystävät ja sukulaiset läpi Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Varainais-Suomessa ja Kymeenlaaksossa. Pudotamme jokaisen postiluukusta pienen muistiaisen, joita olemme läheisillemme syksyn aikana askarrelleet, ommelleet, nikkaroineet, takoneet ja hitsanneet. Illalla saavumme kotiin väsyneenä mutta onnellisena jakamisesta lisääntyneestä lähimmäisenrakkaudesta.
Kuulostaa ihanalta! Meillä nukutaan läheistenpäivän aamuna pitkään. Kun kaikki ovat omatahtisesti heränneet, kokoonnumme olohuoneen karvamatolle läheispiiriin. Tartumme rakkaita perheenjäseniä käsistä kiinni. Keskelle piiriä sytytämme rauhaa säteilevän läheistentuohuksen ja alamme hyräillä vokaaleja. Painamme silmät kiinni ja tunnustelemme itsessämme, mikä tekeminen alkaa houkutella ja resonoida meissä. Kuuntelemme hellästi sisintämme ja tartumme alitajuntaviesteihin. Tämän enempää en voi kertoa suunnitelmistamme, koska kaikki päätökset syntyvät ryhmänä ja läheistenpäivän aamuna. Yhdessä.
Kyllähän tämä läheistenpäivä on kerrassaan erinomainen keksintö. Onkohan isänpäivään enää koskaan paluuta?