Isyyden stressitesti – kun perheeseen syntyy lapsi

Lapsen syntymä on järisyttävä kokemus. Isälle voi tulla yllätyksenä, millaisen muutoksen lapsi hänen elämäänsä tuo. Jokainen lähtee hiihtämään isyyden latua omalla tyylillään. Sitä tietenkin toivoisi, että jokainen mies varaa Kättäriltä perhehuoneen, ihohoitaa ja miesimettää lapsensa, pitää täydet isyyslomat, isäkuukauden ja maksimimäärän vanhempainvapaita, herää yöllä auttamaan syöttämisessä, paapoo ja kantaa vauvaa kantoliinassa.

Toiset näin tekevätkin. Kuitenkin on niitä, jotka lyövät jo synnärille lähdettäessä kädet seis-asentoon kuten suomalainen mies Kummelin kuuluisassa Mankeli-sketsissä: TAUS:iin en lähde, siinä menee raja! Kun vauva tulee kotiin, tämä mies lähtee pelaamaan salibandya. Varpajaisten jäljet, tölkit ja oksennukset, jäävät äitin siivottavaksi.

Millaisiin isiin ja miehiin Isälokeron miehet ovat törmänneet, millaisista ehkä vain kuulleet? Tämä on Isälokeron isyyden stressitesti.

Synnärille en lähde -isä on lähtökohtaisesti sellainen kaveri, jonka ei olisi kannattanut siittää lapsia ollenkaan. Hän on itsekin paapottava vauva, joka ei kykene ottamaan syntyvästä lapsesta minkäänlaista vastuuta. Raskausaikana Synnärille en lähde -isä on enemmän raskaana kuin lasta kantava nainen, ja häntä pitääkin jatkuvasti hieroa ja helliä. Hän on puolisona huomionhakuinen, jos siis ylipäätään pysyy parisuhteessa sen jälkeen, kun on kuullut tulevansa isäksi. Mitenkään harvinaista ei ole, että tämä sankari ottaa jalat alleen tulevasta lapsesta kuultuaan. Hän ei välttämättä edes tiedä, kuinka monta lasta on saattanut alulle. Varsinainen Veli Kani.

Perheelle leipää -isä on vanhanaikainen 50-luvun isä, joka katoaa aamulla autolla töihinsä ja palaa illalla, kun muu perhe on nukkumassa. Hän ei osallistu edes synnytykseen, koska on niin töissään kiinni. Hänen ajatusmaailmansa on tuttu metsästäjä-keräilijäkulttuurista, jossa miehet kulkivat päivät pitkät pienriistan perässä. Perheelle leipää -isä on kireinen projektimanageri, iso herra, ministeri tai avainpäällikkö. Tällainen mies on tyypillinen lama-ajan isä: pakko painaa pitkää päivää, ettei tule potkuja töistä. Hänen omanarvontuntonsa perustuu työntekoon, eikä hän osaa lukea lastensa katseita, vaikka heitä pohjimmiltaan rakastaakin. Kuolinvuoteellaan työnarkomaani tilittää saattohoitajalle: “Olisi pitänyt viettää enemmän aikaa perheen kanssa, mutta minä tollo asetin työn ykköseksi elämässä.” Lapset eivät käy vaihtamassa hänen vaippojaan, koska hänkään ei vaihtanut lasten vaippoja, kun nämä olivat pieniä.

Miesimettäjä on ehkä hieman ironinen nimitys miehelle, joka suhtautuu lapsen syntymään luonnollisena ja tasa-arvoisena asiana. Hän pitää täysin itsestäänselvänä sitä, että on mukana synnytyksessä, vauvan hoidossa ja muussakin vauvan ja kasvavan lapsen hoidossa tasa-arvoisena vanhempana. Hänen maailmassaan vanhemmuus on sitä, että kaksi tasapainoista ja itseään kunnioittavaa aikuista jakaa vastuun perheestä yhteisymmärryksessä vahvuuksiensa ja mielenkiinnon kohteidensa mukaan.

Miesimettäjä tekee kompromisseja itsensä ja toisen kanssa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hän jää mielihyvin kotiin esimerkiksi hoitovapaalle, vaikka oma ura kärsisi, koska hän punnitsee asioita muidenkin kuin omien tarpeidensa näkökulmasta. Hänen vanhemmuutensa on sitoutunutta; hän ei sysää vastuuta muille ja pitää lapsen etua tärkeimpänä. Ei hän täydellinen ole, mutta asenne ratkaisee. Hän haluaa tarjota lapsilleen rakkautta, rajoja, turvaa ja huolenpitoa.

Joskus ulkonäkö saattaa kuitenkin pettää. On tärkeää tunnistaa Miesimettäjän asussa esiintyvä härski Synnärille en mene -isä aidosta vastuunkantajasta. Tämä huijari pyörii puistoissa isot rillit nenällä, rouhea flanellipaita päällä ja lattemuki kädessä. Hän uskottelee pitävänsä synnytysvalmennuksia ja leipovansa pullia rintamaitoon. Hän bloggailee vauvalehteen lähinnä imagosyistä. Neljän seinän sisällä hän kuitenkin paljastaa todellisen karvansa, luolamiehen asenteensa ja itsekkyytensä. Toivottavasti tällaiset hyypiöt ovat harvassa.

Otto Kallioranta ja Antti Kanto