Loppuillan möyrimistä
Joulunajan lämpöoppia
Olin pikkujouluissa. Olivat tällä kertaa vuoden ainoat. Kenties onneksi: jonain vuonna muistan kolmansien lanttulaatikoiden tursuneen jo korvista.
Joulua juhli (tai mitä pikkujouluissa sitten juhlitaankaan) yhteisen harrastuksen ympärille muodostunut yhdistys. Paljastettakoon sen verran, että kyseiseen harrastukseen liittyvät kepein tökittävät kuulat, ja joidenkin mielestä toiminta lähestyy urheilun määritelmää. Kuten useimmissa vastaavissa tapauksissa, kyseessä on ennemminkin pelin muotoon naamioitu keskustelu- ja oluenhörpintäkerho.
KUKA KUULUU MUKAAN
Illan myötä pöydälle nousi se kissanhäntä, että onko tällainen harrastustoiminta liiaksi sisäänpäinlämpiävää, uusia kun jäseniä kaipaa kilta kuin kilta. Pohdin tästä innostuneena, että millainen yhdistys-, järjestö-, tai kerhotoiminta onkaan eksklusiivista (eli ”ulossulkevaa”) tai inklusiivista (”sisäänsulkevaa”). Hauskoja ovat myös nämä kielemme lämpöön liittyvät vastineet; lämpeääkö porukka sisään- vai ulospäin – ja miten se termodynamiikka liittyy mitenkään mihinkään?
Fysiikassa systeemiä eli järjestelmää kutsutaan endotermiseksi, jos siihen virtaa lämpöä sisään, ja eksotermiseksi, mikäli se luovuttaa lämpöä ulos. On tavallaan mieltä endotermisesti kohtelevaa, että me suomalaiset miellämme sosiaalisen toiminnan tätä kautta. Sulamme toisten ihmisen seurassa tai jähmetymme yksinäisyyteemme.
Pikkujoulutuoksinassa tultiin siihen tulokseen, että tietty sisäänpäinlämpiävyys ja ulossulkeminen kuuluu asiaan. Saadaanpahan ryhmään rämään salaseuramaisia sävyjä. Miten sitä voisikaan itsensä identifioida sellaisen yhteisön mukaan, johon kuka tahansa pääsee ”liity ryhmään”-napista?
ENTÄ PERHE
Samankaltainen ajatus kävi, kuten usein käy, vastaan täysin eri yhteydessä. Kuuntelin Ruben Stillerin radio-ohjelmaa, jossa keskusteltiin jouluiseen teemaan liittyen Jeesuksen syntykertomuksesta, ja mm. sen historiallisuudesta. Kun sitten keskusteltiin Marian ja eritoten Daavidin sukuun kuuluneen Joosefin roolista, selitti raamatuntutkija, että tuolloin esimodernina aikana perhe oli ”tuotantoyksikkö”, eikä ”kulutusyksikkö”, kuten nykyään (parafraseeraten). Tässä kontekstissa ajatus liittyi siihen, että Jeesus todennäköisesti peri isänsä rakentajan ammatin ennen julkisuuden valokeilaan astumista.
Kirjailija Nikos Kazantzakis vie ajatuksen loogiseen päätepisteeseensä kirjassa Viimeinen kiusaus (1951): mikäli Jeesus toimi puuseppänä aikana, jona ihmisiä naulittiin puisiin risteihin, niin tokihan hän sitten noita ristejä oli ikänsä valmistanut. Oh, the irony!
Vastausehdotuksia esittämättä heitän juhlapyhiin kinasteltavaksi sen ajatuksen, että onko sitten perhe sisään- vai ulospäin lämpiävä – kuluttaako se vai tuottaako jotain. Onko perhe-elämä kauheimmassa skenaariossa ”luksusta”, johon vain harvoilla on varaa. Perhe ei ole nykymaailmanajassa samanlainen työnjakoon liittyvä elinehto, mitä joskus muinoin. Erilaiset perhemallit haastavat käsitystä siitä, kenet suljetaan ulos ja kenet hyväksytään Meihin.
MITÄ SITTEN
On täysin mahdollista, että biljardiklubin pikkujouluilla ja evankeliumien sosiologialla ei ole mitään yhteistä, ja olen nähnyt analogian haamuja siellä, minne ne eivät kuulu. Minkä kauniimman mietteen raamatuntutkija radiossa suustaan päästi, liittyi siihen, että Joulun teologinen ydin on ihmeen, yliluonnollisen tulossa arjen keskelle. Jumalan lapsi syntyy tavalliseen perheeseen. Mitä sekään nykyään tarkoittaisi, jätän vastausehdotuksia esittämättä kinasteltavaksi etc etc.