Hyppää sisältöön

Isätyötä EU-hillolla

EU-isämieshankerahalla on tehty paljon hyviä juttuja. Hankkeen loppumetreillä hanketyöntekijällä on kiitollinen ja ylevöitynyt hankeolo.
Julkaistu
Isätyötä EU-hillolla

Mitä on saatu aikaan noin neljällä kottikärryllisellä EU-hilloa?

Euroopan Sosiaalirahaston ja ELY-keskuksen suopeuden tähden olen saanut tehdä nelisen vuotta pyyteetöntä isätyötä Pelastakaa Lapsilla Pohjois-Karjalassa. Vuoden lopussa minun ja Järjestelmän molempia hyödyttänyt symbioosisuhde päättyy. Olo on haikea ja kiitollinen, mutta myös jotenkin ylevöitynyt. Tässä tärkeässä elämän nivelvaiheessa haluan jakaa kanssanne Erik Satien klassikkoteoksen, Byrokraattisen sonatiinin.

Kipataanpas tähän yksitoista hankkeen tulosta tai toimenpidettä – vai oliko nämä niitä vaikutuksia? Hankesanat on vaikeita.

  1. Valomiekkaillat. Lapset ja isähahmot ovat tykänneet älyttömästi näistä. Mediaa kiinnosti. Tämä toimii hyvin isätyön ”sisäänheittotuotteena”. Täältä löytyy simppeli ohjeet illan järjestämiseen.
  2. Isäsensitiivisiä perhevalmennuksia. Miesnäkökulmaa janotaan neuvolassa, jossa on tiettävästi työskennellyt 70-luvulla yksi miesterveydenhoitaja, mutta hänen henkilöllisyyttä ei ole saatu selville. On käyty puhumassa miehille, työntekijöille ja opiskelijoille.
  3. Järkysti isäpuhetta. Ilman hanketta tuskin olisi tätä blogia tai Isän kirjaa, joiden saama huomio on ylittänyt odotukset. En minä eikä edes Pasi Huttunen osannut kesällä 2015 kuvitella, että miesten vanhemmuuspuheelle olisi näin kova kysyntä. Lisäksi on ollut vanhempainiltoja, koulutuksia, yleisötilaisuuksia, seminaareja ja ties mitä.
  4. Järkysti osaamista. Hankkeen vahvuuksia ovat laajat verkostot ja työn monipuolisuus: töitä on tehty isien ja muiden vanhempien, sote-ammattilaisten, järjestöjen, oppilaitosten, yrittäjien, päiväkotien ja erilaisten asiantuntijoiden kanssa. Blogin ansiosta Joensuuhun ja Etelä-Suomeen Tuusulan-Nurmijärven seudulle on syntynyt isäosaamiskeskukset, joissa omaan osaamiseen suhtaudutaan realistisesti, eikä sitä häpeillä. Muutamat miestyötä tekevät ihmiset huomauttivat, että tämä ”johtava isäpuhe” tarjoaa normaalin vanhemmuuden mallin, jota vasten heidän asiakkaansa voivat peilata omaa vanhemmuuttaan.
  5. Kohtaamisia ja keskusteluita miesten kanssa. Erityisen kiinnostavana pidän kysymystä, kuinka motivoida miestä sitoutumaan vanhemmuuteen. Ehkä tehokkainta motivointia on se, että mies tulee kuulluksi ja nähdyksi. Voi myös vedota lapsen etuun: lapselle on valtavasti hyötyä siitä, että hänen elämässään on turvallinen miesvanhempi. Hyödyttää se miestä itseäänkin, samoin lapsen äitiä ja koko yhteiskuntaa.
  6. Yrittäjien aamiaistapaamisissa juteltiin työn & perheen yhteensovittamisesta kerran kuussa tai parissa. Jos joku haluaa copy-peistata konseptin, niin se on yksinkertaisuudessaan tällainen: joku tarjoaa aamupalan ja määrittelee teeman, josta keskustellaan. Voi olla esim. alustajia tai jotakin projekteja, joihin keskitytään.
  7. Yksi aamiaistapaamisten projekti oli kehitellä Uudet muuttujat -julkaisu, josta kehkeytyi mainio työkalu isätyöhön. Yhtenä läpyskän lähtökohtana oli havainto, että kukapa meistä miehistä ei haluaisi olla hyvä niin vanhemmuudessaan kuin työssään.
  8. Julkaisusta on nostettava erikseen esille Isä hoitaa -juliste ja Isän kehityskeskustelu, jotka löytyvät 7. kohdan linkin takaa.
  9. Yhteistyö yrittäjien kanssa jatkui Perheystävällinen yrittäjä -kokeilulla, johon osallistuneet kymmenen yrittäjäisää tapasivat työelämävalmentajan muutaman kerran. Kokeilusta tulee aikanaan malli Pelastakaa Lasten isäsaiteille.
  10. Syyskuussa 2016 saimme lähes 300 miestä kuuntelemaan lastenpsykiatri Jari Sinkkosta. Porkkanana jokaiselle luennolle osallistujalle neljä vapaalippua runkosarjan koris- ja muihin matseihin. Paljon olikin miehiä, jotka eivät olleet aiemmin kuulleet Sinkkosta. Kiitos vielä urheiluseuroille ja asiaa junailleille yrittäjille!
  11. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja sen vanavedessä Joensuun kaupunki lähtivät Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaan. Hommahan meni niin, että PKO:n projektikoordinaattorin vaimo vinkkasi hänelle, että nyt olisi miehille hyvä ja hyödyllinen luento, jonka pitää Jari Sinkkonen. Luennon jälkeen kerroin yleisölle, että meille on tulossa vieras Väestöliitosta ens viikon tiistaina, projektikoordinaattori tuli paikalle, innostui asiasta ja esitteli ohjelman esimiehelleen tunnetuin seurauksin.

Hanke Akin hengessä on koitettu jalkautua, panostaa, tarvekartoittaa, verkottua, voimauttaa ja valtavirtaistaa. On vastattu ajankohtaisiin haasteisiin, toimittu muutosagenttina muuttuva toimintaympäristö huomioiden, kehitetty sidosryhmiä osallistavia työkaluja ja interventioita, ja ylipäänsä suoritettu hankkeen tavoitteiden kannalta keskeisiä toimintoja. Epäsovinnaisesti ja napisten, mutta odotukset ylittäen.

Tai kuten puppulausegeneraattori niin mahdottoman hienosti sen sanoo:

Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että isätyö antaa mahdollisuuden parantaa organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.

Kiitos tähänastisesta, Systeemi! En unohda sinua koskaan!

Topi Linjama