Hyppää sisältöön

Isyyden kaksikymppiset – oodi sietämiselle ja ihmisen ainutlaatuisuudelle!

Julkaistu

Kun esikoisen kanssa viime viikolla otimme hänen synttäriselfietään, humahti tajuntaani tämä: olen ollut nyt isä kahdenkymmenen vuoden ajan! Taivas varjele, mitä sieltä on tullut! Kiitos 2002-2022! Isyyden evoluutio nuoresta vaipanvaihtajaopiskelijasta teinihuumorille naureskelevaksi keski-ikäiseksi on ollut melkoinen.

Merkkipaalun kunniaksi muutama inventaarionomainen merkintä, missä tällä hetkellä mennään.

Näitä olen oppinut:

  • Kasvamista. Kliseinen, ilmeinen, mutta järjettömän iso asia. Kun kasvattaa, kasvaa. Kasvattaminen on ihmissuhde ja ihmissuhde on peili, ja oman lapsesi kasvoissa ja reaktioissa olet aina myös sinä itse. Kun kasvattaa, on pakko käydä läpi myös omaa kasvua. Kun lapsi kasvaa murrosikään, on pakko käydä myös omassa murrosiässä. Lapsen kasvu on prosessi, joka kutsuu vanhemmasta esille hänen parhaat, pyyteettömimmät ominaisuutensa ja pimeimmät demoninsa. Jälkimmäiset usein yöllä, oli syynä sitten vauvan koliikki tai teinin idea leipoa keksejä aamukahdelta.
  • Muita maailmoja. Teini tarjoaa mahtavan ikkunan maailmoihin, joihin ei muuten näkisi lainkaan. He elävät maantieteellisesti ja katsomuksellisesti ympäristössä, jolla ei ole paljoa yhteistä oman teini-ikäni kanssa. Sitä on kiinnostava kurkistella! Myös teinihuumori on ihanaa. Koko ajan muuttuvaa, nokkelaa, omituista. On mukava yrittää roikkua teinihuumorin vallattomasti leviävillä liepeillä ja naureskella nokkelille jutuille. Siinä vaiheessa, kun on omaksunut jonkun hyvän teinivitsin, voi olla varma sen olevan jo pois käytöstä.
  • Sietämistä. Vähän kaikenlaista sietämistä. Elämässä kaikesta ei tarvitse innostua, usein riittää kun sietää. Sotkua, hajuja, eritteitä, väsymystä, huutoa, päivystyksiä, vanhempainiltoja, harrastuskuskauksia, rumia sanoja, tylsyyttä, mökötystä, tiskipöydän sotkua, meikinpoistoaineita, kaverisynttäreitä, yksitavuisia lauseita, käty-bileitä, typeryyttä, kuuroja korvia, kotiintuloaikojen ylityksiä ja ultimaattista egoismia. Ei kaikesta elämässä tarvitse tykätä, mutta sietämisestä on hyötyä.
Isä ja tytär

Kuvan henkilöt liittyvät keskeisesti isyyden kaksikymppisiin!

Tästä olen ylpeä:

  • Että olen nähnyt vaivaa ja keskustellut lasten kanssa. Arjen ruuhkavuodet, joita myös lasten lapsuudeksi kutsutaan, saa helposti kulumaan suorittaen ja sinkoillen. Täyteen elämään ei välttämättä koskaan mahdu kysymykset ”mitä sinä ajattelet” tai ”miltä sinusta tuntuu”. Meillä kuitenkin on kysytty ja isänä olen ollut tässä aika hyvä. Työni hedelminä näen muun muassa lasten vahvan itseymmärryksen, oivan ilmaisutaidon ja ilmiselvän kosketuksen omiin tunteisiin.
  • Että olen lintsannut niin paljon iltakokouksista ja muista kalenterintukkijoista. Kyllä minä niissä kerkeän vielä istua. Eilen illallakin pelattiin pimeään saakka koripalloa kuopuksen kanssa. Yhteistä aikaa ei korvaa mikään. Ei yhtään mikään.

Näitä virheitä en enää tekisi:

  • En muuttaisi enää niin paljoa. Kun tulee nuorena isäksi, oma aikuistuminen tapahtuu usein yhtä aikaa kuin omilla lapsilla. Tämä voi tarkoittaa oman paikan etsimistä, meidän tapauksessamme myös maantieteellistä sellaista. Olen pahoillani lasteni puolesta, että oman levottomuuteni ja etsiskelyni takia lapset ovat joutuneet pakkaamaan elämäänsä pahvilaatikoihin ja purkamaan sitä taas uusissa paikoissa. Olen lohduttautunut sillä, että meille koti on aina ensisijaisesti ollut perhe ja vasta toissijaisesti asunto. Pienten lasten kohdalla tämä toimiikin, mutta nuorison koti on myös kavereissa. En ole tehnyt tätä kaikkea pahalla, mutta satuttanut silti kasvavia lapsiani.
  • En kuvittelisi enää, että muut ovat kuin minä. Oma tyylini innostua, motivoida, heittää läppää tai käsitellä ristiriitoja ei useinkaan toimi muille. Omiin lapsiin sitä joskus suhtautuu kuin laajennettuun minuuteen ja luulee heidän olevan ”minuja”, mutta sehän on silkkaa harhaa. Tämä muistolauseena, hyvä lukija: sinun lapsesi eivät ole sinunlaisiasi. Tätä olen nyt itse kaksikymmentä vuotta takonut kallooni ja vaatimatonta edistystä alkaa tapahtua.

Kiinnostuksella havainnoin, mitä seuraavat vuosikymmenet opettavat!

Heikki Nenonen

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.