Hyppää sisältöön

Isänpäiväkortteja saa tehdä päiväkodeissa – päiväkodin väen on osattava huomioida erilaiset perhemallit ja -tilanteet

Pasi esittää, että varhaiskasvatuksen työkalupakissa ehkä on muitakin vaihtoehtoja kuin luopua isänpäiväkorttitalkoiden kaltaisesta perinteestä kokonaan tai pitää se ikuisesti täysin muuttumattomana.
Julkaistu
Teksti Pasi Huttunen
Kuvat Tim Mossholder / Unsplash
Isänpäiväkortteja saa tehdä päiväkodeissa – päiväkodin väen on osattava huomioida erilaiset perhemallit ja -tilanteet

Korttitalkoot päiväkodeissa ovat tuulettamista kaipaava, mutta samaan tapaan tärkeä isänpäiväperinne kuin ne iänikuiset kravatit, partakoneet ja sotakirjat.

Anu Silfverberg haluaa kieltää isänpäiväkortit! Näin tulkittiin heti hänen nyt isänpäivänä julkaistu kolumninsa Lopetetaan korttitalkoot, jossa hän kysyy, tulisiko päiväkodeissa lopettaa isänpäiväkorttien tekeminen.

Hän ei oikeastaan ole tässä tuhoamassa instituutioita eikä ”puukottamassa miehiä” kuten Matias Turkkila jo ehti Twitterissä tulkitsemaan ja päättelemään sen samalla olevan Helsingin Sanomien linjana. Mitä Silfverberg siis sanoo:

KAINO ehdotus: eikö tätä voisi lopettaa? Jos mukava tapa tuottaa lukuisille lapsille surua ja ulkopuolisuutta, ei kai se voi mitenkään olla sen arvoista?

Silfverberg kertoo lahjoitetuilla sukusoluilla alkunsa saaneesta lapsesta, joka oli päiväkodissa keksinyt hätävalheeksi isän kuolleen kun muut lapset olivat tentanneet, miksi hän askartelee korttia äidille eikä isälle.

Varhaiskasvattajien tulee varhaiskasvattaa

Ensinnäkin on sanottava, että ei ole mitään pyhää velvoitetta, että päiväkodeissa on porukalla askarreltava isänpäiväkortteja. Se on toki perinne, mutta ei sitä ole mikään pakko kokea erityisen velvoittavana.

En silti lämpeä Silfverbergin toiveelle korttitalkoiden lopettamisesta. Niiden korttien saaminen on hieno ja tärkeä hetki monelle, olipa kyseessä biologinen tai muu isä tai isoisä. Minusta meillä veronmaksajilla on lupa odottaa, että varhaiskasvatuksen henkilökunta osaa hoitaa nämä tilanteet niin, että yhdellekään lapselle ei koidu liian vaikeita hetkiä ja käsittelemättä jäävää pahaa mieltä. Tämä ei edellytä sitä, että esimerkiksi isänpäiväkorttien askartelu lopetetaan kokonaan.

Tärkeää on, että asian käsittely ja sen kanssa kipuilu ei jää lapsen harteille kuten oli Silfverbergin kolumnin lapsen tapauksessa jäänyt. Eikö korttitalkoitakin voida tehdä sellaisiksi, että niillä tehtäisiin tutuksi ja normalisoidaan perheiden monia malleja ja muotoja?

Vähemmän kärjistämistä, enemmän ymmärrystä

Isoimpana kysymyksenä tässäkin taas näyttäytyy asian tarkoituksellinen polarisointi: meillä on tällainen keskustelukulttuuri, jossa keskustelussa näyttäytyy kahtena ainoana vaihtoehtona joko lopettaa koko perinne – esimerkiksi isänpäiväkorttien tekeminen päiväkodissa – tai sulkeutua siilipuolustukseen jos siitä tehdään minkäänlaista keskustelunaloitusta ja nimitellä näitä haavoittuvassa asemassa olevia lapsia toopeiksi.

Tässä unohdetaan se todellisuus, jossa päiväkodeissa ammattilaiset tekevät koko ajan työtä sen eteen, että ne haavoittuvassa asemassa olevat lapset eivät kokisi surua ja ulkopuolisuutta. Aivan varmasti sitä työtä on tehtävänä ja siinä riittää pähkäilemistä ja opettelemista, eikä kaikkea surua ja ulkopuolisuuden tunteita sittenkään voida välttää.

Silti ajattelen, että saa siellä korttitalkoita pitää. Ja minähän en sinänsä ole mikään kritiikitön perinteiden puolustaja. Kyllä minä voisin edelleen hyvin hymypatsaat heivata.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *