Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Isälokeron käytösarviointi – mikä on riittävän hyvää isyyttä?

11.01.2019

Keskustelemme jokaisen Isälokeron teemasta Radioplayn Isälokero-podcastissa.

Opettajina olemme tottuneet antamaan lapsille numeroita vähän kaikesta, mitä he koulussa tekevät. He ovat jatkuvan syynin alla: arvioimme käyttäytymistä, huolellisuutta, keskittymiskykyä, laskupäätä, kuullun ymmärtämistä, muistia, lukupäätä, käden taitoja ja tarkkuutta. Vanhemmaksi voi kuitenkin ryhtyä kuka vain, eikä vanhemmuutta ole totuttu arvioimaan, vaikka siihenkin hommaan ovat jotkut ehdottaneet pakollista ajokorttia. Isinä ja opettajina päätimme korjata vääryyden ja arvioida isiä eri näkökulmista. Tässä kirjoitussarjassa laitamme isät lokeroon, ruodimme erilaisten isätyyppien heikkouksia ja vahvuuksia. Ensimmäiseksi arvioimme käytöksen ja huolellisuuden. Millaisen isän ei kannattaisi ryhtyä isäksi ollenkaan, kenen käytös taas on tyydyttävää, kenen täydellistä? Ja ennen kaikkea: mikä on tarpeeksi hyvää isyyttä?

Lapsilta vaaditaan siis koulussa jonkinlaisia koululaisen perustaitoja: Pitäisi ainakin saapua paikalle, mielellään suurin piirtein ajoissa. Ei saisi hirveästi lyödä muita eikä kiusata kovin härskisti. Vähintään alkeellisia ryhmätyötaitoja tarvitaan myös. Itsestä tulisi kyetä huolehtimaan edes joten kuten.

Millainen sitten on isä, jolla ei ole vanhemmuuden perustaitoja ollenkaan ja jonka ei kannattaisi hankkia lapsia lainkaan? Isä, joka kuuluu vanhemmuuden tarkkailuluokalle, kärsii kolmen karmean persoonallisuushäiriön yhdistelmästä. Hän on sadisti, psykopaatti ja manipuloiva ilkimys, eräänlainen James Bond -isä. Emme tiedä, onko James isä – toivottavasti ei, vaikka miehen tuntien olisi ihme, jos hän olisi säästynyt lehtolapsilta. Tällaisen väkivaltaisen, häijyn, manipuloivan, tuhoavan ja julman miehen ei missään nimessä kannattaisi hankkia lapsia. Valitettavasti suvunjatkaminen ei ole luvanvaraista.

Isyyden ensimmäiseen lokeroon eli alimmalle portaalle pääsee isätyyppi, jota kutsumme Traumaisäksi. James Bond -isän tavoin hänkin traumatisoi lapsiaan, on ailahtelevainen ja arvaamaton, pääosin poissaoleva ja pahantuulinen. Häntä, toisin kuin James Bond -isää, on kuitenkin vaikea vihata mutta mahdotonta rakastaakaan kunnolla. Toisinaan hän yllättää, on lempeä ja sopuisa – näiden hetkien voimin lapsi jaksaa kutsua miestä isäkseen. Aikuisena, pitkän terapian avulla, isän voi oppia jollain tavalla hyväksymään. Ystäviensä keskuudessa isä voi kuitenkin olla suosittu seuramies. Traumaisä saa isyyden käytösnumeroksi vitosen, ei yhtään enempää.

Toisen lokeron isä on kilpailuhenkinen Majanrakentajaisä, eräänlainen kaveri-isä. Hän laskeutuu lapsen tasolle, mutta vähän eri tavalla kuin yleensä ajatellaan. Hän käyttäytyy usein itsekin kuin lapsi, kilpailee lasta vastaan eikä muista, että vanhemman tehtävä on ennen kaikkea tukea ja kannustaa. Tämä isä saattaa esimerkiksi rakentaa lumilinnoja lasten kanssa tuntikausia tavoitteenaan saada aikaan suurempi linna kuin kenelläkään naapurin isällä. Hän tykkää myös pelata pihapelejä mutta unohtaa aina, että hän on aikuinen, metrin pidempi ja 70 kiloa painavampi kuin lapset. Fyysisiltä vammoilta ei vältytä.

