Hyppää sisältöön

Käytöskoulu: Käyttäydy itse ja selitä lapselle miksi teet niin

Julkaistu

Käytöstavat eivät välttämättä ole kovin vaikea asia. Ne on lopulta helppo opettaa lapsille ja lapset oppivat ne nopeasti. Ikävä kyllä näyttää siltä, että keski-ikään tultaessa ne on vielä helpompi unohtaa.
Tämä tulee tuskallisen selväksi esimerkiksi siinä vaiheessa kun pyöräilee kaupungin keskustassa ja meinaa parhaimmillaan pari kertaa päivässä päästä hengestään piittaamattomien autoilijoiden vuoksi. Yleensä se auto on keskimääräistä uudempi ja kalliimpi ja keskimääräistä useammin sitä ajaa keski-ikäinen mies.

Sosiaalinen media on toinen paikka, jossa keski-ikäisillä (siellä sukupuoleen katsomatta) on todella vaikeaa. Nettikeskusteluissa minulla on yleensä helppoa ikäisteni tai sitä nuorempien kanssa, mutta osapuilleen 40 vuotta tuntuu olevan jonkinlainen vedenjakaja, jossa alkeellisetkin käytöstavat lentävät ikkunasta. Kerta toisensa jälkeen joutuu muistuttamaan ihan perusasioista, jotta keskustelu ei taannu silkaksi sekoiluksi. En sano, että ala-astetasolle, koska ne ala-asteikäisten keskustelut, joita satun usein kuulemaan ovat yleensä suhteellisen kohteliaita ja niissä päästään eteenpäin.

Hyvä tapa opettaa tapoja lapsille on esimerkki. Se ei tietenkään aina onnistu eikä aina ole mahdollista, mutta kannattaa yrittää. Jos yrittää olla empaattinen, läsnä tilanteissa ja ottaa toiset huomioon, niin lapsikin ehkä oppii tekemään niin. Esimerkin kannalta on tietysti hankalaa, että esimerkkiä näyttävät myös ne keski-ikäiset, jotka joko ovat unohtaneet tai ajattelevat olevansa käytöstapojen yläpuolella. Sen vuoksi pelkkä esimerkki ei riitä.

Toinen hyväksi havaitsemani vinkki on se, että näitä asioita ei opeta lapselle dogmina: ehdottomina pyhinä opinkappaleina. Kokemukseni mukaan on parempi kertoa lapselle miksi pyrimme toimimaan sosiaalisten normien mukaan, miksi niitä joskus on hyvä myös rikkoa ja pyrkiä tässä kaikessa jonkinlaiseen johdonmukaisuuteen. Lapsikin hahmottaa, että asiat sujuvat paremmin, jos tulemme keskenämme toimeen. Parasta tässä on se, että kun asioita selittää lapselle, joutuu myös itse pohtimaan, miksi tapaa on syytä noudattaa – vai onko?

On totta, että jotkut käytöstavat ovat huonoja tapoja, joista voisi pyristellä eroon. Esimerkiksi edelleen häiritsevän yleinen tapa paheksua imettämistä julkisella paikalla on sellainen sosiaalinen normi, joka tulisi murtaa. On myös paljon pukeutumiseen liittyviä normeja, jotka ovat puhtaasti älyvapaita. Jos olet mieheksi itsesi mieltävä, voit kokeilla: laita hame päällesi ja mene lähikauppaan tekemään päivän ostokset. Tarkkaile reaktioita. Yritä sitten keksiä joku oikeasti hyvä, pitävä ja järkevä syy siihen, miksi se herättää niin paljon hämmennystä ja jopa paheksuntaa. Minä en ole keksinyt.

Käytöstapoja ei tarvitse noudattaa sen takia, että niillä on itseisarvo vaan silloin jos ne toimivat, eli parantavat yhteiskunnan toimintaa. Käytöstavat ovat ajan kuluessa elävä ja muuttuva asia, jotka muuttuvat sillä tavalla, että joku alkaa rikkoa niitä ja muut liittyvät mukaan. Joskus niin siis kannattaa tehdä.

Pasi Huttunen
Käytöskoulu-sarja pitää sisällään ajatuksia oikeanlaisesta käyttäytymisestä.