Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Hyvät lapsuusmuistot esiin

06.02.2017

Muistoja – eritoten myönteisiä – kannattaa penkoa omasta ja suvun historiasta, vaikka ei olisikaan tekemässä sukututkimusta. Kiinnostus menneisyyttä kohtaan lisää itseymmärrystä, sillä kysymys kuka olen liittyy läheisesti kysymykseen mistä tulen.

Lapsuusmuistojen tärkeys nousee esille siinä vaiheessa, kun miehestä on tulossa isä tai naisesta äiti. Psykologian professori Raija-Leena Punamäki kuvailee artikkelissaan* äidin ja isän odotuksen vaiheita. Hänen mukaansa raskausviikkojen 12-25 paikkeilla miehen kokemukset omasta lapsuudesta ja omista vanhemmista aktivoituvat.

Myönteiset muistot mahdollistavat miehen emotionaalisen eläytymisen isyyteen, kun taas kielteiset voivat johtaa etääntymiseen perheestä. Vaihe on ratkaiseva, sillä uuden roolin myötä mies voi siirtyä täysipainoiseen isyyteen tai kärsiä vierauden tunteesta“, Punamäki kirjoittaa.

Miehenaivoni toimivat näin: puhe odotusajasta vie ajatukseni yhteen lempiaiheistani, neuvolan perhevalmennuksiin, joista on lyhyt loikka talousnobelisti James Heckmaniin, jonka mukaan lapset ovat järkyttävän hyvä sijoitus ja heihin satsattu euro tuottaa sitä enemmän, mitä aiemmin se heihin sijoitetaan. Syntymää edeltävä aika tuottaa siis kaikkein parhaiten, väittää Heckman. Tähän voisi lisätä, että tietenkin on myös oikein auttaa lasta (eli lapsen vanhempia) mahdollisimman aikaisin.

Käytäntöön sovellettuna Punamäen havainto voisi tuottaa esimerkiksi seuraavan palvelun: järjestetään 12-25 raskausviikoille neuvolakäynti, jossa jutellaan tulevan isän kanssa siitä, millaisia lapsuuskokemuksia hänellä on. Etsitään myönteisiä varhaislapsuuden kokemuksia, ja ellei niitä löydy itsestään, pyydetään esimerkiksi Ebeneser-säätiön Liisa Lauermaa kertomaan, millaisilla kysymyksillä muistoja saa pengottua esiin.

Eskarilainen sairaana, jäin päiväksi kotiin. Otettiin jalkakylpy ja juteltiin mukavia. Tiedä vaikka olisi syntynyt pojalle lapsuusmuistoja siinä ohessa.

Uusimmassa Lapsen Maailma -lehdessä Lauerma opastaa kädestä pitäen, kuinka aikamatkalle pääsee. Kannattaa lähteä liikkeelle teemojen kautta, esimerkiksi leikki- ja kesäpaikat, mummolat, kodit ja muut asuinpaikat auttavat saamaan muistoista kiinni.

Muistot rakentuvat yksityiskohtien kautta: ei siis kannata kysyä, millainen oli lapsuutesi, vaan vaikkapa, että oliko sinulla jokin puu tai kivi, joka oli sinulle lapsena tärkeä, Liisa Lauerma opastaa. Ja tämä todella toimii:

Tunnen käteni alla suuren, litteän, tummanharmaan kiven, jolla tapasimme parhaan kaverini Annan kanssa retkeillä noin viisivuotiaina. Mieleen muistuu harvennusrisuista tehty havuntuoksuinen maja, jonka suojista saattoi tarkkailla liikennettä pihatiellä, ja kiipeilypuut, joiden katkeamisesta meitä nuhteli eräs punakkanaamainen Aimo, joka ajoi samanvärisellä avotraktorilla.

Vanhempien huolenpito kuului esimerkiksi “syömään”-huudossa. Annalla oli toisinaan vaikeuksia saada syötyä iso annos punaista puuroa.

Lauerma kehottaa seuraamaan intohimoaan. Musiikkia rakastava voi kerätä lempilaulujaan tai hetkiä, joissa musiikki oli läsnä. Muistoilla on kannatteleva vaikutus. Tällaisiin muistoihin kuuluu Lauerman mukaan usein tunne liittymisestä osaksi suurempaa kokonaisuutta, kuten luontoa tai sukupolvien ketjua – ja kuulen korvissani Annan kimakan huudon 35 vuoden takaa: “Topi, tuu kattomaan, pyykkiriita!”


Topi Linjama

* Punamäen artikkeli on kirjassa Sinkkonen & Kalland 2011: Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen, s. 95-114

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »