Jättäkää roikkumaan, kyllä ne linnut sen sieltä syö!
Helmikuun kelmeä aurinko otti tänä vuonna lehtori Kristosta lopullisen kuristusotteen. Se veti häntä itseään kohti noin neljän metrin verran.
Oijustaessani perjantai-iltapäivänä läpi hiljaisen ruokalan tipahti niskaani jotain kosteaa. Katsoin ylös ja parkaisin järkytyksestä ja inhosta; Kriston haarovälistä tippuva viimeinen tervehdys ei ollut muisto, jonka olisin toivonut ahkerasta kollegastani jäävän.
En voinut muuta kuin jättää Kristo-rievun roikkumaan – mökkiviikonloppu odotti. Eikä poloisen hyväksi olisi ollut mitään enää tehtävissäkään. Niinpä ajastin tiedotteen lähtemään koulun henkilökunnalle maanantaiaamuna klo 4.20.
Maanantaina saavuin työpaikalle ensimmäisenä. Siivooja oli pyyhkinyt lattian huomaamatta sinisenä roikkuvaa vainajaa, jonka farkut olivat onneksi kuivuneet.
Vähitellen tulivat muut. Pidimme Kriston muistoksi lyhyen hiljaisen hetken, jonka rehtori päätti rykäisyyn: “Eiköhän lähdetä töihin.”
“Mutta mites tuo Kriston kalmo? Ei kai sitä tuonne voi jättää!” kyselin hädissäni.
Syntyi kalabaliikki. Kuka Kriston nostaisi alas? Talkkari hätääntyi: “Miien tällä sölälä ruuhmiita nostele.” Asia harvinaisen selvä. Terveys edellä on mentävä.
“Josko me sitten yhdessä koitettais?” ehdotin, mutta Pykälä ehti väliin. Työehtosopimukseen ei kuulu kuolleiden nostelu”, hän paalutti. Se siitä sitten. Ketään ei huvittanut alkaa kiistelemään liiton jyrän kanssa.
“Voisiko oppilaita osallistaa?” joku yritti, mutta idea torpattiin saman tien. Siitä tulisi sanomista kotoa, minkä jokainen halusi välttää viimeiseen asti. “Entä hautaustoimisto?” keksi joku. Rehtori meni vaikeaksi. “Se väki tietää hintansa. Tahtoo sanoa, että siinä tapauksessa pitäisi luopua resurssiopettajasta kevääksi. Oletteko valmiit siihen?” Mutinaa, jalkojen siirtelyä.
Lopulta päädyttiin kysymään toimintaohjeita sivistystoimenjohtajalta. Kaiutinpuhelu aukesi yhdeksän piipauksen jälkeen: “Mitä nyt taas?”
Rehtori esitti asian, vastaus tuli nopeasti: “Ikävää, että tällaista kysellään, vieläpä kesken johtoryhmän virkistäytymisseminaarin aamujoogan. Raha on nyt tosi tiukassa, ja nämä ulkomaanpuhelutkin maksavat. Virittäkää vaikka pressu, joka kerää putoavan visvan ja toimii näkösuojana. Ja muistakaa avata ikkuna kevätjuhlan jälkeen. Petolinnut kyllä hoitavat loput!”
Otto Kallioranta
Kommentit (0)