Isän surukirja
Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi. Romaani raskaudesta. WSOY.
Lapsen kuolema lienee yksi vaikeimmista aiheista, joita kirjallisuudessa on. Asian pikainen tutkiminen osoittaa, että ainakaan kotimaista teemaa käsittelevää kaunokirjallisuutta ei kovin usein taideta julkaista. Kun tällainen teos sitten ilmaantuu markkinoille, siihen tarttuu uteliaasti mutta varovasti, niin kuin vastasyntyneeseen, jonkin rikkoontumista peläten.
Etenkin kun tietää, että kyseessä on tositapahtumiin pohjautuva teos.
Tuomas Juntusen omakohtainen romaani Tuntematon lapsi kertoo lapsensa menettävien vanhempien elämästä vajaan kolmen vuoden ajalta. Kirjan alussa lapsi on jo kuollut, joten lukukokemus muodostuu väistämättä painostavaksi odotukseksi siitä, kuinka tilanteeseen on päädytty.
Tapahtumat valottuvat pala kerrallaan, kun romaanin aikatasot leikkaavat edestakaisin ajasta ennen raskautta synnytyssalin tapahtumiin, hautajaisiin ja edelleen lapsen kuoleman jälkeiseen aikaan. Pariskunnan raskausaika vaikuttaa huolineen ja toiveineen aivan tavalliselta, eikä sikiössä havaita minkäänlaisia merkkejä poikkeamista. Välittömästi synnytyksen jälkeen hengitysvaikeuksista kärsivä vastasyntynyt viedään kuitenkin kätilön toimesta pois ja myöhemmin hämmentyneille vanhemmille kerrotaan, että lapsi on vaikeasti sairas.
Tytär, joka saa hätäkasteessa nimekseen Martta, elää lopulta vain yhden vuorokauden.
”Kaikki itsehillintään yllyttävä ylpeys ja häveliäisyys olivat poissa, ja itkin niin että vesi norui pitkin kaulaani ja pysähtyi vasta kaulukseeni. En antanut itkun häiritä laulamistani; tämä oli minun tilaisuuteni laulaa kehtolaulu nukahtavalle lapselleni, ja siitä oli riitettävä isänä olemisen kokemusta loppuelämäksi”.
Juntunen on kirjoittanut raskaan kirjan kipeästä omakohtaisesta tragediasta, mutta kuvaus surun seassa hapuilevista vanhemmista nousee toisinaan henkilökohtaisesta yleisemmälle tasolle, kuin ohjeeksi vastaavassa tilanteessa oleville. Muun muassa runsaat viitteet kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen pitävät toisaalta huolen siitä, että kaunokirjalliset elementit säilyvät ja muistuttavat, että kaikki ei välttämättä ole yhtä todellisuuden kanssa.
Vaikeat tunnetilat Juntunen kirjoittaa paljaasti auki eikä totisesti päästä itseään helpolla. Surevia vanhempia ympäröivien ihmisten reaktioiden havainnointi on niin ikään tarkkaa, toisinaan sekin armotonta.
Martan isä on kylläkin lempeämpi tökerösti surunvalitteluja osoittavia kohtaan kuin puoliso Anna. Isä on tämän tarinan kertoja, se ajoittain särkyvä ääni, joka lausuu lapsensa hautajaisissa Sarkiaa ja saa suruunsa voimaa ja ymmärrystä kirjallisuuden kanssa keskustelemalla. Ja kirjoittamalla kokemuksistaan kirjan. Annan surun kuvaus jää etäisemmäksi, mutta äidin kärsimys on voimakkaan kehollisuutensa kautta läsnä kaikkialla ympärillä.
Tuntematon lapsi on rakenteeltaan onnistunut ja kieleltään taitava kaunokirjallinen esikoisteos, mutta sillä on ilman muuta myös funktio olla terapiakirja kirjoittajalleen ja kaikille heille, jotka ovat lapsen kuoleman kohdanneet. Me muut voimme vain kuvitella, miltä tällainen menetys tuntuu. Juntusen kirjan luettuamme ymmärrämme hieman paremmin, kuinka syvää pimeys voikaan pahimmillaan olla.
Lopulta me kuitenkin näemme tämän pariskunnan tarinaa eläessämme myös etäisen kajastuksen valoa.
Vesa Liminka
