Hyppää sisältöön

Kirja-arvio: Isäkirja, kokemuspuheenvuoro isyydestä

Isäkirjan kautta voi vaaratta kurkistaa isyyden maailmaan, arvioi Topi.
Julkaistu
Kirja-arvio: Isäkirja, kokemuspuheenvuoro isyydestä

Lapselliset miehetblogiinkin kirjoittaneet ystävykset Ilkka Enkenberg ja Markus Forsell ovat koonneet isyyttä koskevia keskusteluitaan kansien väliin. Isäkirja – tositarinoita, jotka jokaisen isän tulisi lukea (readme.fi 2020) on tuhti, melkein 400-sivuinen paketti, jonka painopiste on vanhemmuuteen liittyvissä tunteissa. Rakkautta, turhautumista, raivoa, onnea, pelkoa, pettymystä, ylpeyttä, häpeää ja hämmennystä. Isyys venyttää tunneasteikkoa molemmista päistä.

Enkenberg ja Forsell ovat molemmat kolmen lapsen isiä. Kirjan perusteella heitä voisi luonnehtia rehellisiksi ja tavallisiksi miehiksi. Tavallisuutta alleviivaa myös Forsell, joka sai Vuoden isä -palkinnon vuonna 2013. Palkinnon jälkeen hän kävi puhumassa työn ja perheen yhteensovittamisesta tapahtumissa ja radiossa:

”Pidin erityisesti siitä, että normaalista, tavallisesta, arkisesta ja inhimillisestä isyydestä oltiin kiinnostuneita ja se riitti ylittämään luennointi- ja uutiskynnyksen. Ei tarvittu eroa, konkurssia, loppuunpalamista, kolmosia tai muutakaan dramaattisempaa aihetta, vaan tavallisuus riitti ja kiinnosti.”

Tavallisuus näkyy esimerkiksi siinä, että miehet puhuvat isyydestä oikeastaan pelkästään kokemuksiensa kautta. Tieteeseen nojaavat kirjat ovat erikseen.

Kirjoittajat ovat ystäviä ja he vaikuttavat paljossa toistensa kaltaisilta. Enkenberg lienee vähän Forsellia tiukempi ja impulsiivisempi, mutta isoissa asioissa miekkoset ovat samoilla linjoilla. Keskustelukumppanin ajattelua tai toimintaa ei haasteta, mikä vaikuttaa osaltaan siihen, ettei kirjassa sukelleta kovin syviin vesiin. Kirjan ilmapiiri muistuttaa rupattelua ystävän kanssa, kun on otettu olut tai pari ja ollaan samaa mieltä oikeastaan kaikesta.

Jos Eino Saaren Miehen kosketus oli syväsukellus mieheyteen, Isäkirja kahlailee isyyden rantavesissä. Voin kuitenkin kuvitella Isäkirjan palvelevan sitä yleisöä, jolle se on suunnattu. Isäkirja on ”vertaistukea jo isiksi tulleille ja johdatus tulevaan isäksi aikovalle tai pian tulevalle”, sanotaan takakannessa. Isäkirjan ikkunasta voi vaaratta kurkistaa isyyden maailmaan.

Toimitussihteeri minussa olisi käynyt käsikirjoituksen vielä kertaalleen läpi ja karsinut tekstistä noin 20 %. Tiiviyttä olisi saanut esimerkiksi karsimalla toisen sanomisen kommentointia. Samalla lukijan oivalluksille olisi jäänyt enemmän tilaa. Olisin taittanut kirjan tiiviimmin. Fontiksi olisin valinnut päätteellisen, pykälää pienemmän serif-tekstifontin. Näillä kirjan painosta olisi lähtenyt puolet pois ja sitä olisi kivempi pidellä kädessä.

Teksti on sujuvaa, mutta leppoisan rupatteleva sävy voi häiritä sellaista, joka on tottunut tiiviiseen ilmaisuun. Mutta monin paikoin miesten kertomat anekdootit imaisevat mukaansa. Pidän tavasta, jolla Enkenberg ja Forsell puhuvat lapsistaan ja omasta hämmenyksestään, jota jokainen lapsensa aidosti kohtaava vanhempi kohtaa. Tällaista puhetta ei ole liikaa.

Topi Linjama