Kakkoslokeron isä voi olla myös toisenlainen, peli- tai päihdeongelmista kärsivä hulttio, joka käy lastensa elämässä vain piipahtamassa. Hän unohtelee lasten syntymäpäivät ja viikonlopputapaamiset; lapsia on niin monen eri kumppanin kanssa, että kuka niitä muistaa? Kakkoslokeron isä on kuitenkin välttävää parempi, ja hänen arvosanansa isyyden käytöksestä ja huolellisuudesta onkin kohtalaisen ja tyydyttävän rajamailla.

Kolmoslokerossa majailee tuttu isätyyppi, Riittävä perusisä, ruuhkavuosissa rämpivä, hyvää tarkoittava arjen selviytyjä. Valtaosa isistä tunnistanee itsensä juuri kolmoslokeron isästä. Hän on lomalla leppoisa, mutta arjen kiireen kourissa usein vähän takakireä, omissa paineissaan pyöriskelevä stressipallo. Hän välittää lapsistaan, puuttuu tiukasti, kun lasta kiusataan tai lapsi itse kiusaa toista, mutta hän voi toisaalta olla estojensa takia hieman huono puhumaan omista tunteistaan, saati näyttämään ja nimeämään niitä. Ruuhkavuosi-isä tuntee kuitenkin omat arvonsa ja siirtää niitä lapsilleen esimerkin avulla. Hän tarjoaa jälkikasvulleen rajoja ja rakkautta, joskus tosin vähän liiaksi kasvatusopas kädessä. Tämä isä ansaitsee kouluarvosanana jo tyydyttävän, toisinaan jopa hyvän.

Neljännen lokeron isä on Yhden paheen isä, joka lähestyy jo vanhemmuuden käytösarvioinnissa kiitettävää. Hän antaa lapsille isommalla kauhalla kuin riittävä perusisä. Hän tukee, mahdollistaa asioita lapselle ja näyttää esimerkkiä, mutta täydellinen tietoisuuden valaistus puuttuu tekemisestä. Hän harrastaa lasten kanssa, retkeilee ja juttelee, muttei ole väsymätön; hän tarvitsee toisinaan myös omaa aikaa ja ärähtää lapsille viidennen tai kuudennen varoituksen jälkeen. Jälkikäteen Yhden paheen isä pyytää lapselta anteeksi käytöstään ja tarjoaa korvaavan kokemuksen. Yhden paheen isä ei koskaan hauku lastaan tai mollaa häntä. Hän puhuu tunteista ja usein näyttää omansakin.

Viidennen lokeron isä on täydellinen, kympin isä. Hän on lämmin ja vahva esikuva, joka pitää lapsiaan sylissä, hellii, näyttää tunteensa, puhuu niistä ja osaa ottaa lapsen tunnetilat vastaan, negatiivisetkin. Hän on väsymätön vanhempi ja ihminen: esimerkillinen, kantaa yhteiskunnallista vastuuta, menestyy töissä mutta on paljon kotona. Hän on sujuva puhuja ja kirjoittaja, arvostettu ja ihailtu hahmo. Kympin isä siirtää lapsilleen tunnepääomaa, kulttuurista pääomaa ja jopa taloudellista pääomaa – niin hyvin hän on hoitanut tonttinsa. Kuin sallimuksen lahjana kympin isä sattuu myös olemaan komea ja urheilullinen. Kutsuttakoon viidennen lokeron isää nimellä Vuoden isä!

Näiden tyypittelyjen perusteella pohdimme, mihin lokeroon laittaisimme itsemme. Opettajalle itsearviointi on usein vaikeaa, ja sen vuoksi sitä on tärkeää tehdä. Pitkään pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että ruuhkavuosien keskellä rämpivä Riittävä perusisä on usein paras, mihin pystymme. Toisinaan, kun oikein hyvin menee, on Yhden paheen isän tasokin saavutettavissa. Samoilla linjoilla olivat myös molempien lapset. Mutta kuten kasvatustieteen professori Juha Hakala muistuttaa Helsingin Sanomissa, seiska miinus on työelämässä usein paras, mihin kannattaa pyrkiä. Miksei näin olisi myös vanhemmuudessa?

Minkä numeron antaisit itsellesi vanhemmuuden käytösarvioinnissa? Mihin lokeroon kuulut?

Otto Kallioranta ja Antti Kanto

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »