Vieraskynä: Isäkavereita maahanmuuttajaisille
Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 tulokset antavat ensimmäistä kertaa Suomessa tietoa 4.-5.-luokkalaisten eli 10–11-vuotiaiden keskusteluyhteydestä vanhempiinsa. Tulos on vakuuttava. Ainoastaan 2,3 prosenttia lapsista kokee, ettei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan. Yläkoulujen 14–15-vuotiaista eli 8.-9.-luokkalaisista näin kokee 7,9 prosenttia. Kehitys on ollut myönteinen eli lasten luottamus vanhempiaan kohtaan on vahvistunut.
Taustalla voimme tunnistaa ylipäänsä vanhemmuuden, mutta erityisesti miesten arvojen ja arvostusten, muuttumisen. Suomalaisen miehen vapaa-ajankäytön kohteissa perhe-elämä korostuu. Isät ovat yhä enemmän perheen arjessa, ei perinteisesti annetussa raatajan osassa perheen ulkopuolella.
Kiinnostavaa kuitenkin on, että maahanmuuttajataustaiset nuoret arvioivat Kouluterveyskyselyssä huomattavasti muita nuoria kriittisemmin suhdettaan omiin vanhempiinsa. Keskusteluvaikeuksista kertovat niin tytöt kuin pojat muita nuoria yleisemmin.
Huoleni on suuri. En huomaa asiassa petrausta muun muassa neuvolatoiminnan ja kouluterveydenhuollon ammattilaisten ponnisteluista huolimatta. Perheitä kyllä pyritään kohtaamaan enemmän ja paremmin. Muun muassa laajat perhekohtaiset terveystarkastukset vuosiluokilla 1, 5 ja 8 ovat erinomainen yritys tavoittaa perheet ja keskustella lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta tärkeistä asioista.
Ongelmaksi muodostuu, miten maahanmuuttajataustaiset isät tulevat kohdatuiksi. Sanon suoraan: moni maahanmuuttajataustainen isä tarvitsee suomalaisen miehen puhetta. Puhetta mieheltä miehelle siitä, miten täällä meillä Suomessa ollaan ja eletään.
Moni maahanmuuttajataustainen isä tarvitsee suomalaisen miehen puhetta. Puhetta mieheltä miehelle siitä, miten täällä meillä Suomessa ollaan ja eletään.
Suomessa syntyi 6 200 lasta vuonna 2015 maahanmuuttajaperheisiin. Vuonna 2015 syntyneistä lapsista tämä oli noin 11 prosenttia. Puhumisen tarve on suurempi kuin koskaan aikaisemmin.
On tärkeää, että lähestymme ihmistä kehityspsykologian tiedoin ja sen luomin taidoin. Tämä auttaa ymmärtämään maahanmuuttajataustaisen isän motiiveja ja tiettyä kulttuurista avuttomuuttakin.
Aikuisen sosiaalisissa käyttäytymistyyleissä on merkittäviä ja pysyviä eroja, jotka periytyvät ihmisen lapsuudesta. Kiinnostavaa on, että erityisesti hyvä kasvatusote siirtyy sukupolvissa. Hyvä tarttuu. Evoluutio saa meidät ihmiset jatkamaan sitä kasvatuksellista rakkautta, jonka osaksi olemme itse varhaisissa kiintymyssuhteissa ja lapsuudessa päässeet. Toisaalta huonosta on vaikeampi pyristellä eroon. Laiminlyöty lapsi saattaa aikuisena haluta tietoisesti pois tästä kasvatuskulttuurista, mutta tasapainon löytäminen ei tutkimusten valossa näytä helpolta. Oman lapsuuden kodin ankaruus saattaa johtaa äärimmäiseen sallivuuteen, mikä ei myöskään ole lapsen kehitystä ajatellen toivottavaa.
Moni maahanmuuttajataustainen mies on Suomessa hukassa kuin lumiukko aurinkorannalla. Sanon tämän suurella halullani kiinnittää heidät hyvään suomalaisessa yhteiskunnassa. Mitä on tuo hukassa oleminen?
Se on sitä, kun turkkilainen tyttö on sijoitettuna useita kymmeniä tuhansia euroja vuodessa maksavaan lastensuojelun sijaishuoltopaikkaan, kun isä on estänyt häntä pääsemästä kavereiden kanssa illalla kaupungille, kuten muutkin tavalliset ja tolkulliset nuoret. Se on sitä, kun päiväkotiryhmässä yksi maahanmuuttajalapsi ei koskaan pääse kavereiden syntymäpäiville, eikä hänellä ole syntymäpäiviä. Se on sitä, että tytön mennessä kaupungille hänen mukaansa lähtee saattajaksi aina isoveli. Se on sitä, että tytöt eivät saa osallistua koulussa uimatunneille. Se on sitä, kun lasten liikuntaharrastuksiin ei tyttöjä tueta. Se on sitä, kun lapsi lähetetään jopa vuosiksi vanhempien synnyinmaahan oppimaan tavoille. Se on poikien ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Nämä yksittäiset esimerkit eivät tietystikään ole koko totuus. On maahanmuuttajataustaisia miehiä, jotka päättävät alkaa luottamaan tähän yhteiskuntaan ja lapsiinsa. Heillä on kyky pitää kiinni siitä osasta heidän sukunsa perinteitä, jotka sopivat 2010-luvun käsitykseen perus- ja ihmisoikeuksista, erityisesti lapsen oikeuksista, Suomessamme. Tätä on vahvistettava kaikkien maahanmuuttajaisien osalta.
Väitteeni silti on, että nämä miehet ovat hyvin yksin sekä suuressa ristiriidassa heidän oppimansa oikean ja väärän suhteen. Heillä miehinen kunnia on kovilla ja koetuksella. Neuvolan, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yleensä kovin naisvaltaiset ammattikunnat eivät kykene riittävästi näitä isiä kohtaamaan. Se on tosiasia, joka on pakko myöntää.
Toivon, että järjestöt käynnistävät Isäkaveriksi maahanmuuttajaisälle -toimintaa. Sitä on jo äideille. Viisaiden ja vastuullisten järjestöjen kanssa olen aiheesta keskustellut. Tämä toiminta on saatava pian liikkeelle. Se on näiden maahanmuuttajataustaisten isien ja heidän lastensa sekä koko suomalaisen yhteiskunnan etu. Meidän suomalaisten miesten on tämä asia hoidettava.
Tuomas Kurttila
Kirjoittaja on lapsiasiavaltuutettu
