Kukaan ei ole lopulta minkäänlainen
Eräästä matemaattisesta julkaisusta muistan todistuksen siitä, miten kaikki on mielenkiintoista. Se menee näin: ajatellaan, vaikkapa kiviä. Ajatellaan sitten, että on olemassa hienoja, mielenkiintoisia kiviä ja sitten joukko epämielenkiintoisia kiviä. Koska kivillä on ominaisuuksia kuten koko, paino, väri, ne voidaan järjestää ominaisuuksien mukaan, eikö? Tämän seurauksena täytyy olla olemassa joukon pienin alkio (kuten joukko-opissa ilmaistaan). On siis olemassa pienin epämielenkiintoinen kivi. No, sehän on kyllä aika mielenkiintoinen kivi, eikä näin ollen voi kuulua kyseiseen joukkoon. Se lentää siis ulos, kuten yksitellen jokainen kivi sen jälkeen (toiseksi pienin… jne). Epämielenkiintoisten kivien joukko tyhjenee lopulta, ja kaikki kivet ovat siten mielenkiintoisia.
Samankaltaisella ajatusleikillä olen viihdyttänyt itseäni sen suhteen, miten me ihmiset jaamme toisiamme ja itsiämme erilaisiin ryhmiin. Ihmisten jako ryhmiin on mielestäni täysin mahdoton ajatus.
Jatketaan, näin aamutuimaan, kirjoitushetken aamukahvilogiikalla.
Otetaan hyppysiimme vaikkapa erilaiset kulinaristit; keitä ovat he, jotka julkilausuvat pitävänsä milloin viinistä, milloin sisäfileestä, milloin chileistä. Ovatko he, jotka pitävät viineistä, ihmisiä, jotka pitävät viineistä – siis viini-ihmisiä? No eivät. Jos tarjoat satunnaisen lasillisen viiniä viineistä oikeasti pitävälle ihmiselle, hän todennäköisesti sylkäisee sen mäkeen. Viini-ihmisemme todennäköisesti pitää ainoastaan Burgundin etelärinteen gamay-rypäleen viineistä, eikä välitä siitä todennäköisestä kyykkyviinilasillisesta, jota yritämme hänelle tyrkyttää. Sama pätee muihin erikoisiin harrasteisiin. Mitä enemmän kuuntelemme musiikkia, sitä allergisemmiksi käymme kauppahallien ja autoradioiden taustamelulle. Lopulta ainoastaan yhden 70-luvun kulttibändin ensimmäisen levyn B-puoli kelpaa ”musiikista”.
Nämä ovat mieltymyksiä, subjektiivisia ominaisuuksia. Mites sitten objektiivisemmat kriteerit, joilla ajamme itsemme karsinoihin? Seksuaalinen suuntautuminen? Etnisyys?
Edellä mainittu pätee: heteroseksuaalinen nainen/mies, joka on olettaen kiinnostunut vastakkaisen sukupuolen edustajista, ei suurimpaan osaan vastakkaisen sukupuolen edustajien joukosta vilkaisekaan. Itse voin tunnustautua heteroseksuaaliseksi naisista kiinnostuneeksi mieheksi. Tämä tarkoittaa sitä, että mieleeni tulee ehkä viidestä kymmeneen naisoletettua henkilöä, joista olisin jossain skenaariossa seksuaalisesti kiinnostunut. Sama pätee muutettavat muutettuina muihin seksuaalisiin suuntautumisiin. Olemme kiinnostuneita yksilöistä, emme keinotekoisista ihmisryhmittymistä sinänsä.
Lopuksi vielä pyhä etnisyys, kansa, laji, rotu. Näitä kaikkein vähiten on olemassa. Itse olen Suomessa syntynyt, suomea puhuva suomalainen – paitsi jos matkustan jossain päin Suomenmaata. Helsingissä, Turussa, tai Tampereella olen ensisijassa ylpeä pohjoiskarjalainen. Maakuntamme rajojen sisällä olen tietysti Joensuusta, koska jo Kontiolahti on aika bönde. Joensuulaisten keskuudessa ylpeilen taas niinivaaralaisuudellani. Et cetera, ad absurdum, ad infinitum.
Kukaan ei ole minkäänlainen, ja kuka väittää olevansa, pyrkii petkuttamaan muita ja itseään. Jokainen meistä on yksilö, pyhät uskonsodat ovat turhia. Tosin en enää osaa varmaksi itseltäni sanoa, onko muunkaanlaisia uskonsotia, tai, että ovatko uskonsodatkaan yhtään minkäänlaisia.
