Kuluttamisen vähentäminen voi innostaa

Joskus yksi lause laittaa kelan pyörimään. Nyt sellainen lause oli Hesarissa:

”Vähempi kulutus ei tietenkään innosta ketään.” (HS 12.9.)

Tekstistä ei käynyt ilmi, oliko tämä löysä heitto haastateltavan vai toimittajan ajatus, eikä sekään, oliko se ehkä ironiaa vai mitä.

Mutta vähempi kulutus todellakin innostaa ketään. Tunnen kymmeniä ihmisiä, jotka pyrkivät vähentämään kuluttamista ilman, että heillä olisi siihen jokin ulkoinen, pakottava syy, kuten rahapula.

Vähempi kulutus todellakin innostaa ketään.

Miksi ihmiset haluavat vähentää kuluttamista? Kysyin teineiltä ja he olivat sitä mieltä, että syy paikantuu vastuuseen: kulutusta vähentävä ajattelee tulevia sukupolvia. Hän katsoo, ettei ole oikein syödä seuraavien sukupolvien pöydästä. 16 v sanoi, että kulutusta vähentävä osaa asettua toisen osaan sen sijaan, että ajattelisi vain omia halujaan ja kulkisi niiden ohjaamana.

Kuluttamisen vähentäminen liittyy siis vastuuseen ja tuleviin sukupolviin. Mutta miksi se siltikään innostaisi? Eikö niukkuuteen pyrkiminen ole kuitenkin viheliäistä?

Innostavia syitä löytyy ainakin kahdesta suunnasta, joista sisäinen on ulkoista merkittävämpi.

On olemassa ihmisiä, joille on tärkeää, että he pyrkivät toimimaan oikein ja välttämään sitä, mikä on väärin.

On olemassa ihmisiä, joille on tärkeää, että he pyrkivät toimimaan oikein ja välttämään sitä, mikä on väärin. Edelleen on ihmisiä, jotka pitävät vääränä lentomatkailun, lihansyönnin, tarpeettomien tavaroiden ostelua ja sen sellaista. Kun he luopuvat väärinä pitämistään tavoista, heidän sisäinen vapaudentunteensa lisääntyy.

Ilmiöstä puhutaan uskonnon kielipeleissä. Lapsena kuulin sanottavan, että ”puhdas omatunto on paras päänalunen”. Ihminen, jolla on mainittu ”puhdas omatunto”, on sisäisesti vapaa.

Täytyy kuitenkin tehdä selväksi, että yksittäisen ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä on eri asia kuin yleinen käsitys – jota lainsäädäntö heijastelee – oikeasta ja väärästä. Se, mikä on lain mukaan sallittua, tavanomaista tai yleisesti hyväksyttyä, ei välttämättä ole eettisesti kestävää. Toisaalta se, mikä on minun mielestä väärin, ei välttämättä ole yleistettävissä yleiseksi säännöksi. Eräs ystävä kysyi, voiko hän lentää toiselle puolelle maapalloa, jos hän on kitsastellut vuosia eikä aio tehdä mitään muuta väärää. Mistäpä mitä tiedän. Olisi helppoa, jos moraaliset päättelyketjut voisivat päättyä auktoriteettiin, mutta moraalin olemukseen kuuluu, ettei sitä voi perustella millään sen yläpuolella olevalla – ellei sitten kuvittele ylimmäiseksi jotain Jumalan kaltaista. Niinpä en voinut sanoa ystävälle muuta kuin että hänen tulee itse päättää kantansa. Minä en lentäisi, mutta enhän ole auktoriteetti, en ole jumala enkä edes Immanuel Kant.

Moraalista arviointia ei useinkaan tehdä järjellä, jonka käyttöä Kant peräänkuulutti. Siihen vaikuttavat esimerkiksi kulttuuriset tekijät. Apostoli Paavali tunnisti ilmiön ja pyöritteli sitä muutamissa kirjeissään. ”Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa” (1. Kor. 8:7). Meidän aikanamme moraalista kompassia sekoittaa esimerkiksi käsitys, jonka mukaan talouden tulee kasvaa, ja että työllistäminen ja taloudellinen toimeliaisuus ovat aina lähtökohtaisesti hyviä ja tavoiteltavia asioita. Paavalia mukaillen voisi sanoa vaikkapa niin, että ”tottumuksesta talouskasvuun jotkut kuluttamisesta luopuessaan ajattelevat, ettei tämä ole aivan oikein, ja tämä sekoittaa heidän epävarman mielensä”.

Taloutta ei tarvitse yrittää kasvattaa, ja turhista ja haitallisista töistä on oikein kieltäytyä.

Taloutta ei tarvitse yrittää kasvattaa, ja turhista ja haitallisista töistä on oikein kieltäytyä. Ihmisen ei ole pakko ostaa edes kotimaista, jos hän ei halua.

Toinen sisäinen syy liittyy pystyvyyden tunteeseen. Kulutusriippuvuuksien katkominen aikaansaa parhaassa tapauksessa pärjäämisen tunteen. Kun ihmiselle kertyy taitoja ja kokemuksia kulutusyhteiskunnan reuna-alueilta, hänen toimijuutensa vahvistuu. Häntä ei hetkauta sähkökatko tai Suezin kanavaan juuttunut rahtialus. Ruoan hinta ei paljon purista, jos viljelee ruokansa itse – ei muuten ole ihan yksinkertaista viljellä käsipelillä ruokaa koko vuoden tarpeiksi, kokeilepa huvikseen.

Ulkoinen syy liittyy rahatalouteen. Jos ihminen kuluttaa vähemmän rahaa, hänen myös tarvitsee tienata vähemmän rahaa eli tehdä vähemmän palkkatyötä. Kun palkkatyötä on vähemmän, on enemmän aikaa tehdä sitä, mikä tuntuu tärkeältä ja mielekkäältä. Tiedän, että kulutusyhteiskuntaan indoktrinoitu ei ehkä arvosta tällaista. Hänen mielestään olisi parempi tehdä palkkatyötä, vaikka se olisi tarpeetonta, turhaa tai jopa haitallista. Mutta se on hänen ongelmansa.

Mitä kulutusta vähentävä sitten tekee? Kuka mitäkin, mutta voisin kertoa, mitä itse olen tänään tehnyt.

Tänään olen tehnyt ansiotyötä neljä tuntia. Sen lisäksi kävin kasvimaalla korjaamassa hernettä ja porkkanaa, tein iltaruoaksi sienipiiraan eilen kerätyistä kosteikkovahveroista ja pistin kolme kiloa kasvimaan satoa hapatusastiaan tekeytymään. Illalla keräsin seurakuntavaalilistallemme vielä viimeisiä nimiä ja sitten soitin puoli tuntia Chopinia, mistä tuli nuoruus mieleen. Nyt pistän blogitekstin maailmalle ja katson vähän jalkapalloa.