Itkeekö isä?
Muistan hetken, kun opin olemaan itkemättä. Silmiä kirvelsi, kurkkua kaihersi ja itku oli tulossa, mutta sain sen vedettyä takaisin. Pari silmänräpäytystä, nielaisu, ja tilanne oli ohi. Voitettu itku tuntui hetken lievänä turtumuksena päänahassa ja katosi sitten tyynen rauhalliseen oloon. Näinkö se käy, ihmettelin. Olin ehkä kuusivuotias.
Itkemättömyyttä olen enemmän tai vähemmän menestyksellisesti harjoittanut koko myöhemmän ikäni. Aivan kyyneleetön en ole ollut: erityisen herkkinä hetkinä olen tuntenut silmänurkan kostuvan ja palan nousevan kurkkuun, mutta useimmiten tämä on tapahtunut yksinäisyydessä.
Sanovat, että mieskin saa itkeä. Se on merkki inhimillisyydestä ja tunneherkkyydestä. On tärkeä oppia ilmaisemaan tunteitaan, keskustelemaan niistä. Itku helpottaa ja purkaa patoutuneita tunteita – ainakin naisilla. Miesten kokemuksia asiasta en ole päässyt kuulemaan.
Mieskin saa itkeä. Periaatteessa. Käytännössä miehen itku aiheuttaa useimmiten vaivautuneisuutta muissa läsnäolijoissa. On kiusallista todistaa miehen hetkellistä romahtamista, julkista avuttomuuden hetkeä. Sitähän itku merkitsee. Vai merkitseekö?
Mieleeni on jäänyt eräs tunnettu jääkiekkoilija, jota haastateltiin uskomattoman loistavasti pelatun ottelun jälkeen. Haastattelija, joka oli myös selostanut ottelun, oli liikuttunut: ääni oli koko ajan vähällä sortua, kyynelet virtasivat avoimesti. Jääkiekkoilijakin niiskutti, mistä haastattelija päätteli hänenkin itkevän. Tämän jääkiekkoilija kuitenkin kielsi tympääntyneen näköisenä. Mitä tässä nyt itkemään.
Ymmärsin kumpaakin, koska tunnistin molemmat miehet itsessäni. Useinkin liikutus valtaa mielen niin, että kontrolli on vähällä mennä, mutta silloin tulee sisäinen jääkiekkoilija, joka pysäyttää tilanteen: nyt ei enempää. Liikuttua voi, mutta ei kohtuuttomasti. Jonkun on pysyttävä tyynenä, kun muut antavat tunteiden purkautua.
En tiedä, kuinka moni lapsi on nähnyt isänsä itkevän. Isän perinteiseen rooliin kuuluu olla kodin järkkymätön tukipylväs, joka ei anna tunteiden heilutella itseään. Isän odottamaton itku voi silloin olla lapselle järkyttävä, jopa pelottava kokemus. Toisaalta erityisesti pojan olisi hyvä oppia isältään, että ei ole katastrofi, jos mieheltäkin joskus itku pääsee. Vaikka ei ihan avoin parku, niin edes sellainen silmäkulmassa kirkkaana kimmeltävä kyynel.
Mutta nyt riittää tästä aiheesta, sanoo sisäinen jääkiekkoilijani.
Jussi Hyvärinen
