Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Koti-isällä ei ole lomaa

31.12.2015

Joulu tuli koti-isällekin. Vaimo on pitkällä lomalla, joten kotihommat ja lastenhoito jakaantuu kahden aikuisen kesken. Helpottaa hetkeksi. Voidaan käydä nuotiolla paistamassa makkaraa, kuten kunnon perheet tekevät. On aikaa ja voimavaroja poiketa arjen rutiineista.


Viimeisiä välipäiviä vietetään ja uusivuosi painaa päälle. Perunasalaatti ja nakit odottavat jääkaapissa. Perinteistä uudenvuodenaaton oksennustautia pelätään. Iskeekö se jälleen? Kirjoittaessani tätä tekstiä pohdin, että ehtisinkö vielä ostamaan ilotulitteita? Olisihan se rapsakkaa näyttää lapsille, kun koti-isä pamauttaa pommeja. Taidan hankkia rouhean padan. Sytytyslanka urheasti palamaan ja perhe turvalliselle etäisyydelle ihailemaan väriloistetta.


Kyllä minua korpeaa, että koti-isällä ei ole lomaa. Opettajan ammatissa joulun tienoo tuntuu luissa ja ytimissä. Pitkä, pimeä ja eksponentiaalisesti kiihtyvä kiire loppuu kuin seinään välitodistusten jaon jälkeen. Kehossa virtaa autuus ja onni, joka kääntää suupielet seesteiseen hymyyn. Nyt käsillä oleva hoitovapaajoulu jolkottaa tasaisena. Ei lomalle pääsemisen fiilistä. Koen olevani edelleen työpaikalla ja arki vain jatkuu.

Joulussa kulkee raja. On aika ennen joulua ja aika joulun jälkeen. Minun mielessäni joulu on pimeän syyskauden maali. Hoitovapaasyksy on takana ja todellakin, taidan olla tyytyväinen! Elän aikaa, jota tulen muistelemaan lämmöllä ja kaipauksella.

Uusi vuosi kurkkii jo nurkan takana ja hoitovapaavuotta on reilusti jäljellä. Ehdin lukuisia kertoja pukea lapsia ulos, jakaa ruokaa lautasille, vaipua epätoivoon, turhautua ja tottunein liikkein valmistaa kerta toisensa jälkeen samanlaisen aamupalan.

Uudelta vuodelta toivon, että rutiinit pysyisivät ja välillä niitä ei olisi laisinkaan. Haluan sietää päiviä, jolloin tilanteet eivät ole ennakoitavissa. Pakotan itseni unohtamaan puhelimen jonnekin käteni ulottumattomiin. Toivon sietäväni tavallisuutta ja keksiväni yllätyksiä. Kunpa muistaisin vähentää suolan käyttöä ja lisätä lasten lautasille salaattia. Jaksaisinpa pitää yllä kevyttä ilmapiiriä ja muistaisin huumorin silloin, kun mikään muu ei auta. Toivon hetkiä, jolloin istun sohvalla lapset sylissäni, luen heille kirjaa nenässäni molempien päänahan tuoksu. Muistaisinpa toivottaa vaimoni tervetulleeksi kotiin myös niinä päivinä, jolloin työpäivä on venähtänyt yllättäen pitkäksi.

Hyvää vuotta 2016 kaikille!


Antti Kanto

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »