Hyppää sisältöön

Jalkapallon MM-kisat ajankuvana

Jalkapallokisoista tutut ongelmat ovat arkipäivää kaikessa, mitä globaalissa fossiilikapitalismissa tapahtuu.
Julkaistu
Teksti Topi Linjama
Kuvat Pasi Huttunen
Jalkapallon MM-kisat ajankuvana

Koulun avoimien ovien päivän vetonaulana oli kaksi ponia. Ne söivät katoksessa lehmänhermoisina heinää, kun kymmenen lasta kiljui ympärillä.

Kahviossa oli myynnissä rinkeleitä. Kolme eri täytettä, kasvis, juusto ja meetwursti. Mikäli et tiennyt, niin meetwurstiin käytetään usein hevosenlihaa.

Hevonen pihalla, meetwursti sisällä. Emme halua tietää, mitä siinä välissä tapahtuu.

Orjien rakentamat MM-kisat

Jalkapallon MM-kisat ovat paraikaa käynnissä Quatarissa. Stadionit on tehty järjettömällä määrällä ihmisuhreja, terästä ja dollareita keskelle aavikkoa. Infrastruktuurin rakentamisen aikana Qatarissa on kuollut tuhansia siirtotyöläisiä.

Qatar on pieni valtio Persianlahden rannalla. Kesällä päivän ylin lämpötila on keskimäärin 40 astetta. Sademäärä vuodessa on noin 70 mm, kun se esimerkiksi meillä on 6-10 kertaa enemmän. Kasveja ei pahemmin kasva. Maan eläimistöön kuuluu lähinnä hämähäkkejä ja skorpioneja ja kolme miljoonaa Homo sapiens -lajin edustajaa.

Qatar on emiirikunta, jonka demokratian tilaa voi verrata ehkä 1800-1900-luvun taitteen Suomeen. Lista maan ihmisoikeusongelmista on pitkä. Siirtotyöläiset elävät orjuuden kaltaisissa oloissa, palkkoja ei makseta, sairausvakuutusta ei ole, työsuojelu on olematon. Homoseksuaalisuus on rikos, josta voi saada seitsemän vuotta vankeutta, naiset pysykööt poissa näkyvistä ja päätöksenteosta. Ja lehdistö ja muut pitäkööt turpansa kiinni. Silti voi olla hyvä muistuttaa, ettei Qatar suinkaan ole alueen vanhoillisin valtio.

Vielä sata vuotta sitten Qatar eli helmenkalastuksella, mutta sitten löytyi öljyä. Maan satumainen omaisuus on pumpattu emiirien jalkojen alta öljyn ja kaasun muodossa. Ellei globaalia ihmettä tapahdu, kaasuvaltiossa käy toteen sanonta Persianlahdelta:

”Isoisäni ajoi kamelilla, isäni ajoi amerikanraudalla, minä ajan suihkukoneella. Lapseni ajaa kamelilla.”

Teurastamossa virtaa veri

Koulun avoimia ovia edeltävänä iltana kävin teinien vinkistä katsomassa Kulttuuritehdas Siihtalassa dokumentin nimeltä Eläinoikeusjuttu. Se kertoi eläinaktivisteista, jotka kävivät ottamassa salaa kuvamateriaalia sikaloista, turkistarhoilta ja teurastamoista. Elokuvan jälkeen elokuvan käsikirjoittaja Saila Kivelä ja kaksi muuta elokuvan pääosassa nähtyä ihmistä, Mai Kivelä ja Kristo Muurimaa, keskustelivat yleisön kanssa.

Elokuvan ansiosta näin mielessäni teurastamokohtauksia, kun kävelin ponien luota kahvioon. Mikäli et tiennyt, niin eläin tapetaan ennen kuin siitä tehdään makkaraa. Eläin tapetaan teurastamossa, missä se ensin tainnutetaan. Aina tainnutus ei onnistu ja eläin taistelee viimeiset hetket kuolemanhädässä.

Teurastamossa virtaa valtava määrä verta, mistä meitä muistuttaa tämä uutinen. Hiihtolatu värjäytyi punaiseksi, kun 30 000 litraa verensekaista jätevettä vuoti HKScanin teurastamosta Paimiossa alkuvuodesta 2022.

Koulun ovella vastaan tuli bilsanope, jolle mainitsin hevonen/meetwursti-riitasoinnusta. Hän oli heti kartalla. Hän kertoi tekevänsä töitä sen eteen, että jokainen hänen oppilaansa ymmärtäisi, mistä ruoka tulee.

Oppilaat saattavat ihmetellä, mitä tarkoittaa maito- tai lihantuottaja.

Mitä se ”tuottaa”, koska maito ja liha tulevat kaupasta, oppilaat kysyvät. Tästä on hyvä lähteä avaamaan tuotantoketjua, jonka hankalat osat halutaan piilottaa aivan samalla tavalla kuin Qatarin ihmisoikeusongelmat. Voi tulla kanakeittopäivänä hankala olo, jos tietää, millaisissa oloissa broilerit ovat eläneet 30 päivän mittaisen elämänsä.

Eläinoikeusjutussa aktivistit pyrkivät saamaan huomion eläinteollisuuden rakenteisiin. Lainsäädäntö on se instrumentti, jolla asioita demokraattisessa järjestelmässä muutetaan.

Dokumentin paras kohta oli se, että Saila Kivelä kävi vuosien kuluttua sikatilallisen luona, jonka eläimiä hän oli käynyt kuvaamassa. Nyt jo eläimistä luopuneen sikatilallisen puheista ymmärsi, että viesti rakenteellisista ongelmista oli osunut yksittäisiin tuottajiin.

Poissa silmistä, poissa mielestä

Moni meistä boikotoi Qatarin kisoja. Emme halua olla osallisia niistä epäkohdista, joita kisoihin liittyy.

”Kaikki [FIFAn kisoissa] on niin oksettavaa”, kuten Suomen naisten maajoukkueen kärkipelaaja Linda Sällström tiivistää. Sällström ei pysty nauttimaan kisoista, kun kisojen taustalla olevat ongelmat pyörivät mielessä.

Tässä tullaan tärkeään kohtaan: Sällström tietää, mitä taustalla on, eikä sen vuoksi voi nauttia kisoista.

Tieto on uhka FIFAn kaltaisille organisaatioille. Kaikki on hyvin, jos ongelmat pysyvät piilossa. Makkaraa voi syödä hyvällä mielellä, mutta jos näkee, että sen takia tapetaan eläin, tilanne muuttuu, minkä voi päätellä vaikka tämän klassikkosketsin katsottuaan. Siksi kuvamateriaali sikaloista, kanaloista ja teurastamoista on niin tulenarkaa, että siitä pitää uutisissa erikseen varoittaa ennakkoon.

Kiitospäivän ateria. ”Aku-setä, missä Tupu on?”

MM-kisojen boikotti on ideana hyvä, mutta silti jaksan ihmetellä sitä, että kuinka monelle tulee yllätyksenä se, kuinka globaali fossiilikapitalistinen maailma toimii. Tismalleen samoja ongelmia liittyy suunnilleen kaikkeen, esimerkiksi lihateollisuuteen ja elektroniikkaan. Harvinaisia metalleja kaivetaan epäinhimillisissä oloissa. Eetti ry:n tutkija Anna Härri kertoo Kongon kaivoksista näin:

Lapsia oli töissä joka puolella. Mitään suojalaitteita ei käytetty. Ihmiset elävät hökkeleissä ja kertoivat ansaitsevansa yhden tai kaksi dollaria päivässä. Kaivajia kuolee onnettomuuksissa koko ajan.

Harva meistä boikotoi elektroniikkaa tai pyrkii edes etsimään eettisesti kestävämpiä vaihtoehtoja, vaikka tietääkin ongelmista ainakin yleisellä tasolla. Itsekin kirjoitan tätä tekstiä epäeettisellä (onneksi sentään vanhalla ja käytetyllä) läppärillä.

Jalkapalloija Riku Riski sai osakseen ihmettelyä, kun hän 2018 kieltäytyi eettisistä syistä osallistumasta MM-kisoihin. Tuoreessa Hesarin jutussa Riski kehuu seuraansa HJK:ta siitä, kuinka siellä ymmärrettiin ja tuettiin hänen päätöstään.

Riski sanoo, että hänen boikottinsa oli vain osa kokonaisuutta.

”Ilmastonmuutos on esillä arjessa. Syön kasvispainotteisesti. En omista autoa”, hän kertoo ja lisää, ettei hän halua opettaa, miten pitää toimia, eikä hän pidä itseään mitenkään parempana kuin muut.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.